Bon viaggio!
Oli lähdettävä jo perjantai-iltana. Oulu–Helsinki lennolla poika puhui koko ajan, höpötti höpättämistään. Airport Ramadassa yö meni nukkuen – ainakin osin: aamuneljältä matkakuume, äänet käytävässä, huoli heräämisestä herättivät. Oltiinpahan ajoissa kentällä. Oscar de la Renta ja Fazer miellyttivät eniten: tuoksu ja karkit kassiin. Kentän aulassa yhtäkkiä muisto lokakuun lopusta: New Yorkin paluun surullinen muisto. Mutta eipähän suru kauaa kalvanut: Rooman kone odotti.
Niinpä siinä sittten kävi, että kesti yhtä kauan lentää Helsingistä Roomaan kuin päästä Fiuminicon lentokentältä hotelli Mozartiin Via del Grecille. Ensin yhdet lastenrattaat olivat hukassa, ja sitten yksi mummu oli hukassa. Puoli kahdelta paikallista aikaa oltiin vihdoin hotelli Mozartissa (tyhmä nimi roomalaiselle hotellille?) on viehättävä, vanha kylläkin, mutta remontoitu pieteetillä. Hotelli on Rooman pääkadun, kävelykatu Via del Corson hiljaisella, pittoreskilla sivukadulla, Via del Popolon ja Espanjanlaisten portaiden puolivälissä. Voiko parempaa paikkaa olla? Pitkästä aikaa minussa on syvä ilo ja innoissani puistelen poikaa olkapäistä ja hihkun, että "yesh, eikös ole ihanaa, voi kuinka on kiva pieni hotelli ja me ollaan täällä ja …" Mihin perjantaina 14 vuotta täyttävä teinini toppuuttelee: "No joo, joo, otahan äippä ihan rauhallisesti." Ja häipyy suihkuun. Avaan huoneen ikkunaluukut ja kadulta kuuluu italialainen pulputus ja katusoittajan sävelet. Perfecto! Puran matkalaukut, vaihdan kevyempää ylle ja pian olemmekin kävelykadulla roomalaisten ja turistien kuhinassa viettämässä lauantai-iltapäivää. Enoteca Antica on ensimmäinen etappi; salaattia, lasi viiniä (Grecoa, jota Suomessa niin harvoin saa) ja cokis, per favore. Hmm.
Espanjalaiset portaat: Tomppa mietti, miksi ihmeessä juuri ne ovat muodostuneet "must"-kohteeksi Roomassa. Mitä ihmeellistä niissä on? Isä-Berninin uppoava venekään ei ollut riittävä peruste, mutta kyllähän mekin täpötäysillä portailla ja iltapäiväauringon lämmössä (about +20 C) mieluusti hetki viivähdettiin. Yritin olla koko aikaa - joka kadun kulmassa, joka kaupan ja patsaan kohdalla, sanomatta, että ´silloin-kun-me-Saaran-kanssa-oltiin-täällä-niin …´ Lampsittiin ja piipahdeltiin kauppoihin. Tompalle löydettiin city-lenkkarit. Hyvä niin, ettei telttahousuisen poikani tarvitse paksuissa skeittikengissään koko viikkoa kulkea.
Keskusta oli todella täynnä väkeä. Mielenosoitus Irakin sotaa vastaan tukki kadut ja piazzat. 200 000 roomalaista esitti vastalauseensa Yhdysvaltain politiikkaa vastaan ja teki samalla vaalityötä. Täällä on parin viikon päästä parlamenttivaalit, ja se todella näkyy ja tuntuu katukuvassa.
Vuosituhantinen Rooma entisensä: värikylläinen, historiallinen, meluisa, töykeä, herkullinen, suurenmoinen! Joku tässä kaupungissa viehättää.
Aikamme kierreltyämme päätimme lähteä hetkeksi hotelliin huilaamaan. Se kun on niin lähelläkin. Illallispaikaksi valittiin ristorante Gusto lähellä hotellia. Ennen kuin kello oli puoli kahdeksan ja ennen kuin ravintola siis aukesi, oli vielä kierreltävä lähikaduilla. No ei haitannut: Tomppa löysi paljon mahdollista ostettavaa. Autojen pienoismallikauppa (Galleria S. Carlo) tuntui olevan paha houkutin. Minulle Gusto-ravintolan keittokirjamyymälä ja keittiötilpehööriosasto olivat kiusauksena, – joko vihdoin ostaisin ne tuiki tarpeelliset (heh) crème brûlée –kipot, mutta emme kumpikaan sortuneet shoppaamaan … Pizzaan sen sijaan sorruimme. Olimme tyytyväisiä, että ravintolassa oli paljon italialaisia; ei siis ainoastaan turistirysä. Pizza kuin myös espresso (jota poikani mieluusti nykyään juo!!) ja averna (jota Tompan en antanut edes maistaa!) olivat juuri sellaisia kuin Roomassa toivoin saavanikin. Rucola ja prosciutto -pizza kelpasi.
Matkalla hotelliin kävimme vielä läheisessä kirkossa San Giacomossa pääsiäisviikon alun tunnelmissa. Roomalaisille lauantai-ilta yhdeksän(kin) on hyvä aika hiljentyä uskonnon äärelle. Me maallistuneet protestantit lähdimme nukkumaan.
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|