Rooma palmusunnuntaina
Kohti uusia seikkailuja. Ensimmäiseksi hotellin aamiainen: Tomppa ilmoitti, että kasvava nuori tarvitsee ruokaa ja veti viisi paahtoleipää Nutellalla peitettynä vatsaansa ja sanoi, ettei halua enää munkkirinkilää, joita niitäkin oli tarjolla. Siis aamiainen oli meille passeli; hedelmiä ja kahvia minulle, Tompalle hiilihydraatteja ja makeaa.
Ennen kymmentä oltiin Piazza del Popololla, katseltiin kaksoiskirkkoja ja etsittiin kaupungin muurin takaa metroasema Flaminio, josta saatiin automaatista viikkolippu (16 euroa) julkisiin kulkuneuvoihin. Ja eikun metrolla ensin kohti Terminiä. Mihin hittoon nämä kaikki tuhannet roomalaiset ovat menossa suununtaiaamuna klo 10? No, joka tapauksessa me olimme menossa kohti Porta Portesen markkinoita! Sinne päästiin: ratikka kolmonen oli tunkuun asti täysi, mutta mukana oltiin. Ja markkinat: ostettiin Tompalle "ihan aidot feikki" Dolce&Gabbanan aurinkolasit; tingattiin tiukasti 30 eurosta 5 euroa, ja onhan makeet lasit. Muuten aika lailla krääsää ja vaatteita, joita ei tullut mieleenikään ostaa. Sitten kohti Trasteveren piazzoja ja katuja. Lämpö alkoi olla melkein ahdistava; vaatetta liikaa! Piazza di Santa Maria in Trastevere löytyi. Aukion reunalla oli kahvila, jossa sai tuoremehua, oikeesti tuoretta ja se maksoi paljon vähemmän kuin cokis, jota Tomppa halusi. No joo tiedetään, että maksettiin paikasta, jossa palmusunnuntain aamupäivää vietetttiin. Kirjoiteltiin kortteja ja tekstareita, ja katseltiin kun roomalaiset tulivat jumalanpalveluksesta oliivipuun oksat käsissään: palmusunnuntai katolisessa Roomassa. Jälkeenpäin kuultiin, että ”omat papit”, kaupunginosan padret käyvät kodeissa siunaamassa noita oksia.
Mekin käytiin kirkossa. Pidin siitä. Todella paljon. Olisi sytytetty kynttilä papan muistolle, mutta kuinka ollakkaan kynttilät olivat loppuneet. Jatkettiin matkaa kohti julkisia kulkuneuvoja. Ratikka numero kahdeksan vei meidät Largo Argentinalle. Muistoja, muistoja. Pikasilmäys raunioihin ja ”kissahotelliin”. Roomalaistädit ruokkivat kulkukissoja siellä; ainoa ”asuttu” antiikin raunio Roomassa. Kadun toisella puolen jumalainen kirjakauppa (Feltrinelli) ja sen jälkeen Pantheon. Aina vaan se on vaikuttava.
Aivan kuten Della Palma! Vertaus ontuu, mutta oikeesti (aikuisten) molemmat vaikuttavia. Minulle lounaaksi 60 jätski- ja 20 sorbettivalikoiman joukosta tartufo, limoncello, pistachio -jäätelöpallot. Multo bene. Tompastakin. Istutaan hiljaa gelaterian penkillä ja nautitaan. Poika toteaa puolessa välissä jätskiään, että tänne tullaan loppuviikosta uudestaan. Si! Lupaan, että tullaan. Ei ollut vaikea lupaus.
Gelaton jälkeen kohti parlamenttiaukiota ja Via del Corsolle. Sähköbussilla lähelle hotellia, haettiin alimentarista juotavaa ja sitten siestalle. Ennen päivällistä päätettiin käydä Hard Rock Cafessa. Matkalla sinne Tomppa bongasi Lamborghinin liikkeen, jonka ikkunassa komeili satojatuhansia maksava keltainen urheiluauto. Hassua, etten koskaan ennen ole moista liikettä hoksinut. Kuten en myöskään Ferrarin kohtuullisen äveriäitä hintoja paidoista, pikkuautoista, lyijykynistä, F1-autojen osista kiskovaa putiikkia. Siellä käytiin sitten maanantaina. Lamborghinin jälkeen yhtäkkinen tunnelman vaihdos; kapusiinimunkkien luukrypta ("hämy paikka", totesi Tomppa). Yhteensä 4000 munkin luista oli kirkon (Santa Maria della Concenzione) pieneen kappeliin tehty mitä merkillisimpiä luuornamentteja ja "kalloalttareita" ja ties mitä. Vaikka Hailuodon kirkon kaivauksilla itsekin luurankoja kaivoin ja puhtaaksi rapsuttelin, oli tämä jotenkin makaaberikokemus. Aika pikaisesti astuimme aurinkoiselle ja edelleenkin jotenkin hienostuneelle Via Venetolle, jonka kalleimmissa hotelleisssa huone maksaa 2000–3000 euroa/vrk. Kohteenamme oli amerikkalainen saareke keskellä ikuista Roomaa: HRC. Molemmille ostettiin paidat, ja Saaralle tietty kans. Ostosten jälkeen baarin puolelle aperitiiville. Rock´n´ roll soi ja meillä oli teinin kanssa mukavaa. "Vitsi täällä on Mötley Crüen basso ja vaikka mitä…" Digikamera räpsyi.
Taas weekly ticket oli ilonamme ja hyppäsimme bussi 119 kyytiin, eikä hajuakaan minne oltiin menossa. Jäätiin pois lähellä Tevereä ja Campo di Fioria. Aukio oli tulennielijöineen niin erilainen kuin kaksi vuotta sitten lankalauantain aamuna. Nyt emme viihtyneet, siispä Navonalle, käveltiin ja käveltiin. Istahdettiin hetkeksi kahvilaan, oli jo vähän viileää, takin napit laitettava kiinni, kaulaliina kiedottava huolella kaulaan, ilta hämärtyi. Pantheonin läheltä meille yksikään ristorante ei kelvannut. Vihdoin Via Frattinalla ravintola, jossa ihme tarjoilijan passaamana nautimme pastat; vongolet (sinisimpukat) olivat herkullisessa kastissa. Harmaa miestarjoilija viihdytti enemmän itseään kuin meitä kertomalla kaikki sanat, jotka suomeksi osasi (Koskenkorva, kaunis tyttö, hyvä päivä ja ruoka … hohhoijaa). Kyllä nukutti. Olisi nukuttanut kauemminkin, mutta jotkut tyhmät työjutut ja naapurin ryminät herättivät yöllä. Ja aamulla puoli seitsemältä kerta kaikkiaan oli noustava.
