Perjaitai-iltapäivä vietettiin altaa lla , lapset altaa ssa . Meni pilveen neljän jälkeen, hö. Siispä kävellen Marjane-markettiin. Kuin Kaakkurin cittari, totesi Tomaski. Kaupungin ainoa market. Ostettiin karkkia. Matkalla nähtiin kilppari, jonka joku Muhammed poimi kyytiinsä. Yritettiin ajatella positiivisesti, eikä uskottu sen joutuvan liemen mausteeksi. Pekka jäi hotelliin lukemaan kun lasten kanssa lähdettiin lampsimaan läheiselle putiikkikadulle. Ei sitten sieltäkään mitään ostettu. Ramadanko se tekee kadut aika autioiksi? Hiljaista joka tapauksessa. Ennen kuin yhdeksältä päästiin päivälliselle oltiin umpiväsyneitä ja nälkäisiä. Niinpä ei sitten todellakaan lähdetty perhediskoon vaan nukkumaan heti syötyämme.
Lauantaiaamuna heräsin taas tolkuttoman aikaisin, joten Saaran nukkuessa ajattelin mennä parvekkelle kirjoittelemaan ja lukemaan Ritvan väikkäriä, mutta huh mikä haju!! Tuuli kävi kalasatamasta päin ja haju levisi koko kaupunkiin. Aamiaisen jälkeen tuuli kääntyi ja altaalle oli mukava mennä. Siellä sitten päivä vietettiinkin. Lenkkeiltiin pitkin Atlantin rantaa. Lapset ui, Pedro kävi salillakin. Oikein lomalta tuntui. Illalla keskustaan ja rantakadulle. Taksikuski olisi mieluusti vienyt pitemmällekin kiertoajelulle. Ei haluttu. "Soppatunnin" aikana keskustassa ei juuri muita ollutkaan. Muutamia rukoukseen keskittyneitä paikallisia hoksattiin.
Soppatunti tarkoittaa hetkeä (noin tuntia) auringonlaskun jälkeen jolloin marokkolaiset kiitävät koteihinsa ja katukahviloihinsa hariralle. Se on sellaista vihannesoselinssikeittoa, jota islaminuskoiset ensimmäiseksi illalla syövät paastottuaan päivän. Auringon nousun ja laskun välillä muslimi ei syö, ei juo (ei edes vettä, ilman lääkärin lupaa), ei tupakoi, eikä ajattele lihallisia, mutta soppatunnilla ja sen jälkeen saa syödä, aina siihen asti että kaupungin yli kajahtaa aamuviideltä tykinjysähdys tai sireeni kuten Marrakechissa kuulin, joka on merkki siitä, että syominen on taas lopetettava. Mietin kovasti näitä juttuja …
No meillä ei ollut islamin ramadania eikä soppatuntiakaan, joten ruokapaikaksi valittiin pääkadun, Hassan II:n, varrelta Jardin d' Eau, ja listalta paikallisia erikoisuuksia, niin kuin spaghetti bolognese :). Marokkolainen chardonnay maistui hotellimme kotiviinien jälkeen hyvältä. Ja cuscous royal: valtava annos tagine-vuoassa. Minulle tietty. Tomppa sai tarjoilijattarelta erityiskohtelun. Matka pikkutakseilla takaisin hotellille maksoi 2 x 20 dirhamia eli noin 2 x 2 euroa. Pikkutaksiin ei oteta kuin kolme matkustajaa, ja isoja valkoisia mersutakseja on harvemmassa, mutta niilläkin on kiinteä taksa 30 dirhamia kaupunkialueella. Taksikyyti ei siis maksanut juuri mitään.
Yö sujui rauhallisesti, ja lapsetkin aamulla aikaisin hereille. Ensin brunchille (cavaakin!) ja sitten altaalle. Ehkä kuumin päivä, eikä hajuhaittojakaan. Kun Pekka tuli salilta oli minun urheilusuoritukseni vuoro. Reipas lenkki beachillä kesti tunnin. Meren tuoksu, vesirajassa leikkivien, kiljahtehtelevien pikkulasten äänet, aurinkorasvan tuoksu, varpaissa sileääkin sileämpi hiekka, jossa hyvä kävellä ja joka ei iltapäivälläkään ole kuumaa, aurinko siniseltä taivaalta – ajattelin, että ehkä tämä on ainakin näin välillä mukavampi sunnuntaiaamulenkki kuin Rajahauta tai Niittyaro taapertelut räntäsateessa.
Bar Tamariksen lounas tarjosi mm. maksaa ja paistettuja, maustettuja kesäkurpitsoja, hmmm. Päivän tutustumiskohde oli souk! Marokkolaiset (arabien, ei berberien kuten taksikuski ehdottomasti halusi kertoa) markkinat, valtava alue. Portti ykkösellä Hassan lyöttäytyi oppaaksi, eikä oikeastaan huono asia ollutkaan: "Titta på mausteet and Dolce & Gabbana" Siis johdatti meidät paitakauppiaan luo, ja hillittömään maustenurkkaan. Kauppiaalla oli yrtit ja mausteet yhtä lailla astmaan kuin liikalihavuuteen, marokkolaisen ruuan tekemiseen kuin sitruunateehenkin. Huh. Noh pussillinen mausteita mukanani lähdettiin pois. Tuntui että koko Agadir oli kanssamme yhtä aikaa soukissa. Ei kuitenkaan sellaista tyrkytystä kuin eilen keskustan basaarissa, jossa kauppiaat huutelivat suomeksi "tule katsomaan, halpa hinta". Sitä mietittiin, että mistä meidät heti suomalaisiksi tunnistivat. Soukin jälkeen takaisin Tikidaan ja altaalle. Tällä kertaa lasten altaan puolelle.
Viiden jälkeen jo viileni ja kuudelta aurinko laski. Marokkolaiset sopalle ja me illalliselle hotellin paremman puolen ravintolaan. Minulla vähän hutera olo, mutta harira ja erityisesti sen kanssa tarjottu leipä maistuivat. Ja vaikka kuinka yritimme emme saaneet kuin tunteroisen kulumaan... No seuraavana aamuna olisikin lähtö kuudelta kohti Marrakechia, joten aikainen nukkumaan meno sopi meille.
