Showing: 1 - 5 of 5 RESULTS
Lissabon Niitä näitä Reissut

Lomanen lopuillaan

Lauantai-ilta Lissabonissa. Vaihteeksi ajoimme taksilla. Matkaoppaita kannattaa lueskella. Ei olis tullut pieneen mieleenkään ilman niitä etsiä sellaista baaria, johon menimme aperitiiville. (Itse asiassa nuoret tarjosivat  kun olivat meille Compatibilityn mökillä hävinneet; siitä oli sellainen veto.) Baari nimeltä Pavilhao Cninês on Bairro Altossa (Rua Dom Pedro V 89).

Pieni ovi, jonka takana punaiset verhot ja sitten: korkea huone toisensa jälkeen, ja niissä kaikissa seinät täynnä kaikkea. Yksi huone vuorattu erilaisilla sotilaspäähineillä ja kunniamerkeillä, toinen pienoisrautatien vetureilla, kolmas vanhoilla soittimilla. Kuvia ja tauluja, kaikenlaista keräilytavaraa, roinaakin. Mutta mukavat isot nojatuolit, ainakin sadan drinksun lista erilaisia cocktaileja. Juniorin kanssa kirottiin kun me molemmat! olimme jättäneet kameran hotelliin. Olisi oikeasti kannattanut kuvata.

Kamerakännykän pikselit eivät todellakaan riittäneet. Mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, suosittelemme. Itse asiassa lähellä Portviini-instituuttia, joten kannattaa yhdistää noihin tutustuminen, eikä tehdä kahdessa rupeamassa kuten me teimme. Sitten seuraavaksi? Syömään tietty.

Kun sadekin oli taas tauonnut, päätimme kävellä Bairro Alton kapeilla,  idyllisillä kujilla – illan jo pimennettyä, mutta vielä oli ihan lämmin (+ 18 C, noin).  Etsimme taas kerran Helena Petäistön matkaoppaan perusteella ravintolaa, ja löysimmekin. Siellä oli joku ryhmävaraus: ei mahduttu. No suunnitelma B: Tagide-ravintola olisi rinteessä, josta olisi kaunis näköala kohti Alfamaa ja Tejo-joelle, Baixan kaduille.

Mutta ravintola on jo aika kaukana, siis otetaan lennosta taksi. Annamme osoitteen, ja vanha harmaa mies, vanhalla mustalla, vihreäkattoisella mersullaan vie meidät Largo da Chiadolle. Sanoin, että ei tämä Largo, vaan Largo da Academia Nacional on se, johon ollaan menossa. Puistaa päätään, näytän kartasta reitin, kirjasta ravintolan nimen. Ukko ei tiedä. Menee kysymään aukion reunaan parkkeeranneelta kollegaltaan, eikä vieläkään tajua, mihin pitäisi mennä. Näytämme vielä kartasta, mitä katua pitäisi lähteä ja mihin ajaa. Ei onnistu. Maksamme neljä euroa siihenastisesta kyydistä ja lähdemme tepastelemaan.

Löydämme Tagiden. Täysi! Herra ravintoloitsija on todella pahoillaan, ettei voi ottaa meitä asiakkaakseen ”vakka olemme Suomesta ihan tätä varten tulleet”. Hän neuvoo meille toisen ravintolan: Largo. Menkää sinne. Se on vastikään avattu, tehty vanhaan luostariin, sen kirkkoon. Uusi, innovatiivinen keittiö. Mehän menemme sinne. Ja pääsemme lehtereille, kaariholvien alle. (Eikä edelleenkään kameroita mukana.)

Tämä onkin ollut kummallinen reissu kun ei olla ainoassakaan kirkossa, eikä ainoassakaan museossa käyty. Tilaamme jo totuttuun tapaan nuorille pihvit ja meille pehtoorin kanssa merenantimia. Monkfish (merikrottia pehtoorille) ja minulle turskaa. Portugalilaisten turskainnostus on jotenkin käsittämätöntä.  Omilta kalastusalueilta on mahdollista saada vaikka ja mitä kalaa, saavatkin, mutta silti norjalainen kapakala on ykkösjuttu. Sanotaankin, että portugalilaisessa keittiössä on 365 turskareseptiä. En tiedä, monesko se minun tilaamani ruoka niistä oli, mutta oli se tavattoman hyvää. Pitkään aikaan parasta kalaruokaa, mitä olen syönyt. Sen kanssa tarjottu minttuperunamuusi sopi annokseen tavattoman erinomaisen hyvin.

