Category

Oulun etniset ravintolat

Showing: 1 - 20 of 25 RESULTS
Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Arkea ja juhlaa, – toukokuun hyytävää säätä

Kyllä on juhla ja arki, pyhät ja viikonpäivät ihan sekaisin.

Tänään arkea ja juhlaa; kuvaediittiä ja pyöräilyä arktisissa oloissa!! Melkein vaarallista tuulenpuuskien iskiessä ties mistä ja milloin. Lisävaativuuskerroin paluumatkalla kun alkoi satamaan jotain hitsin jäätävää tihkua. Koetan olla valittamatta: siis hyvä kun voi pyöräillä, kun on kuitenkin aika puhdasta ilmaa, kun oikeastaan kaikki on hyvin. Mutta silti!

[Mun Route 66]

Ihan en saanut kuvapakettia valmiiksi ennen kuin lähdimme viideksi keskustaan, jossa viinikerhon kanssa ruokatreffit. Menimme Maraniin. Ruoka oli hyvää, paikoin erinomaista ja sitä oli vähintäänkin riittävästi. Annokset valtavia. Eika hintataso häkellytä, paitsi ehkä vaatimattomuudellaan. Me nautimme alkuruoat, isot pääruoat, ja neljä pullollista punaviiniä – kahdeksan hengen dinner kahdessa tunnissa ja alle 500 euroa. Ystävällinen palvelu, familiääri tunnelma, vähän liikaakin ääntä, mutta kaikki kuitenkin ok.

Koskapa Maranin jälkkärilista ei ole houkuttelevin ja koska päätimme aloittaa ”kapakkakierroksen” siirryimme jälkkärille puoli korttelia kohti Rotuaaria: viinibaari Vox! Miksi ei. Ja me kaikki löysimme sieltä kahvit, teet, suklaat, tokaijit, portit, sauternesit, avernat… kuka halusi mitäkin. Tovi vielä rupateltiin, suunniteltiin tulevaa.

Georgialaiset punaviinit ovat ihan kelvollisia, varsinkin georgialaisen ruoan ohessa.

Eikä juhlaviikot suinkaan tähän lopu: nyt esivalmistelemaan huomista brunssia: pari pientä tulevat pitkästä aikaa mummilaan. 🥰

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Uusi vaihe ruoan äärellä

Tänään oli hyvä päivä lähteä kaupungille syömään.

Olimme syömässä uudessa ravintolassa: georgialainen ravintola Marani on Pakkahuoneenkadulla Viinibaari Voxin ja ravintola Olimpoksen välissä, pastisseria Mon Chou´ta vastapäätä. Pikkuisen arvelutti, että onkohan sittenkään meidän mieleen. Nettisivut ja julkisivu eivät välttämättä anna kuvaa etnisen ravintolan tarjoaman kulinaarisen nautinnon korkeasta tasosta [huh, mikä (kierto)ilmaus!!!], mutta moni kakku onkin parempi kuin päältä näyttäisi. Siis hyvä valinta.

En ollut tehnyt pöytävaraustakaan, mikä oli virhe, mutta pääsimme kuitenkin sisälle. kun lupasimme olla vain 1½ tuntia. Siis vain alku- ja pääruoka; totta puhuen jälkiruokalista oli niin vaatimaton ettemme olleet ollenkaan pahoillamme, että meidän oli hakeuduttava toisaalle jälkkäreille.

Onneksi oli puolitoista tuntia sillä ruoka oli todella, todella hyvää! Mausteista, lämmintä, täyttävää, ”paikallisista” astioista ystävällisen palvelun kera tarjoiltua.

Alkupaloista kuvissa munakoisokääryleitä pähkinätäytteellä ja (erinomaisesti kypsytettyjä) sieniä tryffeli-juustokuorrutteella.

Pääruokana Harcho (= mausteinen kanapata pähkinäkastikkeessa) ja Lobio (papupata, joka tarjoiltiin kauniissa saviruukussa, mutta kuva julkaisukelvoton 🙁 ) .

