Buon giorno, Roma - tulo Roomaan
Kone laskeutui Fiuminicon Leonardo da Vincin kentälle puolituntia etuajassa ("Koska isi ei ole mukana", totesi Saara. Yleensä kyllä kun Saara on isänsä kanssa lentänyt yhtä aikaa, lennot ovat olleet myöhässä tunnista kahteentoista). Olimme olleet liikkeellä jo aamu puolikuudesta, jolloin tilattu taksi vei meidät Rantapellosta Oulunsaloon. Lentolippuhäslingin jälkeen Helsinkiin, jossa oli aikaa ostaa Rooman taskuvarkaiden harmiksi vaatteiden alle sopiva pussukka ja ryppyvoide (Saara: "30 egeä ryppyjä varten, huh"?).
Lento Helsinki–Rooma sujui hyvin, aamiaismunakas maistui, joskin Santrikalle riitti sämpylä ja tuoremenu, Alpit ylitimme auringon paisteessa, yleensä on tehty autolla sama matka, nyt lintuperspektiivi osoittautui upeaksi. Ihaillessamme lumihuippuja viikkoja (vuosia!!) kestänyt odotus Rooman matkasta alkoi tuntua todelta.
No, Roomassa meitä oli vastassa Aurinkomatkojen Simo. Simo johdatti meidät bussiin (laukkuja vetäessämme pitkin lentokentän parkkia huomasimme, että on sekä lämmintä että aurinkoa YES!). Kolmen vartin matka kohti Rooman keskustaa kului kuunnellessa Simon opastuksia, tekstaillessa Tompalle tietskaripelin asennusohjeita, ja ihaillessa keväisiä esikaupungin näkymiä.
Hotelli Andreotti (huone 123) osoittautui odotusten mukaiseksi, kelpaa meille viikoksi oikein hyvin. Hotellin muut vieraat näyttivät olevan eläkeläistätejä, siis ei pelkoa norjalaisista tai jalkapallojoukkueista, jotka joskus ovat lomiemme yöpymisiä terrorisoineet. Laukuista vaatteet kaappiin ja hyllyille, käsien ja hampaiden pesu ja eiku menoksi. Mutta hitto: tallelokeroa ei saada lukuisista yrityksistä huolimatta lukkoon, siis eiku respaan Giovannin juttusille. Giovanni järjesti apua ja saimme passit, liput, Visan jemmaan ja sitten: Avanti, täältä me Rooma tulemme!
Ihan ekaksi Terminille, päärautatieasemalle ostamaan "weekly ticketit" (mitä varten tyttäreni hihittää koko ajan kaikelle sujuvalle englannin puhumiselleni, italianikin on kuulemma sujuvampaa! ja se ei ole paljon se!) busseja ja metroja varten (12,40 euroa). Saara ei oikein ole ihastunut Rooman likaiseen, hikiseen, tungokseen asti täyteen metroon ("Hei ja tänään on sunnuntai! Odotahan kun huomenna näet. Ja arvaa, millaista oli olla täällä 14 vuotta sitten kun olit vielä mahassani...")
Pääsemme kuitenkin kätevästi Spagnalle, liukuportaat ylös ja siinä ne ovat: Espanjalaiset portaat! Kukkia ei ole (toivomme kovasti, että ne tulisivat pääsiäiseksi), mutta lämmintä ja turisteja on! Pakolliset valokuvat, bleiseri ja farkkutakki pois, farkutkin tuntuvat lämmössä turhan vankalta vaatetukselta. Istumme ja nautimme, katselemme italialaisten nuorten sunnuntain viettoa, tuntuu, että olemme suurkaupungissa. Portaiden juurella katsastamme isä-Berninin veistämän suihkulähteen, jonka aiheena on uppoava vene, Bernini senior keksi aiheen, koska akveduktin vedenpaine oli tällä kohtaa niin heikko, ettei kovin mahtipontisia veden pulputuksia tai virtauksia saatu aikaiseksi, kuten Saara oppaita ja Rooman taidehistoriaa viikkoja opiskelleena osasi minulle kertoa. Päätimme kävellä "vähän", ja katsella maailman muodin huippujen liikkeiden ikkunat Via Condottilla, Via Frattinalla ja Via Bourgognalla (Saara: "juppikaduilla"). Löytyihän näyteikkunakierroksella ihanat mustat uikkarit, eikä "costume" hintalapun mukaan maksanut kuin 300 euroa. No eihän Roomassa ole uimarantaakaan .. siis olkoot!