Tämä gourmet-ravintola oli lähes Suomen hintatasoinen. Paitsi viinit olennaisesti halvempia. Kallein valkoviinipullo, jonka sitten valitsimmekin (Alentejon hyviä valkkareita ei Suomessa juuri koskaan ole myynnissä), maksoi vain 24 euroa. Suomessa vastaava viini olisi ravintolassa kaksin, kolminkertainen. Yleensä lissabonilaisessa ravintoloissa pullollinen hyvää portugalialaista viiniä maksaa kympin, vähän toista.

Kaupoissa on viinien hintahaarukka yhdestä eurosta kolmeenkymppiin. Ruoka on paljon halvempaa sekä kaupoissa että ravintoloissa. Vaatteet edullisia, paitsi tietysti Gant,  Armani, Ralph Lauren yms. maailmanmerkit ihan yhtä kalliita kuin missä muualla hyvänsä. Elektroniikka Suomen hinnoissa, kodin sisustustilpehöörit ja astiat halvempia kuin Suomessa.

Mutta palatkaamme vielä Largoon. Se paljastui lopulta ranskalaisten ravintolaksi ja enemmän kuin puolet täyteen tulleen ravintolan asiakkaista oli ranskalaisia. Ja se mikä hämmästytti oli, että ravintolassa sai tupakoida, nimenomaan siellä lehtereillä, jossa mekin olimme. Ja kyllähän se tuntuu ikävälle kun naapuripöydässä juppi ranskalaisukkeli sauhutteli ja oli muutenkin enemmän kuin vähän ärsyttävä.

Largosta lähdimme joka tapauksessa varsin tyytyväisinä, kylläisinä. Kymmenen jälkeen, hiljalleen kävellen, vielä nauttien lämpimästä, tummenevasta Euroopan reunan yöstä. Mutta oli jo suunnattava kohti hotellia. Olisi voinut vielä jäädä kaupungillekin, kun ei kerran satanutkaan, mutta hakeuduttava yöpuulle. Aamulla varhain lähtö kohti Helsinkiä ja kotia.

Talviaikaan siirtyminen aiheutti hieman huolta. Ollaanhan oikeaan aikaan, toimiihan herätykset jne. Tilasimmme respasta wake-up´n kuudeksi ja tehtiin taksitilaus valmiiksi, ja eikun nukkumaan. Citybreak Lissaboniin lopuillaan.

Aamulla klo 7 taksille
(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Myrskyisän yön (siis vain sää, ei meillä myrskyä :)) jälkeen aika hyvästella Real Palacio, jota sitäkin voidaan suositella, ehkä vähän syrjässä, mutta hyvä, siisti, hiljainen, hillitty ja charmantti.  Taksissa soi kaihoisa fado, J:kin huokaili Lissabonista lähtemistä mutta oli tytöllä  jo ikävä kotiinkin. Totesin nuorille, että en koskaan ole reissussa kiinnittänyt niin paljon huomiota autojen renkaisiin ja vanteisiin, ja koiriin. Väistämättä tässä matkaseurassa nämä ovat olleet aika ykkösjuttuja. Kuten sanottu ei kirkkoja, ei museoita. Autontenkaita ja koiria. Uudet näkökulmat ovat aina tervetulleita, ja tarpeellisia.

Lentokenttä ei ollut ainoa paikka joka oli jo koristeltu joulukoristein.

Aeroportossa oli pitkät jonot check-inniin. Vasta tässä vaiheessa kerroin matkaretkueellemme, että olin yrittänyt saada meille matkustusluokan vaihdon. Minulla kun edelleenkin noita Plussa -pisteitä on yllin kyllin. Jonossa sitten jännitimme, kuinka käy. Ja tukimme sitten check-in -tiskin aika pitkäksi aikaa. Portugalin Marietta yritti ja puhui, puhui ja yritti. Vaikka nimenomaan olin Finnair Plus- palveluun pistänyt  viestiksi , että business-paikat kaikille tai ei kenellekään, saimme kuitenkin liput 3 + 1 siten, että J. olisi yksin joutunut Economy-paikalle. Juniori päätti ritarillisesti mennä tyttöystävänsä kanssa tavallisille paikoille.  Koneessa purseri onneksi järjesti , että pääsivät vierekkäin.  Ja saivat exit-paikan ja yhden ylimääräisen penkin käyttöönsä. Pehtoorin kanssa nautimme business-luokan brunssin:  oikeilla työkaluilla, lisätilalla ja shampanjalla. 🙂

Lissabonista lähtiessä nousu – edelleen jatkuvan, kohtuullisen myrskyisän sään vuoksi ­ – aika vaappuva, ja perämies varoitteli odotettavissa olevasta turbulenssista, mutta ei se onneksi kauan kestänyt.  Lento Lissabonista suoraan Helsinkiin, ei Lontoon kautta kuten mennessä. Ja Helsingissä juuri ehdittiin Oulun koneelle.

