Manhattan kävellen ja helikopterilla

Sunnuntaiaamu oli hiljainen, mutta silti Saaran kanssa heräiltiin viiden jälkeen. Tulikuuman, lähes paineettoman suihkun kanssa onnistuttiin hiukset pesemään, hain alakerrasta kahvia ja muffinsin, jotka täällä ovat todella hyviä. Kahdeksalta käytiin herättämässä pojat.

Päivä aloitettiin Brooklyn Bagelin eväillä. Hm. Hyvää, ja sitten alkoi päivän kävelyurakka! Sunnuntaiaamun hiljaista, tuulista Madison Avenueta pitkin talsittiin Uptowniin. Grand Central Terminal oli eka tsekkaamisen kohde. Elokuvista tuttu sekin, niin kuin niin monet muutkin paikat täällä. Opeteltiin paikallisen metron käyttöä ja päästiin kuin päästiinkin Central Parkiin. Katsomaan kun nykkiläiset lenkkeilee. Joskus (aamukuudelta Toppilan kuntosalilla) itsestäkin tuntuu, että liikunta on vähän turhaa, hassua puuhaa, mutta jotenkin tämä nykkiläisten massalenkkeily vaikutti vielä hassummalta. Jacklyn Onassiksen mukaan nimetyssä Resortissa nähtiin kilpparikin! Elmerin Amerikan serkku!! Ja sitten käveltiin! Tiedettiinhän me, että puisto on ISO (4 x 1,5 km) mutta ei vakavasti uskottu eksyvämme. No niin kuitenkin tehtiin ja käveltiin harhaan, mistä Tomppa varsinkin oli suht harmissaan! Varsinkin kun pojalla oli aivan liian vähän vaatetta päällä. Jätimme sitten puiston ja lampsimme blocki blockin (yksi kortteli on 160 metriä eli kymmenen blockia on maili, minkä Tomppa muisti kertoa MONTA kertaa kävelymme aikana) perään (88. streetiiltä 57. streetille) kohti Time Warner Centeriä. Columbus Circlessä on vastikään avattu huikaiseva pytinki, jossa on asuntoja, kauppoja, ravintoloita ja liikehuoneistoja ja josta oli hienot näkymät. Ylimmässä kerroksessa asuu kuulemma Ricky Martin ja Meryl Streepin kämppäkin on samassa kompleksissa. Ja käsittämättömin oli pohjakerroksessa oleva Whole Foods -ruokakauppa, jota Antti (S.) oli minulle suositellut. Se oli valtava. Kalatiski käsittämättömän hieno, kuten kaikki muukin. Ja heti kun Saaran kanssa kaivoimme videon ja kameran esille, meiltä käytiin kieltämässä kuvaaminen. Hö! Sukutupiksiin ja BO:n juhliin piti tietty Ameörikan herkkuja ostaa. BO:lle myös yksi Nykissä tehty viini...

 

Centerin kirjakaupassa oli Dean & Delucan kahvila. Siellä nautiskeltiin paksua hyvää tuoremehua ja lapsille jotain  makeaa baakkelsia, joita täällä on tyrkyllä joka paikassa. Matka jatkui 57 th Streetiä itään kohti Niken kauppaa, josta ei sitten löytynyt kuin Tompalle verkkarit. Koskapa aamupäivän kävelyä oli takana varmastikin lähes 10 kilometriä otettiin taksi, keltainen cab hotellille. Ja me Saaran kanssa nukuttiin tunti. Tekihän hyvää.

Päivällinen suht vaatimattomassa ristorante Romanossa ja sitten Manhattanin länsireunaan Heliport-satamaan. Saaran rippilahjan lunastuksen aika! Suomessa netin kautta tehty varaus löytyi, sain maksaa kyydin joka hyvinkin tuli kaulakoruhelmien arvoiseksi, mutta onneksi tytär sentään valitsi meidät seurakseen. (Rippilahjakortissa luki, että lahjan saaja voi valita öisen Manhattanin yläpuoliselle helikopterilennolle kolme haluamaansa seuralaista.) Turvatarkastuksen ja ohjeistuksen jälkeen pääsimme lennolle! Sitähän on mahdoton kuvailla! Onneksi ilma oli selkeä: 15 minuuttia lentoa Manhattanin valaistujen pilvenpiirtäjien vieressä... Tomppa räpsi kuvia, korkean paikan kammoni ei vaivannut, kyyti rauhallista, lahjan saaja nautti ja olihan se hieno juttu! Pekkakin oli sitä mieltä että kannatti maksaa. Hui!

