Tiistaiaamu; kylmä hotellihuone, vastapäinen pilvenpiirtäjän rakennustyömaa koneineen, vesisade ikkunaan ja alkava kurkkukipu herättivät lomapäivän aamuun, mutta eipä harmittanut. Suihkuun. Pekka haki alhaalta kahvia, teetä ja muffinseja huoneeseen ja niiden jälkeen koko sakki Madison Avenuelle ja ruuhkaiseen liikenteeseen. Suht rauhallinen taksi joutui kuluttamaan puoli tuntia matkalla Meropolitan Museum of Artiin. Meille kelpasi lämmin taksikyyti, joka lopulta tuli sitten maksamaaan vain muutaman dollarin enemmän kuin matka metrolla (2 dollaria/henk.) olisi meiltä maksanut. Museoon ei aamulla tarvinnut jonotella (liput täällä museoihin kalliita -12 dollaris/henk. - , ihan kuin Pietarissa tai Roomassakin), ja saimme aloittaa egyptiläisen taiteen kokoelmasta rauhassa. Saaran kanssa oli jo kotona päätetty, että se ja eurooppalaisten suurten mestarien osasto olisivat ne osastot 12 mahdollisesta, joihin keskittyisimme. Filmiä paloi. Ja aikaa kului. Metin egyptiläisosasto on Kairon jälkeen maailman suurin ja kyllä sitä materiaalia olikin! Sarkofageista papyryksiin, kosmetiikkapurkeista temppeleihin ja kaikkea siltä väliltä. Hieno kokoelma, hyvin hieno. Eikä mennnyt kuin tunti ja tulkitsimme jo sujuvasti hieroglyfejä!

Kuinkas ollakaan pian olikin jo lounasaika ja valitsimme yhden monista museon ravintoloista. Eikä mikä tahansa kuppila ollutkaan: hieno deli, josta sai valita salaattibaarista hampurilaisiin, panineista wokkibaariin. Ja tietysti vitriinit notkuivat muffinseja ja bageleita. Eikä se ollut museon ainoa ravintola vaan erilaisia oli moniakin. Lounaan jälkeen Tompan oli päästävä valokuvataiteen osastolle.

Seuraavaksi käytiin tutustumassa eurooppalaisiin suuriin maalareihin. Pisarron töistä pidin kovasti, niitä en juuri ole aiemmin nähnytkään, täällä niitä oli toistakymmentä. Van Gogh ei koskaan ole minuun tehnyt vaikutusta, Claude Monet kylläkin. Kummasti tuli vertailtua tauluja parin viikon takaisella opiskelijoiden kanssa tehdyllä Helsingin arkistoekskulla Ateneumissa nähtyihin Edelfeltin maalauksiin, ja onhan se Edelfelt hyvä. Ei tarvitse yhtään hävetä näiden muiden rinnalla.

Kun oltiin käyty hotellilla lähdettiin kohti Sohoa. Edelleen sateessa (kuva yllä on otettu Sullivan Streetiltä silloin kun oltiin siellä aurinkoisena päivänä). Ja taksi jätti meidät vahingossa Broadwayn Levis-storen edustalle ja Yesh! – olihan pieni farkkukauppa! Ja kuinka hienosti Levis-mallit olivatkaan esillä. Tompalle ostettiin karvakauluksinen musta vakosammari-takki ja farkut. Saara ja minäkin löydettiin housut. Uusia malleja. Ja mikä parasta puolet halvemmalla kuin Suomesta. Kävellessä Spring-streetiä kohti illallispaikkaamme (Barolo) näin yhden taideliikkeen ikkunassa remontoidun olohuoneemme seinälle upean, ison taulun. Perhe ei innostunut ;) Kummallista vaikka hinta oli vain 25 000 dollaria ilman veroja. Ja kokokin oli kuulemma matkalaukkukuljetukseen liian suuri; about metri kertaa kaksi. Hö. Näyteikkunaostosten jälkeen vetäydyimme Baroloon, jossa saimme neljä miestarjoilijaa ja patronin häsläämään vesikannujen kanssa ympärillemme. Isäntä suositteli italialaista Roero Arneis -viiniä ja se olikin oikein hedelmäinen ja silti hyvärakenteinen piemontelainen. Ja italialaisen keittiön pastat ja tonnikalat maistuivat. Ja lapsille tietty Créme Brûlée joka "ei ollut ihan niin hyvää kuin Nizzassa!" Joskus mietin, miten noista mutikaisista on tuollaisia tullut ....

Ulkona vihmoi sade, mutta vakaasti uskoimme, että seuraavana päivänä ei enää sataisi. __________________________________________________________________________________________________________________