* * * * * * Marrakechin retki * * * * * * *

 

Maanantaiaamuna herätys klo 5.30. Kuten normaalistikin. Nyt ei kuitenkaan lähdetty salille vaan Marrakechiin – ihan kuin vaihtoehdot olisivat aina nämä. ;) No joka tapauksessa bussiin 30 muun aurinkomatkalaisen kanssa ja auringon noustessa kohti Korkeaa Atlasta. Matkan aikana Katarina-opas kertoi Marokon historiasta, naisten asemasta, monarkiasta, koululaitoksesta, luonnosta, kaikesta kiinnostavasta ja niin melkein viisi tuntia vierähti suht nopeasti. Marrakechin ensimmäinen pysähdys oli Koutubin moskeijan läheisyydessä. Siinäkin tuli mieleen, että onhan tämän maailman uskonto NIIN eri kuin omamme. Paikallisopas (siis täälläkin on sellainen oltava) Salamin johdolla lähdimme tutustumaan Bahia-palatsiin ja sen mosaiikkeihin. Suurvisiirin ylellinen elämä neljän vaimon ja 24 haaremilaisen kanssa oli ollut ilmeisen hulppeaa – ainakin suurvisiirin kannalta.

 

 

Palatsista kultasoukin (kulta kovin keltaista ja ”ohutta”) kautta lounaalle turistipaikkaan ja sielläkin hariraa ja sitruuna-tajine-kananpoikaa. Ei mitään broileria vaan kanaa, ja hyväähän se oli. Ja nyt sitten maistettiin gris-viiniä. Paikallista roseta "harmaata viiniä". Tuoksui irtokarkeille, maistui valkoviinille. Ja sitten: Marrakechin soukiin! Mitään sellaista en ole koskaan nähnyt! 6000 (arvio) kauppiasta, käsityöläistä: babuskoja, puutöitä, nahkaesineitä, laseja, kaikkea! Paljon! Kilkutusta, katkua, ahtautta, likaa, ääniä. Välillä hajuja, välillä tuoksuja. Värikylläistä arabi/berberielämää. Pekka pohti metallipajojen työsuojelua: muutamassa neliössä kolme miestä ja pari poikaa (nyt tiedän, missä ne lapset jotka ilmoitetaan kouluun kuten laki vaaatii, mutta jotka eivät koskaan luokkaan asti pääse, ovat) hitsipillit höyryten ja piisi, jotta metalli pehmenee sepän muokattavattavaksi. Olimme aika mykistyneitä. Yhtäkkiä siirtyminen 1500-luvulla perustetun koraanikoulun (yliopiston) tiloihin ja sieltä Sadunkertojien torille.

Huom. käärmeet!

Sadunkertojien tori eli Djema-el-Fna oli jotain merkillistä. Tulennielijöitä emme nähneet mutta käärmeenlumoajia ja vaikka mitä muita idän/etelän ihmeitä. Kun muut aurinkomatkalaiset lähtivät takaisin Agadiriin me saimme erilliskyydin Medinan ulkopuolella olevaan hotelli Amineen. Perhe olisi ehkä halunnut takaisin rannikolle mutta ei auttanut kun kerran olin jo Suomessa varannut meille yöpymisen Marrakechissa niin sinne sitten jäätiin. Pikasuihkun jälkeen etsimään jotain juotavaa ja bussilippuja paluumatkalle. Kaikki löytyi. Kirottiin taas ramadania: sekä majorelle-puutarha että YSL:n palatsi jäivät näkemättä ja shoppailut harrastamatta mutta kävelimme tunteroisen pitkin Marrakechin katuja ja katseltiin kun islamin uskoiset kiisivät kotiin sopalle. Aurinko laski tasan kello kuusi ja sitä ennen liikenne kävi hektiseksi: bussit, pyöräilijät, aasit, mopot, taksit, hevosvankkurit, jalankulkijat kiiruhtivat kotiin tai siihen asti tyhjinä olleisiin kuppiloihinsa: hariraa oli tarjolla myös moskeijoiden ovien ulkopuolella.

Me jätimme sopan väliin ja otimme 150 dirhamin hintaan (50 ylihintaa!) hevoskyydin. Kokemus! Ei se hevoskyyti, vaan se, mitä sen kolmen vartin aikana nähtiin. Ja kuinka kaupunki hiljeni kun paasto sen päivän osalta oli ohi. Pieniä kapeita, mukulakivikatuja pitkin vuoroin tuoksujen ja vuoroin löyhkän läpi. Tutustuimme Sadunkertojien toriin iltavalaistuksessa kun ruokakojut olivat sen täyttäneet. Kun joku vuosi sitten näin telkkarista Keith Floydin ruokamatkallaan Marrakechin torilla ajattelin, että saisipa jotain noista herkuista maistaa, mutta nyt ei tullut pieneen mieleenkään testata mitään. Poppamiehiä nähtiin. Ja kaiken maailman puoskareita, ruiskuneen ja höyryvine pikkupatoineen. Hammaslääkäri jäi näkemättä mutta sellainen siellä kuulemma vastaanottoaan pitää. Aikamme äimisteltyämme lähdimme hotellille isolla taksilla, ja siellä meitä odotti päivällinen: Tikidan jälkeen vaatimaton buffet mutta saimme syödäksemme ihan hyvin.