Vanhaa ja uutta Roomaa, sekä vierailu Vatikaaniin
Maanantaiaamu 5.45
herään niin kuin kaikkina muinakin maanantaiaamuina. Mietin: "Se oli sittenkin unta, – ihana uni Saaran kanssa Roomassa". Ja olen valmis ponkaisemaan suihkuun ja väikkärintekoon Linnanmaalle. Mutta sitten: ei sittenkään unta, vaan tosiaan olemme Roomassa! Nyt vain en voi lähteä aamulenkille niin kuin Lemposten tai perheen kanssa reissatessa ja odotellessa, että muut heräävät lomapäivän aamuun. Nyt Saara nukkuu vielä, enkä voi jättää tyttöä yksin huoneeseen. Mitä siis?Matkapäiväkirja esiin ja kirjoittamaan. Tunti vierähtää ja sitten on aika herättää Saara. Andreottin aamiainen ei ole mikään Välimeren maitten maitokahvi-sämpylä/croissant-marmeladi -viritys, eikä kyllä pikkuprinssejä ja karjalanpiirakoitakaan löydy, mutta aivan hyvä tankkauspiste kristallikruunun alla ja barokkihuonekaluin sisustetussa pikku salongissa. Focaccia (rosmaniinilla ja oliiviöljyllä maustettua leipää) on hyvää! Olen joskus kotonakin yrittänyt, mutta tulos oli kehno tähän verrattuna. Viinerit jätämme väliin, mutta muutoin syömme itsemme kylläisiksi.
Retkipysäkillä piti olla 9.30. Me olimmekin, bussi ei. Rooman liikenne (2,5 miljoonaa henkilöautoa ja puolimiljoonaa vespaa) oli pidättänyt dösäämme puolisen tuntia. No ei haitannut, aurinko paistoi ja seurasimme töihin ja ties mihin kiiruhtavia roomalaisia.
Pääsimme neljän tunnin kierrokselle ja oppaamme Mervi aloitti sujuvan, antoisan, miellyttävä-äänisen opastuksen, ja me istuimme ja katselimme Rooman nähtävyyksiä. Kaikki seitsemän kukkulaa kierrettiin, kirkot, antiikin valtaisat kylpylät, renessanssipalatsit ja piazzat vilahtivat ohi ja monta kertaa todettiin, että tuonne mennään keskenään. Minulla vielä muistoja kahdelta edelliseltä Rooman matkalta ja klassillisen arkeologian luennoilta ja tenttikirjoista, Saaralla tietoa lukemistaan oppaista ja koulun hissan tunneilta. Nautimme kovasti.
Bussista noustiin pois Janiculum-kukkulalla. Ihailtiin näköalaterassilta keväisen Rooman aamupäivää. Juudaksen puut kukkivat lilana alla ja Apenniinit siinsivät kaukana kaupungin takana. Aamupäivän auringossa istuessamme mietittiin, mitä irtainta myytävää kotona vielä olisi, jotta voisimme taas lähteä kirpparille ja uudestaan Roomaan!! Kävimme sisällä Suomen Rooman instituutissa Villa Lantessa,
ja Saarakin oli sitä mieltä, että on Hannella ollut kohtuullinen työpaikka Roomassa.
Bussiin takaisin ja alas Tiberin (Tevere roomalaisille) rantaan. Kierros kaupungilla jatkui, torvet soi, ambulanssit ja carabinierit huristelivat pillit soiden ja meidän kuskimme luovi sujuvasti välistä. Huomaavatkohan sitä muut kuin minä "ammattilainen"? Kierros päättyi Colosseumille. Oli juhlaa kävellä ainakin 500 metriä pitkän lippujonon ohi oppaamme Mervin johdattamana suoraan gladiaattoreiden ja leijonien taisteluareenalle. Jostain syystä Colosseum ei koskaan ole minulle erityisemmin kolahtanut ja Saara suhtautui tähänkin tyynesti, kuinkas muuten!
Palattiin Andreottiin, kamppeen vaihto ja paikallisliikenteen (Atac) kyydillä Vanhaan kaupunkiin "lounaalle". Saara johdatti minut Gelateria Giulettiin (60 eri jäätelölajia!). Hymyilevä Antonio toi After Eight-, luumu- ja ananas -jäätelökulhon Saaralle ja minulle hyvää espressoa ja Torta di Zabaionen (oliskohan tästä ensi kesän kalaasien toiseksi jälkkäriksi?) Antonio kävi vielä kyselemässä suomalaisia yhden sentin kolikoita, mutta mehän lähetimme omat ainokaisemme jo viime kesänä Santorinin liinakauppiaalle, joten emme voineet auttaa keräilyharrastuksessa.
Sitten pikkukujille etsimään putiikkeja. Papiero oli paha! Ihanaa paperitavaraa: plaseerauskortteja, silkkipapereita, kirjepapereita, päiväkirjoja, menu-papereita, kauppalappuvihkoja. Ja Santrikka vielä höpöttää, että osta vaan, et sinä tällaisia muualta saa, eivätkä vie laukussa paljon tilaa ("anna mennä, anna mennä"). Siis ehdottomasti Saaran vika, että rahaa meni monta kymmentä euroa. Lelukaupatkin löytyivät, mutta ei Tompalle Mario-kamaa ja varhaisteinikin huomasi, etteivät lelut enää ole hänen juttunsa.