Jatkettiin kävelyä, Via Corsolla oli jo pakko saada jotain verensokerin nostamiseksi, siis Saaralle Rooman eka gelato (pistaasi on NYT suosikkijätski) ja minulle Campari runsailla jäillä ja soodalla (hinnat Corson mukaiset: 5 euroa humahti). Kävely jatkui, muutamia kauppoja, mm. Disney-store (tulipa kahden vuoden takainen Disneylandin reissu mieleen), oli aukikin ja kuinkas ollakaan meille molemmille tuli mieleen, mitä Tompalle voisi ostaa tuliaisiksi (nytkö jo ikävä?). Yhtäkkiä edessämme oli Trajanuksen pylväs. Emme ryhtyneet tarkistamaan, pitikö paikkansa kirjoista oppimamme tieto, että tolppaa kiertää 2500 veistettyä pientä sotilasfiguuria. Istahdimme nähtävyyden juurelle hetkeksi, ja kun ääneen ryhdyin pohtimaan, montakohan gradua ja väitöskirjaa pylvään tematiikkaan liittyen on tehty, tyttäreni ilmoitti, että nyt jatketaan matkaa! Edessämme Vittorio Emmanuelin mauton, valtaisa muistomerkki. "Onko se näin lähellä" ihmetteli Santrikka, mutta päätimme ohittaa sen tällä kertaa ja suunnata kävellen kohti hotellialuetta, jossa puoli viideltä Simo pitäisi meille tiedotustilaisuuden. Kävelimme ja kävelimme (hyvä, että ostettiin se viikon näyttölippu julkisiin kulkuneuvoihin!), imimme Rooman tuoksuja ja tunnelmaa. Pojatkin soitti: Oulussa sataa. Emme jaksaneet kyllä olla kovinkaan myötätuntoisia, mutta mukava, kun soittivat.
Simo piti asiantuntevan tunnin sepustuksen. Ainoa vaan, että matkaoppaat hiirenkorville lukenut Saara juuri kokenut oppivansa mitään uutta. Yksi ravintolakatu ja muutamia käytännön vinkkejä sentään saatiin. Ja hämmästytettiin muuta seuruetta kertomalla, missä oltiin ehditty jo käydä ja mitä nähdä. Vieressämme istuva pariskunta oli käynyt Terminillä (matkaa 500 m) "ostamassa vettä ja pikku purtavaa hotelliin, ja tuli ihan kuuma kun oli niin lämmin!" Niin. Emme puhuneet mitään. Saara on ainoa nuori koko joukossa, eläkeläisiä ja pariskuntia ja me. Huomenna lähdemme kuitenkin porukan mukana opastetulle neljän tunnin kaupunkikierrokselle.
Simon session jälkeen muut jäivät ko. trattoriaan syömään, mutta me lähdimme hetkeksi hotelliin huilimaan, siis odottamaan päivällisajan alkua. Nälkä jo niin hirveä, että sorruimme minibaarin pähkinöihin. Seitsemältä kävelimme kaupungin muurin Porta Pialle (Michelangelon sekin) ja matkalla näimme hotelli Brasilen, jossa Pekan (ja Saara minun mahassani) kanssa oltiin 14 vuotta sitten. Huokailin ja muistelin kaikkea, jolloin Saara kehotti kävelemään nopeammin: on nälkä, mennään. Via Alessandrialta löytyi pizzeria Bella Napoli. Paikallisten punaruutuliinainen paikka, jossa supli ja pane eturuuaksi (leipä oli järkyttävää!!) ja pizzat (rucolaa tuoreena valmiin pizzan päälle, hmmm). Cafe ja averna jälkkäriksi ja sitten kohti hotellia. Mutta: "jaksettaisko vielä käydä Terminillä hakemassa vettä ja kameraan patterit?". No, jaksettiinhan me. Sitten ei enää muuta kyllä jaksettukaan!! Kello 22 Italian aikaa Buona notte, eikä tarvinnut unta odotella.