Oulun pimeyttä vielä lisäsi joku katuvalo-ongelma, Pohjantielläkään ei valoja, ei oikein missään. Tuntui todella että tultiin, pimeään, kylmään, pohjoiseen. Mutta takana mukava lomanen. Lissabon on hyvä kaupunki.

Lissabon Niitä näitä Reissut

Lissabonia uudesta perspektiivista…

Eilen iltapäivällä loppunut sade jatkui tänään suunnilleen silloin kun me lähdettiin liikkeelle. Ehdittiin juuri ja juuri nähdä Eduardo VII -puisto ylhäältä – olisipa paistanut. Ei paistanut, pian jo satoikin.

Annoimme periksi ja hyppäsimme taksiin. Amoreiras ostoskeskuksessa olisi ollut mökille uudet sänkypeitot, ISO tuvan pöydän liina (lue: matto jota voisi pitää pöydällä). Turhan tilaavieviä ostoksia olisivat olleet. Sellaisen pöytäänlaitettavan leipäleikkausalustan ostin. Ja töihin suklaat. Nuoret löysivät enemmänkin, ja me saatiin J:lta lahjakin.

Alkuiltapäivästä käytiin hotellilla katselemassa uutisia, joissa näytettiin tulvakuvia ympäri Portugalia ja Pohjois-Portugalissa satanutta räntää ihmeteltiin joka kanavalla. Ei mennyt ihan niin kuin piti tämän city breakin kelit. Onneksi torstaina oltiin nautittu ulkoilmasta ja lämmöstä oikein reilummanlaisesti.

Päätimme ett sateiseen lauantai-iltapäivään sopi Solar do Vinho do Porto! Siis vierailu Bairro Altossa olevaan portviini-instituuttiin. Siinä on jotain merkillistä siirtomaavallan englantilaista tunnelmaa. Jyhkeä rakennus, jossa on isoja saleja, pehmeitä laiskanlinnoja, joissa voi istuskella ja testailla portviinejä. Tosin kovin kulahtanut paikka jo oli. Tilasimme muutaman maisteluannoksen: 20 ja 30 vuotta vanhoja Tawnyja ja kaksi Colheitaa toinen vuosikertaa 2007 ja toinen vuosikertaa 1963! Olihan se vanha Colheita niin hyvää, että sellainen sitten päätettiin kotiin kuljettaa. T & J eivät moisista innostuneet.

Ja sitten Orienteen. Se Casino. Nyt sen vuoro. Passit mukana ja taas taksiin. Suunnilleen samanlainen matka kuin meiltä kotoa Oulunsalon lentokentälle (n. 35 – 40 euroa taksilla) maksoi just ja just kympin. Casinon edessä oltiin 10 minuuttia ennen kuin se aukesi (klo 16) ja hurja millainen jono siihen jo tuli. Puolensataa peliaddiktia? portugalilaista odotti pääsyä valtavaan Casinoon jossa on yli 1000 laitetta, pokeri- ja rulettipöytiä ja Black Jackeja ja kaikkea.

Tummia lasipintoja, vaaleanpunaisiin frakkiliiveihin pukeutuneita pelienhoitajia, baareja ja sellaista mistä ei paljon ymmärretty. Mutta hieno se oli. Me muuta katselimme vierestä kun T. pelasi yksikätisiä ja joitakin muita (heaven knows mitä) koneita. Ja jäi sitten vähän voitollekin. Ei meillä mennyt siellä tuntiakaan. Ja mikä surkuhupaisinta: siellä ei tarvittu niitä passeja! No nähty ja koettu on.

Sade taukosi Casinolta lahtiessa: siellahan se Euroopan pisin silta.

Sitten ilta. Ihan ainutlaatuinen. Kerron siita huomenissa. Nyt on mentava jo nukkumaan, silla aamusella on hyvin varhain lahto kohti kotia…

Lissabon Niitä näitä Reissut

Myrskyisa Lissabon – sateen suojassa

Lissabonin perjantai aukeni pilvisenä, tuulisena. Tuuli vain yltyi, liki myrskyksi. Ja kymmenen jälkeen alkoi sataa. Eikä mitään tihkua! Kaatamalla sitä tuli. Onneksi kuitenkin on lämmin.

Meillä vain kaksi pikkusontsaa mukana, mutta eihän se ollut este lähtemiselle. Hotellista lähimmälle metroasemalle (muutama sata metriä) melkein juosten ja silti kohtuullisen kosteina ryhdyimme etsimään oikeaa linjaa kohti Orientea. Helposti löytyi. Siisti ja uusi metro jonka asemilla toinen toistaan hienompia kaakeli (azulejo)seiniä.

