Suuri Shoppailupäivä

Keskiviikon oli tarkoitus olla Suuri Shoppailupäivä, mutta sain lyhyen aamupalaverin aikana suostutelluksi, että käytäisiin kunnon aamiaisella Brooklyn Bagelissa ja Tompan kanssa voitaisiin ostaa vähän nettiaikaa sähköposteilua varten (kymmenen minuuttia maksoi kaksi dollaria) ja sitten voitaisiinko, jooko, eikö, pliis, käväistä äkkiä Guggenheimin museossa? Ja sehän sopi! Nämä ihmiset ovat oppineet reissaamaan kanssani ;)… Siis taas taksi: tällä kertaa mentiin Up Towniin Central Parkin reunalle Park Avenueta pitkin (tässä taustalla, huom. keltaisten cabien määrä). Aamuruuhkassa aikaa kului puolisen tuntia, mutta nähtiin siinä samalla ”kaikki” Guccit, Versacet, Armanit, Gantit, Ralph Laurenit … ja tuli oikein edulliseksi tutustua niihin taksin ikkunasta. Oli muuten reissumme ainoa taksi, joka ei ollut Ford Crown Victoria (sellaisia ne yleensä täällä ovat) vaan Toyotan joku tila-auto, josta oli kiva katsella aamukiireistä New Yorkia. Erityisesti katselin rullaluistelijoita, jotka autojen ja jalankulkijoiden välissä sujahtelivat kuin ei mitään! Jotain aivan toista kuin Pikisaaren tai Niittyaron autiot pyörätiet, joilla minä sunnuntaiaamuisin mieluusti aikaani rullistellen vietän.

 

Guggenheimin museossa parasta oli rakennus. Sen arkkitehtuuri loi vaikka minkälaisia assosiaatioita: Bemari-museo Münchenissä, Aino-lasit, vessanpönttö, hiekkakakku… Sisällä muutama, vain muutama, hieno taulu. Tulipahan kuitenkin nähdyksi.

 

Päivän kulttuuriannoksen jälkeen kohti kaupallisia huvituksia: Bloomingdales- ja Saks-tavaratalot. Muiden muassa. Ko. tavaratalot olivat nähtävyyksiä sinänsä. Joskaan ehkä eivät ihan meidän rahavarojen ulottuvilla. Matkabudjettiin olin varannut menoerän uutta laukkua varten, ja se oli minulle sellainen ´must´-juttu, jota jo koko perhe etsi. Ja löytyihän Burberryn-osastolta juuri sellainen iso, musta, tyylikäs laukku, jollaista ”olin aina halunnut”, eikä maksanut kuin vaivaiset 1200 dollaria!! Ja täällähän kaikkiin hintoihin on vielä lisättävä vielä 8,65 prosentin vero. Siis edullinen, todella, mutta kuitenkin jätin ostamatta. Shoppailu jatkui lähinnä lasten tehdessä ostoksia, kavereille tuliaisia. Tomppa hankki kaikille (tytöille!) nuokkarilla, netissä, luokalla jotain pientä … Madison Avenuella Saara johdatti meidät Sherry-Lehmann -viiniliikkeeseen. Petrusta ja Yquemia oli tietty hyllyssä ja kaikkea muuta! Hinnat olivat kuitenkin huikeat, vähintäänkin Suomen tasoa, joten tyydyimme jälleen ostamaan vain kuriositeettina New Yorkissa (Long Islandilla) tuotettua viiniä.

 

Lounaaksi lapset päättivät nauttia jotain tosi aitoa nykkiläistä: Bretzelit ja cokista kadunkulman kärryistä. Kärryjä oli melkein joka kadunkulmassa, hot dogit ovat kai perinteisimpiä niiden valikoimassa, mutta bagelit ja muffinsit näyttivät myös kuuluvan myytäviin tuotteisiin. Me Pekan kanssa yritimme Rockefeller Centerin Wine Shopin lounaalle, mutta kun sinne ei mahtunut, menimme naapuriin: Dean & Delucan Deliin, jossa pääsimme jälleen todistamaan amerikkalaista kulttuuria: paperi/pahviroskakulttuuria. Nautimme herkullista foccacciaa (rosmariinileipää) ja peruna/parsakaalipiirakkaa ja niiden kera talon omia pulloteita, kalifornialaista chardonnayta ja merlotia. Niin ruoka kuin viinitkin olivat herkullisia, MUTTA ne tarjottiin pahvin, paperin ja kertakäyttötyökalujen kanssa. Ja viinit kaadettiin muovimukeihin, joissa oli kannet ja pillit, ihan kuin hampurilaispaikoissa cokisten tarjoilussa. Äh!

