Napolin ja Pompeijin retki
 

Buon giorno, kuudelta tietysti.
Nyt aikainen herätys oli tarpeenkin, sillä retki Napoliin alkoi 7.45. Etelänmatka vaati farkkuhameen ja kukkamekon ylle, ja aamiaisen kautta hopusti retkipysäkille. Simon johdolla meitä reissuun lähtijöitä oli 26. Bussilla autostradalle, ja edessä 200 kilometrin matka etelään Italian saappaan vartta alaspäin.

Puolivälissä matkaa autostradakahvila, joka toi mieleen monet autoreissut keskenään ja Lemposten kanssa. Agipin myymälä oli kuin Keminmaan Citymarket. :) Tavaravalikoima oli valtaisa, Schumacher/Ferrari-tyynyjä, Juventus-sateenvarjoja, Donna Leonin dekkareita ja Vin Santoa ja cantuccineja upeissa lahjapaketeissa. Kaikkea. Tyydyimme tikkareihin ja ihaniin pieniin sisilialaisiin päärynöihin. Ennen matkan jatkumista istuessamme huoltamon liikenteenjakajan reunalla, auringon lämmittäessä todella de'ja vu-fiiliksiä. Jälleen Saara totesi, että omat automatkat on olleet parempia kuin tällaiset valmismatkat, mutta hyvin pian lisäsi, ettei tässäkään mitään vikaa ole. Olin samaa mieltä, hyvin syvästi samaa mieltä.
 
 

Pompeijin edessä oltiin yhdentoista jälkeen, ja sitten kaivausalueelle. Se oli paljon isompi kuin olimme osanneet kuvitella. Viime kesän vierailu Santorinin tulivuoren purkauksen alle jääneellä Akrotirilla oli kovin paljon vaatimattomampi. Kadut suojateineen, kärryn pyörien jäljet, kylpylät, "snäkärit" - kuten Simo antiikin katukeittiöt esitteli - nähtiin. Ilotalot, kirjastot ja hienot yksityiskodit oli kaivettu 7 metriä paksun tuhkakerroksen alta. Elokuun 24. päivänä vuonna 79 jälkeen ajanlaskumme taitteen (oppaan aika hieno ilmaus jKr:n tai eaa:n tilalle ja itse asiassa paremmin kuvaava, eikö?) Pompeijin 14 000 asukkaan kaupunkilaisten keskeytyneet aamutoimet olivat mielessä pari tuntisen aikana. Mikrohistoria ja arjen historia heräsivät eloon aivan eri tavoin kuin Roomassa, jonka mennyt - tai ainakin siitä esillä olevat jäljet - ovat suurmiesten historiaa, julkista historiaa, katolisen kirkon instituution historiaa.

Arkeologisissa kohteissa (mm.) oppailla on oltava mukana italialainen "paikallisopas", jollainen sitten kulkee jokaisen turistiryhmän mukana. (Jo historian laitoksen Kreikan ekskursiolla 1982 sain matkanjohtajana perehtyä tähän systeemiin, joskin selvisimme Kirstin kanssa silloin aika vähällä.) No meillä oli Pompeijissa Gino, joka jaksoi - kuten kai toimenkuvaan kuuluu - asianmukaisesti riidellä muiden ryhmien paikallisoppaiden kanssa siitä, kenen vuoro on seuraavaksi mennä mihinkin... vaikka turisteja on kaikilla nähtävyyksillä asti ollut paljon, ei tungos ole ollut sietämätön - kuten voin sen elokuussa kuvitella olevan.

Sitten TAAS syömään. Pizza on syntynyt Napolissa, joten oli PAKKO tilata Quattro Stagioni puokkiin. Tällä kertaa ei ollut jumalaista, oli vain oikein hyvää. Bussilla Napolin keskustaan. Matkalla lämpömittari näytti 22 C, merituuli leyhytteli, minullahan ei koskaan olekaan liian lämmintä, ja nyt Santrikkakin oli sitä mieltä, että sää oli paras mahdollinen. Siis tästä lähin reissaamme VAIN keväisin. Olisiko työnantajalla tai koululaitoksella jotain sitä vastaan, kummallista pikkusieluisuutta jos olisi.

Tomppakin soitteli, niin kuin soittaa tavallisestikin - joka päivä koulusta tullessaan. Ikävän vihlaisu...

Siis Napoli. Vedi Napoli, e poi muori. Huomaamme olevamme eri maailmassa kuin Roomassa – olemme etelässä. Napolinlahti edessä, köyhää aseman seutua, ylellisiä kaupunginosia, miljoonakaupungin monet kasvot. Pieniä, värikylläisiä kujia, joissa italialaisperheenemännät (italialaisista naisista yli puolet eivät ole töissä kodin ulkopuolella) kuivasivat pyykkejään katujen yli vedetyissä pyykkinaruissa - ihan kuin niin monissa elokuvissa, todellakin ihan kuin elokuvissa. Näillä kujilla on syntynyt laulu "tuskin yhtätoistakaan..." ja kummasti se soikin päässä sen tunnin aikana, joka meillä oli käytettävänä Napolin "rotuaarilla", Duomon edustalla, risteilyalusten satamassa... Olisimme kyllä mieluusti olleet kauemminkin.

Napolin liikenne on vielä hullumpaa kuin Rooman; punainen liikennevalo on "ehdotelma auton mahdolliseksi pysäyttämiseksi", kielletty ajosuunta tarkoittaa "paljon ärtyneen oloisia vastaantulijoita", ja parkkeeraaminen kielletty merkitsee, ettei ruutuun saa parkkeerata jos joku muu on jo ehtinyt ensin. Selvisimme kuitenkin hengissä.

Seurasimme hetken isolla aukiolla historiallisen elokuvan filmatisointiakin, mutta pian oli lähdettävä, arrivederci Napoli. Toivottavasti todellakin vain näkemiin, ei hyvästi. Jospa koko perheen (ja Lemposten??) kanssa vuokrattaisiin talo Sorrentosta tai jospa lähdettäisiin Pedron kanssa kahdestaan Caprille 25-vuotishääpäivää juhlistamaan tai ... Haaveita. Nyt edessä paluumatka, kovin pitkältä tuntunut paluumatka Roomaan. Lazion maakunnan maaseutu kevätauringossa, puutarhoja ja taimimyymälöitä (orvokkeja ja palmuja, kaikkea siltä väliltä, Pedrolla olisi ihmettelemistä).

Saara ja Tomppa eivät ole koskaan olleet erossa toisistaan kahta yötä kauempaa, nyt bussissa tuntui, että Saara olisi suonut veljensä olevan mukana. Vai liekö alkava kurkkukipu vetänyt tytön vähän apeaksi?

Kun Rooman esikaupunkien ruuhkista pääsimme Indipendenzalle (= "kotiaukiomme") 12 tunnin ekskursion jälkeen päätimme hakea apteekista Strepsils-kurkkutabuja, joiden nimi täällä on Benagol ja alimentari Pamista iltapalaksi patonkia ja palan juustoa, hedelmiä ja hyvää. Hotellissa suunnittelimme huomista ja loppuviikkoa, jota varten ei ole mitään "obligatorista". Loma on puolessa.

Buon giorno, Roma - tulo Roomaan
Vanhaa ja uutta Roomaa, sekä valtiovierailu Vatikaaniin
Napolin ja Pompeijin retki
La Dolce Vita, shoppailua ja lämpöä
Buona pasque ja arrivederci, toripäivä ja kotiin

Matkasivulle