Oriente on Lissabonin keskustan ulkopuolella, vuoden 1998 maailmannäyttelyä varten rakennettu valtava kompleksi, jossa on museoita, iso Vasco da Gama -kauppakeskus, maailman toiseksi suurin akvaario, Casino, ravintoloita. Meille uusi paikka, ja jos olisimme kaksistaan, emme ehkä sinne olisi menneetkään, mutta nuorten ehdoilla.

Akvaariossa vierähti hyvinkin pari tuntia. Kolmas (Cape Town ja Dubai) iso akvaario vuoden sisään, mutta silti fisuja ja muita mereneläviä on mukava katsella. Nuoria kun en edes yrittänyt houkutella museoihin; tämä passasi kaikille oikein hyvin.

Sitten oli tarkoitus kevyen lounaan jälkeen mennä Casinolle. Mentiinkin oikein taksilla! Kun ei tarkkaan tiedetty, missä se on ja kun satoi mielettömästi vettä, päätimme mennä pirssillä  – semminkin kun se on täällä vallan edullista. Oisko matkaa tullut vajaa kilometri ja hinnaksi huiketa kolme euroa! Hiukkasen nolotti tuommoinen matka.

Noh, Casino vielä iltapäivällä kiinni, ajateltiin jäädä odottamaan sen avautumista neljältä, mutta sitten hoksattiin, ettei kannata: meillä kun ei ollut passeja mukana! Hitto kun ei voi oppia aiemmistakaan kokemuksista (Maltalla ihan samankaltainen juttu, joten ikinä en ole vielä Casinoon päässyt. Huomenna mennään!! sanoivat T & J).

Huomenna varmaan näemme myös Euroopan pisimmän (17 km) sillan: tänään sateessa ja sumussa ei juuri näkynyt,saatikka, että olisimme kuvanneet.

Ajelimme metrolla takaisin hotellille. Ja sitten: El Corte Ingles (Iberian niemimaan Stocka. Lissabonin ECI on sellainen Helsingin Stockan kokoinen) joka on hotellin nurkan takana. Kaikki 10 kerrosta tuli käytyä: enkä ostanut lautasliinoja, en yhtään astiaa, en mitään ruokia. Muistan ajan, jolloin en tiennyt, mitä tarkoittaa ”Aseccories”: nyt huomasin roikkuvani vyö-, huivi-, laukku-, koru- osastoilla aika kauan. Ja nyt on helmikuun rotissööri-kapituliin asuste, jolla teen vanhasta iltapuvusta ihan uuden. J

Illalliselle Chiadoon, Bairro Altoon. Kävelimme hetken Rua Garretia, mukavaa seutua, ihan erilaista Lissabonia, täällä ei ole koskaan käytykään. Olisi kannattanut. Ja sitten syömäään: Cafe No Chiado oli ravintolan nimi. Kannatti mennä. Kirjallinen pieni, hyvän palvelun, hyvän ruoan pieni ravintola Rua Garretin (paikallinen Rotuaari) sivukadulla. Nuorille pihvit, meille pehtoorin kanssa mereneläviä (kannattaako Lissabonissa muuta syödä, vielä ei olla yritettykään … )  ja kaikki olimme tyytyväisiä. Kaikkeen.

Matkalla hotellille soitin tyttärelle; ikävä tuli.

Nyt mietitään huomista.

Lissabon Niitä näitä Reissut

Lissabonin torstai

Leppoisa, lämmin lomapäivä Lissabonissa kävelty ja saitteribussin kyydissä vietetty. Aamun puolipilvisestä keskipäivän + 22C asteen aurinkoon. Loistava kaupunkilomasää.

Lissabon on sitten viime kerran (1988) vaurastunut, siistiytynyt. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on Madridia miellyttävämpi kaupunki. Ihmiset ovat rauhallisempia, tunnelma melankolisempi mutta myös lussakampi. Täällä ei ole myöskään roomalaisten vuosituhantisen kulttuurin ylivertaista omanarvontuntoa.

