Kaupallista kulttuuria:
Mercado dos Lavratores ja Madeira Shopping
Lauantaina olisi saanut nukkua, muut tekivätkin niin, minä en. Kuitenkaan en hoksinut lenkille enkä hotellin salille lähteä. Kahdeksan jälkeen lopetin hissuttelun ja sainhan muutkin ylös! Tavallisen lauantain tapaan halliin. Mercado dos Lavratoresin värikylläisyys oli hulppea. Kukkia, kasviksia, hedelmiä. Ja mausteita, koreja, koruompeleita. Ja kalaosasto! Vain Hua Hinin kalahalli ja Barcelonan La Boqueria-halli vetävät tälle vertoja.
Eikä niissäkään ole espadaa.
Jopa 2,5 metriseksi kasvava sapelikala
on todella ruma, suomuton, musta, hyytelösilmäinen,
piikkihampainen hirvitys.
Sitä ei kukaan ole koskaan nähnyt elävänä,
sillä se elää syvissä vesissä
(jopa parin kilometrin syvyydessä)
ja kun kalastajat nostavat sen
pintaan sen kidukset halkeavat.
Tämä ranteen vahvuinen kala oli halpaa
(4,5 euroa kilo), paljon halvempaa kuin tonnikala,
puna-ahven, miekkakala, ja monet muut,
joita ei tunnistettu. Kuivattu Norjasta tuotu!!
(bacalhau), jota portugalilaiset osaavat laittaa
365 eri tavalla, on portugalialaisen itsensä suurin
kalasuosikki, ja sen kyllä jokaisella mercadossa
haistaa. Espadaa kalastetaan Funchalin
edustallakin: kalastajat näkyivät aina illalla ja
yöllä merellä hotellimme edessä. Neljä, viisi
kalastaja-alusta kirkkaine valoineen.Emme kuitenkaan ostaneet kalaa hallista, emmekä muutakaan hallista, sillä – taas sitä harmittelen – asumme hotellissa, emme huoneistohotellissa, joten meillä ei ole pienintäkään keittiötä, jossa voisin lounaaksi jotain pientä värkätä. Saara ja minä pärjätään kyllä lounasjäätelöillä tai patongin ja juuston palalla, mutta pojat tarvitsevat päivälläkin vähän tuhdimpaa einettä. Erityisesti 12-vuotias poikamme, joka ui muutamia tunteja päivässä, on sapuskan tarpeessa varsin tiuhaan.
Siitä huolimatta ei siis ostoksia tehty, vaan lähdimme Madeira Shoppingiin = paikallinen Itäkeskus. Vain uudempi, hienompi. Yli 100 liikettä, elokuvateattereita, ravintoloita ja keilahalli. Ja Tompalla peli- ja lelukaupan kiilto silmissä ja säästetyt lomarahat taskussa. Koripallo ja karkkia kotiin ja kavereille, pistaasipähkinöitä ja kolikkokukkaro olivat mahtipontiset ostoksemme. Taksilla takaisin hotellille: maksoi vähemmän jos me neljä oltaisiin tultu paikallisbussilla noin viiden kilsan matka. Oppaat kertoivat, että täällä onkin EU:n alueen halvin taksi. Sen riemun lisäksi, että kyyti tosiaan oli halpa (7 euroa) oli mukava nähdä, kuinka Saarasta oli "aika outoa ja hienoa" tulla ruokakaupasta viiden tähden hotellin eteen taksilla kun vielä univormupukuinen portieeri tuli aukaisemaan meille ladyille auton oven. Mihin perheen pää totesi, että tämä otetaan lauantaisin tavaksi: taksilla halliin ja kauppaan ja takaisin. No ehkä ei sittenkään.
Uikkarit päälle ja altaalle. Pekka lähti kaupunkilevadalle (noin 7 km), josta oli kuulemma upeat näkymät merelle, mutta joka oli roskattu rumaksi. Illansuuhun asti löhöttiin, luettiin (eikä mitään väitöskirjaan liittyvää!) ja uitiin auringossa. Voi tätä ihanaa lämpöä. Lämpö onkin täällä jotenkin erikoista. Se on tasaisesti yötä päivää 22–29 asteen välillä. Sataa taikka paistaa, yö taikka päivä, sopivan lämmintä on koko ajan. Ja tuuli leppeä, mikä tekee olosta entistäkin auvoisempaa. Kummasti lisää "lämmitti" myös tekstarilla tullut tieto, että Kuusamossa oli yöllä satanut 10 senttiä lunta.
Yhteispäätöksellä illan ruokapaikka päätettiin valita Vanhan kaupungin ravintoloista. Le Jardimin terassi houkutti meidät istahtamaan pöytään. Päivän kala tuotiin näytille: ison ahvenen kokoinen vaaleanpunainen kala, jonka nimi oli cantrelli tms. Minä tietysti päätin kokeilla. Koskapa ravintolan erikoisuutena olivat flambeeratut ruuat, Pedro päätyi tonnikalaan. Kun sitä pöytämme vieressä tehtiin, seurasin tarkoin tarjoilijan hommia: pannuun ensin loraus viskiä (!), jonka hän humautti liekkeihin. Sitten voita, kalafileet, sipulia, worchester-kastiketta (hm..), suolaa, pippuria, loraus valkoviiniä. Sitten lämpö pois ja kala jätettiin pannuun odottamaan lisukkeiden valmistumista. Kun ne tulivat keittiöstä, tarjoilija kaatoi tonnifisujen päälle kunnon Pernod-lorauksen ja liekitti kalan! Tietysti halusin maistaa Pedron annoksesta, ja sitten melkein kirosin, että olin ottanut kanttarelli (tai mitä se olikaan)-kalaa. Tarjoilijalta piti vielä kysyä, miksi hän oli aloittanut valmistuksen viskillä, joka ei kyllä minusta (onneksi) kalassa edes maistunut, hän totesi virnistäen, että "for show". No näytös oli tehnyt tehtävänsä. Kyllä oma kalanikin oli oikein hyvää, ahvenen makuista, jotenkin lihaisempaa, parempaa kuin puna-ahven. Ja lisukkeena pipinellaa ja maissikuutioita, joten hykertelin tyytyväisenä. Myös lapsille sapuska maistui, joskin Tomppa katsoi parhaaksi itse tilata jälkkäriksi itselleen vielä jäätelöannoksen. Ehkäpä äitinsä tuntien tiesi, että olisi varminta tilata itse: en kuitenkaan olisi ihan helposti suostunut toiseen jätskiannokseen samana päivänä.
Tompalla edessä espetadaa, häränlihavarras valkosipuli-laakerinlehti-voineen...
Hotellissa vielä parvekkeella katsottiin tähtitaivasta ja tummaa merta ja suunniteltiin huomista, höpöteltiin.
