Matka lomalle: Madeiran lämpöön ja makuun
Madeiralle! 15.10. kello soi viideltä. Tomppakin virkeämpi kuin koskaan. Äkkiä vähän ruispaahtoleipää ja tuoremehua ja sitten pikkupakkasessa kohti Oulunsaloa. Oulu – Helsinki väli nopeasti ja Helsingin lentokentällä kaksi tuntia aikaa hankkia vuodeksi tuoksut suvun naisille ja lapset pääsivät ostamaan ekat karkit. Lento Helsinki – Funchal kesti melkein kuusi tuntia, mutta matkalla me saatiin siirtää kelloa kaksi tuntia taaksepäin, joten laskeuduimme paratiisisaarelle jo klo 13.15. Finnmatkojen oppaat ja bussit sekä aurinko!! meitä vastassa. Noin puolen tunnin matkalla hotellille saimme jo nähdä, että korkeuserot ja saaren kukkaloisto (nyt on syksy!! mitä täällä on vaikea muistaa) ovat tyypillistä. Siistiä, rehevää, lämmintä, kaunista.
Hotellimme (Carlton Park) on ensimmäisenä bussin reitillä, mikä kertoo myös siitä, että olemme Lido-alueen (vars. hotellikeskittymän) ulkopuolella, ja siis melkein kaupungin keskustassa. Olisimme halunneet (halvemman) huoneistohotellin, mutta niissä ei enää varatessamme ollut tilaa, mikä nyt täällä paikan päällä todettiin aika hyväksi jutuksi.
Hotelli on melkein luksuspaikka, vaikka onkin iso.
Huoneemme (tark. ottaen juniorsviitti,
mikä tarkoittaa kahta yhdistettyä isoa huonetta)
parvekkeelta on merinäköala,
joka merkitsee minulle ihmeen paljon:
varsinkin iltaisin ja aamuisin se on oikein hienoa.Pieni kierros lähikaduilla antaa vaikutelman siisteydestä, häivähdyksen siirtomaakulttuurin jäännöksistä (? miksihän?), turismin ja madeiralaisten sulasta sovusta. (Funchal on 120 000 asukkaan kaupunki.) Ja voi onni tätä ihanaa lämpöä! Puoli kuudeksi hankkiuduimme sadan muun suomalaisen kanssa tervetulotilaisuuteen, mistä teinimme jaksavat urputtaa: "Osattaishan me nyt itekin nämä jutut". Maailmanmatkaajamme (Saaralle 18. maa, Tomppa on yhden jäljessä, koska ei ole käynyt Vatikaanissa) tuntuivat olevan seuramatkakulttuuria vastaan. Saimme kuitenkin jotain hyödyllisiä vinkkejä viikoksi ja tunnin jälkeen livahdimme etsimään ruokapaikkaa. Tomppa melkein nukkui seisaalleen, mutta jaksoi sentään kulkea mukana.
Olimme valmiiksi Lido-alueella, ja jo ennen seitsemää olimme yhdessä rantakadun ravintolassa (Paradis). Atlantti aukesi alla ja ilta samettinen. Olimme koko sakki aika hysteerisiä, hekottelimme kaikelle ja yhdessäolo tuntui mukavalle, – vaikkei sitä ääneen sanottukaan.
Minulle ja Pekalle tonnikalaa ("syödään jotain kevyttä"), jonka kanssa tarjottiin uppopaistettuja maissipuurokuutioita (siis polentaa). Annos oli vähintäänkin valtava ja sekä kala että kuutiot herkullisia. Lapset ottivat varman päälle hampurilaiset, mutta ne eivät olleet mitään mäkkärin juttuja, vaan alusta asti tehtyä, ja ne upposivat syvän hiljaisuuden vallitessa. Jälkkäriksi flania, josta mieheni ystävällisesti totesi, ettei ole niin hyvää kuin minun tekemäni. Olin tyytyväinen! Ja Pedrolle vielä bican (= paikallinen espresso) kanssa Brandy Miel, joka toi muistoja 15–18 vuoden takaisilta Lissabonin ja Coimbran reissuilta. Sitten oli aika lähteä nukkumaan! Paikallisbussi maksaa euron ja 30 senttiä ja taksi koko sakilta vain kolme euroa, mutta päätimme kävellä parin kilometrin matkan hotellille. Oli mukava. Ja teki hyvää. Matkalla taas – hoksasimme (iloksemme) – ettemme ole missään vain rantalomakohteessa. Tämä on oikea kaupunki! Roomaan ja kaupunkimatkailuun keväällä viehtynyt tyttäremme tuntui myös olevan tästä seikasta oikein tyytyväinen.
Ennen kymmentä oltiin unessa koko sakki!
Torstaina heräilimme seitsemän kahdeksan välillä. Olin nukkunut melkein 10 tuntia! ja se tuntui hyvälle! Kahdeksalta parvekkeelta alkoi nähdä Atlantille. Meri tuoksui ja oli lomapäivän aamu. Hmm...
Suihkua ja mutikaisten heräilyä, mitähän vaatteita ja muuta ”tärkeää” pohdittavaa heti aamusta. Lähdimme aamiaiselle. Upea aamiaissali täynnä englantilaisia eläkeläisiä, mistä lapset toteavat, että TAAS ollaan lomakohteessa, jossa on heidän lisäkseen vain heidän vanhempansa ja vaappujengiä (= eläkeläisiä). Ja sitten yhtäkkiä hoksaavat, mutta tämähän onkin hyvä: altaalla ei ole ruuhkaa.
Päivän teemana oli nimittäin allaspäivä. Ennen kuin antauduin auringon hellittäväksi lähdin aamulenkille, kävelylle ottamaan kaupungin haltuuni. Kaupungin matkatsto, tulevien tutustumiskohteiden (Blandyn viinitalo, kauppahalli, kirkko ja paikallinen ruokakauppa) alustava katsastaminen. Huvivene- ja rahtisataman kautta takaisin hotellille. Pekan vuoro lähteä lenkille.
Minä vaihdoin äkkiä bikinit päälle ja lähdin lasten seuraksi altaalle. Siinä se iltapäivä kului. Sitten suihku, parempaa päälle ja kaupungille. Kierreltiin ja katseltiin. Mukavan näköistä. Arkkitehtuuri on musta-valkoista. Ja välissä kasvillisuus huikean kaunista. Puistoja, istutuksia, puita. Talojen pihoissa banaanipuita.
