Merta ja puutarhoja
Sunnuntaiaamuna Bom Dia klo 9!! Aamiaiselle ja sitten satamaan katsomaan Santa Mariaa, Kolumbuksen Amerikan löytöretken laivan tarkkaa kopiota. Tämä paatti me olis haluttu nähdä jo kesällä 1995 Barcelonassa ensimmäisellä Interhome-reissullamme Lemposten kanssa. Silloin sateenvarjorattaissa istuneille mutikaisille pettymys – kun laivaa ei ennakkolupauksista huolimatta nähtykään – oli suuri. Nyt kun olisi ollut mahdollisuus lähteä sen kyytiin kolmeksi tunniksi merelle, teinit sanoivat, ettei kiinnosta. Minä olisin mielelläni lähtenyt semminkin kun olen siirtomaapolitiikasta ja löytöretkistä luennoinutkin. Höpö höpö, mistään luennnoista! Totta puhuen auringonotto Atlantilla oli perimmäinen syy, miksi olisin Santa Marian kyytiin halunnut.
Kun lapset kerran eivät merelle halunneet, päätettiin tehdä muuta. Kaupunkikiertoajelu Double Deckerin katolla sen sijaan olisi ollut lastenkin mieleen, mutta se ei tänään liikennöinyt, koska kaupungissa monet kadut oli suljettu triathlon-kisojen vuoksi. Siis Jardim Botanicoon. Hienoja puutarhoja on nähty ennenkin, mutta ei koskaan tällaista. Filmiä paloi ja puutarhurimme päätti vesielementin lisäämisestä myös Rantapellon puutarhaan...
Paitsi, että istutukset, kaktusmetsät, kolmimetriset joulutähtipensaat, sadat erilaiset kukat, bougainvillet, kolibrinkukat, olivat kauniita, vaikuttavia, niin puutarhassa oli myös papukaija-puisto ja alas Funchaliin hienot näköalat. Pari tuntia kierreltyämme lähdimme alas keskustaan. Lounastauko keskustan Avenida Arriagan ulkoilmakahvilassa. Sää pilvinen, mutta lämmin, joten seuraavaksi altaalle. Sade hätisti sieltä kaikki muut pian pois, mutta meidän mutikaiset uivat melkein kaksi tuntia ja minä lueske-lin/kirjoittelin varjon alla (kun kuitenkin oli lämmintä). Lopulta komensin heidät jo ylös huoneeseen.
Tänään illalliselle Lidon puolelle. Finnmatkojen mapissa suositeltiin sieltä puolen kaupunkia estalagem Terrace d' Ajudaa, ja sinnehän me sitten mentiin. Savolaismummojen viereiseen pöytään! Muutenkin ravintolassa oli vähän turhan paljon suomalaisia. Se oli ensimmäinen vähän heikompi puoli. Toinen olivat yrmeät langanlaihat epämadeiralaiset tarjoilijattaret. Yleensä täällä saa ystävällistä ja välitöntä palvelua, mutta tässä ravintolassa tunsi olevansa vähän häiriöksi.
Siitä huolimatta ruoka oli hyvää: me kaikki valitsimme espetadan eli häränlihavartaan. Se on se sama ruoka, jonka nimi Kreikassa on souvlaki ja Venäjällä saslik, joissakin maissa kebabina tarjottu grillattu lihavarras. Täällä esillepano vain on erilainen: liha pujotetaan sapeleihin, jotka tuodaan telineissä pöytään ja vartaan yläreunassa on paperiin käärittynä valkosipulilla ja laakerinlehdillä maustettu voiköntti. Sulaessaan voi maustaa lihan, ja varsin maukkaaksi maustaakin. Pedro jo pohti, miten varrastelineet voisi valmistaa ensi kesän kalaaseja varten. Liha oli hyvää, mutta minulle lisukkeet olivat harvinaisempina maukkaampia, lastenkin lautasilta sain napsia pipinellat ja hyvän pinaattimuhennoksen. Kaiken kaikkiaan olimme oikein kylläisiä ja tyytyväisiä kun nousimme pöydästä. Käveltiin Lidon pääkadulle, jonka varren shopping center kätki sisäänsä kaupan, johon mutikaisten eurot humahtivat. Minä sain sieltä ostaa heille Snoopy ja Tasmanian tuholainen -pyjamat: "voisit ostaa niinku joululahjaksi, niinku". Niinku minä sitten ostin.
Viides lomapäivä ohi, eikä vieläkään yhtään museota tai kirkkoa käyty katsomassa!! Eikä levadoitakaan ole (valitettavasti) juuri harrastettu. Lasten ehdoillahan kuitenkin on reissut vielä reissattava. Ja ilman museoita ja levadoitakin nukuttiin varsin hyvin.