Mutta kieli! Portugali kuulostaa venäjältä, tai on sellaista merkillistä romaanisten kielten ”murretta” niin kuin tanska on skandinaavisissa kielissä. Englantilaisia turisteja on, samoin saksalaisia. Ja sitten jenkkejä shortseissaan. Ei juuri muita. Turistikohteilla ei ruuhkaa. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Maques de Pombalin pömpöösi patsas on Parque Eduardo VII alapuolella. (ks. kartan yläreuna). Siihen asti kävelimme aamiaiselta ja ostimme päiväliput Double Deckeriin. Reilu puolituntia istuskeltiin kyydissä, katseltiin kaupunkikuvaa ja rakennuksia, lukuisia aukioita, joiden jokaisen keskellä oli joku äijä hevosen selässä. Pelkki ä ratsastajapatsaitako täällä on osattu tehdä? Pombal on kyllä pystinsä ansainnutkin; vuoden 1755 maanjäristyksen (jossa on arvioitu kuolleen noin 40 000 lissabonilaista) jälkeen markiisi rakennutti kaupungin uudelleen, Baixan tarkka ruutukaava-alue (kartan alaosassa) on tuolta ajalta. Nyttemmin mm. EU-rahalla restauroitu. Portugaliinhan virtaa eu-apuja liki Kreikan tahtiin.

No niin, siis. Jäimme bussista Praca do Comerciolla, eli Tejojoen rannassa. Kävelimme aukiolla, kuvailimme nautimme auringosta, J. kauhukseen näki meduusan rannassa. Ei ollut ainoa asia, jota meidän noviisimatkaseuramme kauhisteli. Montaa muutakin asiaa kummasteli ja ihasteli. Sellainen tekee matkasta mukavan muillekin. Näkee itsekin uusin silmin kun on uutta seuraa mukana.

Sitten hyppäsimme ratikka numero 28 kyytiin. Vuosikymmeniä Lissabonin seitsemän kukkulan välistä joukkoliikennettä on hoidettu ratikoilla, ja osa näistä vanhoista on vielä liikenteessä. Sellaisessa siis nousimme Alfamaan. Sen asutus säästyi tuolta vuoden 1755 maanjäristykseltä, tulvasta ja tulipaloilta joten se kujat ovat vielä kapeita, idyllisiä, vanhoja.

Ja Alfaman olennainen osa on Sao Jorgen 1100-luvulta oleva linnoitus, jonka muureilta on hienot näköalat yli koko Lissabonin, Tejojoelle ja Bairro Altoon.

 

Minä vain mietin minnä oli meidän eväät?

No niitä kun ei ollut oli tepasteltava alas Rossio-aukiolle, jolta lähtevällä sivukadulla on paljon ravintoloita. Sinne siis lounaalle. Istahdimme ulkopöytään. Lounaan jälkeen Hard Rock Cafen vuoro. Moneskohan meille?

Sitten aikeena ostaa jälkkäriksi karkkibussi jatkaa doubledeckerin kyydissä. Aikamme pysäkillä odotettiin, odotettin ja odotettiin. Käytiin ostamassa paikalliset vaniljaleivonnaiset. Ah, juuri siltä niiden muistin maistuvankin.

Kuva kertoo myos siita kuinka edullista taalla on. Todella. Palannennen asiaan huomenissa….

Ja pääsimme sitten vihdoin taas ajelullekin. Belem, Monasteri, Siirtomaamuistomerkki kaikki … ne on joskus pieteetillä käyty katsomassa. Nyt vaan päällisin puolin. Kuuden kieppeissä kierros ummessa. Viimeinen pysäkki El Corte Ingles. Nuorten kanssa vielä siellä piipahdin. Pieni huilaus hotellissa; mietimme jaksammeko enää lähteä illalliselle. Ja jaksoimmehan me. Oikein otettiin taksi ja ajeltiin ”downdowniin”. Melkein vitosen maksoi.

Ravintolan ulkoterassilla söimme, katselimmme ohi lipuvia ihmisia, ei tavattomasti höpötelty, väsyttikö? Ehkä kymmenen kilometrin tepastelu oli jättänyt meihin jälkeinsä. Nuoriin enemmän kuin meihin 🙂

Yömyssyllä käytiin Kansallisteatterin ”portailla”. Nyt jo liki unilla…

Lissabon Niitä näitä Reissut

Taalla Lissabon!

Bom-dia! Lissabonissa ollaan.

Lennot ajallaan, lentokentilla kaikki sujui, ja meilla on laukutkin mukana! Yesh!

Mitaan emme viela oikein ole nahneet, yon (kahdelta Suomen aikaan hotellissa) hyvin nukkuneet, juuri hotellin hurjan hyvan aamiaisen nauttineet ja nyt lahdemme kohti Lissabonin seitsemaa kukkulaa. Jos jostain saitteri-doubledeckerin kyytiin paastaisiin; aluksi ainakin.

Nettiyhteys ei huoneesta ainakaan viela pelita, joten raportointi voi jaada kovin satunnaiseksi…

Mutta nyt kaikki hyvin. Adios!