Sitten taas cab ja hotelliin, jossa huoneet kylmiä!! Hyvissä ajoin uneen.

Maanantaiaamuna herättiin työntekoon: meidän ja ESB:n välissä olevalla tontilla raksatyöt aloitettiin tasan klo 7. Huoneemme 12. krs:n ikkunan kohdalla nosturikuski katsoi suoraan silmiin kun aukaisin ikkunaverhot. Siinä sitten vilkuteltiin. ;)

Aamulla hotellissa muistettiin, että kerrospukeutuminen on täällä arvossaan: paljon vaatetta päälle, kamerat mukaan ja "ottamaan taksi fiftiltä". Kuin elokuvissa leveän avenuen reunalla vinkkaamme ja saamme kyydin Lower Manhattanille. Taksikuski hieman kummasteli kun pyysimme päästä Fish Marketille: Aiotteko ostaa kalaa? No ei, kun mennään vaan katselemaan, mutta eipä siitäkään tullut mitään, sillä aamukymmeneltä kaupanteko oli jo ohi ja suomuja pestiin kaduilta ruiskuilla pois. Siis: aurinkoisessa aamussa kohti seuraavaa kohdetta, joka oli Brooklynin silta. Kuinka monessa elokuvassa tapahtuukaan jotain dramaattista siellä... Se oli vaikuttava. Ehdottomasti minun suosikkinähtävyyksiäni täällä. Aamulenkki jatkui Broadwayn yli Wall Streetille. Matkalla Rale soitti: pappa on taas sairaalassa, teholla. Keuhkot eivät vieläkään toimi oikein hyvin.  No hyvä, että on sairaalassa, eikä Iissä mökkiä rakentamassa. Pitävät huolen…

Financial District ei ollut niin liituraitamiesten kansoittama kuin olimme kuvitelleet, mutta riittihän noita. (Lapsille tietty pidin luennon Suuren Laman alusta, ja Wall Streetin pörssiromahduksesta ja sen merkityksestä maailmanhistoriaan. ;)) Kävelimme WTC:n montun viereen uudelleen rakennettuun keskukseen, jossa mm. talvipuutarha. Sieltä sitten katselimme Hudson Riverille ja aiempaa paremmin ymmärsimme, miten suuri syyskuun yhdennentoista rymähdys oli. Soiteltiin papalle sairaalaan, ja sen jälkeen päätimme lähteä kohti Sohoa ja kävellä kun kerran sääkin suosi.

Ja sitten otettiin taas taksi: Tomppa halusi Times Squarelle, jossa oli mieletön lelukauppa Toys 'R' Us. Kolme kerrosta leluja. Taksimatka sinne oli ikimuistoinen: täällä kaikki taksikuskit ovat ”jostain muualta”, siirtolaisia arabimaista (Allaheja ja Mullaheja) tai sitten eteläamerikkalaisia, ja yleensä kyyti oli edullista ja sujuvaa, mutta tämä Abdullah sai minut (ammattiautoilijan ;)) pelkäämään! Nykin liikenne ei ole esim. Roomaan verrattuna ollenkaan kaoottista, mutta tämä taksikyyti ei hevin unohdu. Times Squaren jälkeen taas käveltiin, ja kello oli viisi kun oltiin hotellissa. Täysi työpäivä takana, ja jalat hellänä. Huilinki, pesuja ja sitten Madison Avenuelle ennakolta netin kautta tutustuttuun Ristorante Saluteen. Yksi Manhattanin 684:sta italialaisesta ravintolasta, kaiken kaikkiaan saarella on 17 000 erilaista ravintolaa/deliä. Salute oli valkoisten pöytäliinojen italialainen laaturavintola, jonka tarjoilija olikin suomalainen. Rucola-prosciutto-pizza Saaralle, Tompalle Penne alla Arrabiata, Pekalle grillattua Seabassia (mitäs se oikein on?) ja minä pysyin äyriäislinjalla, lämmin rucola-sitrushedelmäsalaatti maistui niiden kanssa. Päälle suklaamousse semifreddon kanssa ja pistaasijäätelöä, jota ei ollut värjätty vihreäksi ja jonka kanssa tarjottu kastike kruunasi annoksen. Ja hetken tuntui kuin olisimmekin Roomassa, eikä Nykissä. Siis jälleen epätodellista oloa. Ja jälleen perhe tupisi, ettenkö sittenkin voisi tehdä toisen väitöskirjan jotta päästäisiin toiselle tällaiselle lomalle … En luvannut, en todellakaan. Vielä viime syksyn ja vuosien työ liian lähellä muistoissa.