Olimme tyytyväisiä, kylläisiä. Hyvin tyytyväisiä. Myös viiniin. Kolmisin nautimme pullollisen Saperavia. Siitä on viinikerhon kanssa sekä hyviä että huonoja kokemuksia, – tänään hyviä. Se lämmitti ja maistui. Suunmyötäistä annostemme parina.

Jälkkäri oli ”pakko” lähteä nauttimaan jonnekin muualle. Tovin pyörimme Rotuaarilla, vielä kuudelta oli valoisaa, siitä iloitsimme ja sitten päätimme vetäytyä Laplands Hotellin Oula-ravintolan baariin. Baarihenkilö järjesti meille mukavan nurkkauksen, jossa nautimme Irish Coffeet ja portviinin. Ja jatkoimme jutustelua.

Oli hyvä kolmisin muistella, – olimme ensimmäistä kertaa yhdessä ilman M:oa. Ikävä iso. Muistot hyviä. Mutta oli hyvä hoksata, että voidaan me kolmisinkin käydä yhdessä syömässä, yhdessä jakaa surua ja suunnitellla tuleviakin tapaamisia.

Voisin kirjoitella, että hyvä ruoka, parempi mieli. Onhan se niinkin, mutta lopulta – taas – muistan, että ystävyys kantaa.

Historiaa Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Uusi kiinalainen ja menneiden muistelu

Marraskuuhun tultu

Läpi lokakuun tultu tähän aamupäivällä aurinkoiseen, iltapäivällä sumuiseen marraskuun ensimmäiseen.

Paljon kaikenmoista, varhaisesta aamusta asti. Hyvä mieli kaikesta tekemisestä tänään. Nyt pyöräilypäivät ovat vähän kuin bonusta, – kausi jatkuu aina päivä kerrallaan, vastoin odotuksia, mutta toiveiden mukaisesti. Ehkä juuri siksi eilen ja tänään on ollut todella mieluista ajella. Hyvä hengittää, ei todellakaan kanssakulkijoita haittoina. 🙂 Sitä vaille, että lauloin ääneen, kun kuuntelin musiikkia samalla. Harmittelin monessa kohtaa, kun ei ollut Canon mukana; erityisesti Toppilansalmen rannalla harmittelin, sillä ainakin vuoden rakenteilla ollut rantapromenadi oli nyt valmis ja avattu. Hieno on.

Uusi kiinalainen 

Iltapäivällä ohjelmassa oli rempatun (jesh, se onnistui) mökkiläppärin haku, kalenterien postitustarpeiden hankkiminen yms., ja sitten minulla oli treffit Pehtoorin kanssa Pekurinkulmassa. Sen ravintolamaailmassa on avattu mm. uusi kiinalainen ravintola Golden Flower. Eikä se ole mikä tahansa katuköökki. Ensinnäkin paikka on hyvä, valoisa, vähän etten sanoisi ”mannermainen”, ent. Roberts Coffeen paikka lasikaton alla. Uusi sisustus melkein elegantti, viihtyisä. Nettisivuillaan mainostavat: ”Koe kiinalainen ruoka uudella tavalla. Autenttisia kiinalaisia makuelämyksiä”.  Tämä on alunperin Torniossa aloittaneen Golden Flowerin ”toisen polven ravintola”. Tornion Flowerissa minä ja monet muut koulukaverit kävimme usein, parin opiskeluvuoden aikana kävin varmaan puolentusinaa kertaa, ainakin. Ja opiskelija-asuntolaan haettiin take awayta parikin kertaa. Ennakko-odotukset olivat siis positiiviset. Eikä tarvinnut pettyä.