TAAS tuli verratuksi Roomaan, … Mietittiin, että viikon matkamme aikana mekin tehtiin varmasti jätesäkillinen roskaa pelkästään juomalla ja syömällä … Kahviloissakin kahvi tarjottiin aina paperimukissa, kansineen, lämpöeristyksineen, jne. Varsinkin aamuisin, mutta yleensä pitkin päivää nähtiin nykkiläisiä pahvinen kahvimuki kädessä kulkemassa kadulla, ihmiset söivät jonoissa, vinkatessa taksia, liikennevaloissa. Fast food oli osa arkipäivää enemmän kuin olisi osannut odottaa. Toisaalta New Yorkissa ihmiset eivät olleet lihavia kuten aina amerikkalaisten kerrotaan olevan. Hyvin harvat manhattilaiset olivat ylipainoisia. Torstaina sitten kolmannen kerran yritettyämme sitten vihdoin päästiin sinne viinibaariin, jota kerhomme Nykissä käyneet olivat kovasti kehuneet, Viinit olivat hyviä, miljöö viehättävä, ja lapsetkin saivat olla läsnä ja juoda cokiksensa, kunhan eivät vain istuneet baaritiskin ääreen!. Siinä ne sitten seistä napottivat meidän välissä kun me viinilasillisen nautimme. Laki määrää niin!!

Lounaan jälkeen soitettiin murmelille; Oulussa(kin) oli kylmä. Matkaohjelman laatineen Saaran opastastuksen mukaisesti seuraavaksi piipahdettiin St. Patrick´s katedraalissa. Uusgoottilainen kirkko keskellä pilvenpiirtäjiä oli kummallisen amerikkalainen. Enpä muista missään Euroopan tuomiokirkossa olleen sellaista tunnelmaa kuin tässä kirkossa. Tästä puuttui historia, hartaus? Oli liian ”puhdas”, liian kiiltävä? Tomppa halusi kuitenkin kynttilän sytyttää, ja se tehtiin. Kontrasti siirryttäessä takaisin kadulle ei ollut niin suuri kuin olisi voinut ajatella, tai ehkä Amerikassa sen ei kuulukaan olla…

 

Vakiokohde reissuissa on aina tutustua tavalliseen ruokakauppaan, ja sellaista Manhattaniltakin etsittiin, mutta ei viikon aikana löydetty. Kauppaa, josta olisi voinut ostaa jauhelihaa, munia tai vaikka jukurttia, ei nähty. Sen sijaan delejä ja sellaisia kemppareitten, kioskien, apteekkien ja luontaistuotekauppojen sekoituksia oli vaikka kuinka paljon. Ja lisäravinnekauppoja, sellaisia, joissa myydään kehonrakentajien "mömmöjä'" ja muuta sellaista, oli melkein joka korttelissa.

 

 

Iltapäivä oli jo pitkällä, siis hetkeksi hotelliin. Matkalla nähtiin oikein hieno autosaattuekin; yhteensä 24 NYPD-poliiisiauton letkan keskellä kaksi mustaa limousinea kiisi pillit ulvoen halki Manhattanin. Kerry vai Bush? Ei nähty livenä kumpaakaan mutta hotellissa, jossa oli edelleen kylmä, kaikki mahdolliset tv-kanavat suolsivat koko viikon vaalitaistoa. Vaalikamppailu näytti olevan rankemman puoleista loanheittoa, ja väliin mainoksia. Tolkuttomasti mainoksia. Eipä sitten kylmässä hotellissa ja telkkarin ääressä kauaa viihdytty. Kävellen Fihth Avenueta alaspäin: kohti Flatiron Buildingia. Pokkitörmän kolmiotalo jää kyllä tämän lähes satavuotiaan arkkitehtoonisen ”silitysrauta”-korun varjoon. Broadwaytä pitkin Madisonille kohti Mad 28 -ravintolaa. Oisko ollut reissun paras ravintola? Ehkäpä. Ja vaikka Nykissä syöminen kunnon ravintolassa ei ole mitään halpaa verrattuna vaikka Suomen (kalliisiin) hintoihin niin täällä saatiin rahalle vastinetta. Eikä meteli ollut sellainen kuin monissa muissa paikoissa. Täällä on koko ajan ääniä, isoja ja pieniä ääniä. Hiljaista ei ole, ei kadulla, ei ravintoloissa, yöllä hotellihuoneeseen kuuluu hälytysajoneuvojen ujellus, ihmeellinen ujellus. Miksihän niistä lähtee niin kumma ääni? Siis Mad 28 on suositeltava. Ehdottomasti.