Kuuden jälkeen Piazza Navonalla (muistoja, ihania muistoja!!) huomasin, että mieheni ei ole mukana: vaatisi VIIMEISTÄÄN nyt aperitiivituokiota jossain aukion ilta-auringossa kylpevistä katucafeterioista. Ilman aperitiiviakin löysimme hyvän ristoranten Pantheonin läheltä. "Buona sera, signora. Due?" kysyy paikan isäntä. "Si, due" ja pääsemme istumaan. Saaralle tilattu "lehtipihvi" osoittautui T-luupihviksi, mutta sekin upposi - tietysti kun tyttöriepu ei jätskin lisäksi ollut muuta vielä ruuaksi saanutkaan. Minä sain carpacciota ja vaihteeksi rucolaa, ja "carni" (lisukkeena) jumalaista artisokkaa (jolloin Saara totesi, että sano vain jos joku EI ole jumalaista, alkaa kuulemma muuten tuntua aika ykstoikkoiselta). Jälkkäriksi pieni jätski ja - aivan oikein - espresso ja averna. Mietimme samalla, että ovathan pojat muistaneet ajoissa ottaa makaronilaatikon sulamaan... ;)
Metrolle ja hotelliin. Jääkaapin ujellus ainoa, joka häiritsee unen saantia (kuulostaa hammaslääkärin poraamiselta ja siitä minulla on viime aikoina tarpeeksi kokemuksia), joten töpseli irti seinästä. Ongelma on siis paljon helpommin hoidettu kuin norjalaiset Levillä tai jalkapallojoukkue Weinheimissa.
Tiistai
Edelleen herään klo 5.45. Sähköpostin luku; Seijalta on tullut ilmoitus että raamatun lukupiirimme radiointi tulee ulos huomenna keskiviikkona klo 15 Ylen Kultakuume-ohjelmassa. Pekalle viesti: äänitä se, prego. Sitten Saara on taas herätettävä: on lähdettävä aikaisin, ja ehdittävä ajoissa epäviralliselle valtiovierailulle Vatikaaniin. Bussi E40 Terminiltä vie kätevästi ihan Pietarin kirkon eteen. Mervi ja Simo jakavat ison opastettavan porukan kahteen osaan, me joudumme Simon ryhmään.Noh, neljä tuntia (josta puolikas meni Vatikaanin muurin vieressä museoihin jonottamiseen) sujuivat elämyksestä toiseen. Niistä ei voi kirjoittaa. Ei vain voi!
Sikstiiniläiskappelin freskot avautuivat eri tavoin kuin 14 vuotta sitten, jolloin restaurointia ei vielä ollut tehty ja nyt kun olen talven raamattua lukenut. Vanhan testamentin profeetat, jotka Michelangelo Buonnaroti on kattoon 500 vuotta sitten maalannut, ovat "tuttuja tyyppejä". Kierros päättyi Pietarin kirkkoon, jossa Pieta-veistos sai kyyneleet silmiin. Mitä tyttäreni voinut oikein ymmärtää, ei vaikka tietääkin minut "vähän" herkäksi...
Aikomus oli kiivetä (yli 500 porrasta) Cupolaan, kuten Pekan kanssa tehtiin, mutta nähtyään jonon ja tietäessään, että meillä oli aikomus jäädä vielä kävelemään Vatikaanin puolelle, shoppailla Via Cola di Rienzolla ja käydä Piazza di Popolalla, Saara totesi, että "kiipeäminen jätetään ens kertaan". Niin tehtiin ja mentiin Vatikaanin postiin ja toilettiin. Valtiovierailu päättyi vähän arkisesti.
Myöhäistä lounasta! Sivukadulta löytyi trattoria, jossa oli paikallisia tummapukuisia liikemiehiä, pappeja ja pariskuntia, joten päätimme istahtaa ulkopöytään (aurinkoa!!) ja "syödä jotain pientä". Talon rouvakokki tuli esittäytymään, näytti itsekin nauttineen kokkailuistaan aika lailla, puhui tolkuttoman nopeasti italiaa (voiko sitä aidosti muuten puhuakkaan??) ja häipyi. Tilasin tarjoilijalta "Uno Fanta, vino bianco, pizza prosciutto ja antipasto misto". Eteemme tuotiin ISO likaisin punaviinikarahvi, jonka olen ikinä nähnyt ja se oli täynnä biancoa - ihan niinkuin olin tilannutkin. Tosin olin tarkoittanut lasia - en karahvia! Pizza oli hyvää! Ei mitään Pirkka-kinkku-pizza-suikaleita, vaan hyvää ilmakuivattua prosciuttoa ja mozzarellaa. Samoin antipasto-lautanen kelpasi. Ja aurinko.
Täytyy kävellä näin, täytyy kävellä näin... Saara oli matkaohjelmaamme merkinnyt herkkukaupat "Pietro Franchi" ja "Castro". Hmmm. NYT olis tarvittu Satokangasta mukaan: kantoapu olisi ollut tarpeen :). Onneksi pitkällinen kuntosaliharrastukseni pelasti meidät ja kannoin ihan itse herkkukassit. Ei muuta kuin Railalle luvatut erikoispastat... :) Myös Benetton pisti Visan vinkumaan, mutta tyttärelleni ei kelvannut Armanin ihana reppu, vaikka lupauduin maksamaankin. Tuhlailusta ei voi syytellä...
Välillä istahdettiin drinksulle ja soittamaan kotiin. Taas sellainen epätodellinen olo, voiko tällaista ollakaan. Millä me on tämä ansaittu?
Puoli kuudelta oltiin hotellissa, Saaran tukanpesu. Totesi suihkusta tullessaan, että jos Berninin olisi pitänyt tehdä suihkulähde hotellimme paikalle sen olis pitänyt veistää vielä uponneempi vene kuin Piazza Spagnalla, vesi vain lirisee... Pyjamabile-ehdotukseni ei saanut nälkäiseltä Saaralta kannatusta, joten lähdimme vielä Castelfidardo-kadultamme etsimään iltapalapaikkaa. Bruchettat olivat oikein "buono". Kuin myös uni sen jälkeen.