Sen lisäksi, että a la carte -annokset olivat aika hurjan isot, ne olivat myös erinomaisen makoisat, eivät ”sitä tavallista” hapanimelää, frittiä, hoisinia etc. Ja kun emme jaksaneet millään kaikkea syödä, ystävällinen tarjoilija kysyi, haluammeko loput kotipakettiin. Ja saimme hyvin kohtuullisen laskun (molemmat noin 20 €) yhteydessä paperikassiin pakatut annokset. Huominen lounas on siis taattu. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Taaskaan ei ole kaupallista yhteyistyötä, joten kaikin puolin rehellisesti ja hyvällä maulla 🙂 voin suositella tätä. Jos tämä olisi ollut meidän Oulun etniset ravintolat -testausten aikana kierroksessa mukana, niin kyllä olisi kärkisijoille päässyt.

Menneiden muistelu -prosentteina

”Mennyt meissä” –postaus, ja sen yhteydessä ollut kysely, ovat saaneet huomiota. Tähän mennessä 53 henkilöä on vastaillut. Tulokset ovat tällaiset:

Elämäkerroista tykkäävät 4/5 vastanneista, melkein 3/4 tietää, että kaikki ei ole niinkuin muistamme (Korkmanin kirjaa suosittelen tässä yhteydessä!), puolet vastanneista tiesi sukututkimuksen omasta suvustaan tehdyn (ainakin siis toisen vanhemmat suku on tutkittu).

Sitten tämä kohta kiinnosti minua ehkä eniten: kuinka moni tietää vanhempiensa lapsuudesta paljoakaan. Vastanneista vain 60 % tunsi tietävänsä vanhempien lapsuudesta aika lailla. Vähän näin sen arvelin olevankin: suomalaisen arjen historiasta yliopistolla monena vuonna 20-30-vuotiaille nuorille aikuisille luennoidessani hoksasin, että heille vanhempiensa 60-70-luvun lapsuus ja nuoruus olivat paljolti tuntemattomia.

Vain neljännes muistaa elämästään alle neljävuotiaana monia asioita. Tämä on varmaan aika tavallinen tulos. Ja silti on niin, että elämämme kolme ensimmäistä vuotta ovat tärkeitä koko loppuelämämme kululle ja tunteille. Sehän on oikeastaan ristiriitaisen kuuloista, mutta niin se tutkimusten mukaan vain on.

Kiitokset vastanneille, tämä oli mielenkiintoista.

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini

Uusia kokemuksia

Prologi

Eilisessäkin Master Chef´n semifinaalissa Anna Perho kovasti innostuneena kertoi vietnamilaisen ruoan maukkaudesta, mitä Tomi Björck hyvillä mielin hymisteli ja mielipiteellään mukaili. Eikä tämä ollut ensimmäisen jakso, jossa näin kävi. Vietnamissa ei ole tullut käytyä, eikä sen keittiöön muutenkaan tutustuttua, joten olenkin jäänyt pohtimaan, mitenhän se poikkeaa muista aasialaisista keittiöistä, joista on kokemusta sekä paikan päällä, suomalaisissa ravintoloissa että kotikeittiössä. Mutta vietnamilainen keittiö?

Prologi 2

Tiedän, että monilla oa tapana valtiollisten ja kunnallistenkin vaalien aikana, kansalaisvelvoitteen suorittamisen jälkeen käydä kahvilassa tai kotona serveerata ”vaalikahvit”. Ja kirkonmenojen jälkeen on Suomen maaseudulla kautta aikain tarjoiltu kirkkokahveja, joko kotona tai kirkolla. Katolisissa maissa – ainakin Italiassa – on varsinkin erityisten kirkkopyhien aikana tapana aamupäivämessun jälkeen mennä paikalliseen trattoriaan lounaalle koko suvun tai ainakin perheen kesken.