Maanantaina aamulla sähköposti kertoi, että yliopiston "sopeuttamisohjelma" vaatii keskustelua. Torstaiksi minullekin oli kutsu mukaan pohtimaan "humanistisen tiedekunnan eloonjäämismahdollisuuksia", – mutta ... kuten perheemme teinit sanoisivat "evvk" eli juuri nyt "ei vois vähempää kiinnostaa". Siis: aamiaiselle ja sitten kohti rantakadun Casa do Turismoa. Se on merkillisin matkamuistomyymälä, jonka olen koskaan nähnyt. Iso kauppa, joka on "lavastettu" madeiralaiseksi hienostokodiksi.
Sen katsastettuamme lähdimme
rantakadun pysäkille, ja tänään
pääsimme kaksikerrosbussin
kyydissä saitterille Funchalin kaduille.
Yläkerrassa Tompalla oli melkein kylmä
ja kuulokkeista kuulunut opastus
"in english" ei nyt varsinaisesti
soljunut. Tunnin rundi kuitenkin avasi
jotain uusiakin juttuja. Tämä kierros
olisi vain pitänyt tehdä heti eka iltana.Lapset altaalle (eka kertaa elämässä jätettiin heidät ulkomailla keskenään jonnekin kahdestaan. Uinninvalvoja, hyvä uintitaito, kännykät ja vain muutaman sadan metrin ero mahdollistivat minulle suht. huolettoman parin tunnin eron) ja me Madeira Wine Lodgeen. Tunnin opastettu kierros museoon (vihdoinkin yksi museo!!) ja selvitys madeira-viinistä ja sen maistelu. Oikein antoisa tuokio. Botrytis Ouluensis oli valtuuttanut meidät madeiran ostoon ja tietysti oli tarkoitus hankkia jotain kotiinkin. Niinpä oli oltava ahkera ja testattava sekä sercial (kuiva), verdelho (puolikuiva), bual (puolimakea) ja malmsey (makea) -viiniä. Tarjolla (ja myynnissä) oli 3, 5 ja 10 vuotta vanhaa madeiraa ja sitten vuosikertoja 1908, 1920, 1948, 1950 jne. Kaikkia niitä sai maistaa (ei maistettu!) joko ilmaiseksi (nuoria) tai maksua vastaan (vanhempia vuosikertoja) laseittain.
Koskapa olin aikonut ostaa (sattuneesta syystä!) vuosikertaa 1958 pullollisen nautittavaksi hamassa tulevaisuudessa, oli tietysti otettava sitä pieni lasillinen (= cupo). Ja verrokiksi olin ostamassa jotain kuuskytlukulaista, jolloin Pedro hoksasi "miksei osteta lasillista vuodelta 1845!!
Siis Cossart Gordon Bual (Solera) 1845 (pieni lasillinen 11,65 euroa) ja sama madeira vuodelta 1958 rinnakkain maanantai-iltapäivän teistingissämme. Vuoden 1845 viinin rusinainen tuoksu levisi aika laajalle. Syvän mahonginruskean viinin maussa oli suklaata, joulukakkua, "lehmätoffeeta", myös voimakkuutta (alkoholi?), joka ei kuitenkaan ollut pistävää. Miten 158 vuotta vanha viini voi olla näin hyvää? Näin suurenmoista? Kelaan läpi Euroopan historiaa... 1845? Kolme vuotta ennen Euroopan "hullua vuotta"... 15 vuotta ennen väitöskirjani alkua ... jne. Oli pakko lasillisen ääreltä tekstailla BO:lle ja Amylle, joka on yksi tälle reissulle innoittajista... Arveltiin, että ymmärtäisivät, mitä olimme päässeet maistamaan.
Sitten yhtäkkiä hoksasin, että mutikaiset!! edelleen keskenään!! Ja oli melkein juostava Avenida do Infanten mäki ylös hotellille. Ja siellähän ne lapset juuri suihkusta tulleina, pari tuntia uinnista nauttineena huoneessa pelasivat korttia. Huh!
Parvekkeelle aurinkoon lukemaan ja kirjoittamaan. Ja sitten onkin – taas – aika illalliselle. Casa Madeiracena (viimeisen päälle turistiravintoa, mutta so what?) tarjosi lapsille espetadaa (tilasivat itse muistaen mainita "welldonit" ja "mediumit", samoin juotavat ja lisukkeet: Pedron kanssa katseltiin aika tyytyväisinä moista oma-aloitteisuutta) ja meille hyvää tonnikalaa, joka oli maustettu timjamilla ja paistetulla, makealla sipulilla. Eikä mikään gourmet-pipertelyannos, vaan isot kalapihvit, huh! Minä otin niitä ennen alkupalaksi paikalliset pikkusimpukat (limpadas) pannulla. Ne olivat hyviä, sitruunaisia, valkosipuliöljyssä pienellä blinipannun näköisellä pannulla kypsennettyjä ja tarjoiltuja. Yes, hyviä. Kelpasivat maanantai-iltapalaksi ... :)