Rokotelounas

Tänään minulla ja Pehtoorilla oli ilo päästä Oulu-halliin rokotukselle:  Pfizerin Comirnaty (~Pfizerin kehittämä mRNA-rokote, jonka kauppanimi on Comirnaty) on nyt vasemmassa käsivarressa, mikä kyllä vähän tuntuukin. Oulu-hallissa homma hoitui, eikä siellä turhia tupuloitu tai hosuttu. Hyvin oli järjestetty. Siinä kun istuskeltiin varttitunti pistoksen jälkeen – kuuntelemassa live-hammond-musiikkia, jota rokotettujen viihdyttämiseksi tänään oli tarjolla (siellä on kuulemma jatkuvasti vapaaehtoisia musiikkiharrastajia musisoimassa), etsiskelin puhelimella, olisiko Oulussa yhtään vietnamilaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa. Voitaisiin mennä ”rokotelounaalle” johonkin aasialaiseen. (Kökkö ajatukseni: Aasiasta tulleen koronan vastaiskuksi saadun rokotteen jälkeen voitaisiin mennä ja ”laittaa pistekin” aasialaisissa merkeissä. Tiedän: tosi kökkö juttu, 😀 mutta kuitenkin.)

Hämmästyksekseni Oulussa on kuin onkin ”vietnamilainen” ravintola Hoa Phuong. On ollut jo pian 20 vuotta, olen pyöräillyt usein ohikin, mutta enpä ole hoksannut, että se on nimenomaan vietnamilainen. No sinne siis!

Tosi siisti, tosi kiinalaisen näköinen, paljon muovikukkia, hieno akvaario, mielettömät verhot, oikea!! jukeboxi, jossa näytti olevan Jamppa Tuomista ja Paula Koivuniemejä päällimmäisinä ehdolla.

Buffetkin on. Lounasbuffan hinta on tasan 11 €. Siinä oli kevätkääryleitä (pienen pieniä), possua osterikastikkeessa, härkää chilissä, kanaa ja kasviksia hapanimelässä soosissa, riisiä (myös paistettuna), mutta ei nuudeleita – mietin, että mitenhän tässä nyt näkyy se vietnamilainen keittiö? – Ehkä se oli makkarapalaset ja lihapullat, joita myös oli tarjolla. 🙂 En tiedä, oltiinko huonoon aikaan (lounasaika jo vähän ohi? klo 14) mutta makkara ja tarjolla olleen kahvin/teen kanssa ollut Marianne-Domino olivat kaikkein maukkaimpia juttuja. Ruoka oli aika mautonta, ei huonoa, mutta ei siinä kyllä ollut juuri makuakaan. Mutta siisteys ja ”aito”, huikea kitsi-sisustus nostivat rokotelounaan arvosanaa, joka ei kyllä hääppöinen ole sittenkään. 😀 Nälkä kuitenkin lähti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruoasta puheenollen, ja jos vaikka kaipaat vappuviikonloppuun suolaisen piirakan ohjetta! Taas kerran, viime- vai toissaviikolla, löysin Soppa 365 -reseptisivuilta ohjeen, joka sai kokeilemaan. Tällaisia suolaisia piirakoita harrastelin aika paljon meidän keittiössä ensimmäisten 10 – 20 vuoden aikana. Ne taisivat olla vähän ”maan tapa” tai ainakin yleisiä vegetaristien ja opiskelijoiden kokkailuissa ja sitten myös lasten juhlissa, tai paremminkin niillä lasten synttäreillä, joissa oli aikuiset, kummit, kaimat, mummut ja papat käymässä. En itse ole voileipäkakkujen ystävä, joten en ole niitä juuri koskaan edes opetellut tekemään.

Mutta tässä, kuten ohjeen nimikin jo kertoo!

ITKETTÄVÄN IHANA SIPULIPIIRAKKA

1 (380 g) pyöreä piirakkapohja suolaisille piirakoille (pakaste)
700 g sipuleita
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 ruukku tuoretta timjamia

Päälle

2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
2 tl hunajaa
½ tl mustapippuria
300 g juustoraastetta (esim. Västerbottenia tai muuta voimakasta juustoa)

(Minä laitoin puolet punaleima-emmentaalia ja puolet Aura-murua)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi isolla paistinpannulla ja lisää oliiviöljy. Pehmennä sipulia pannulla noin viisi minuuttia. Lisää suolaa ja sokeria ja jatka paistamista keskilämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Hienonna timjami joukkoon.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kerma, munat, hunaja, mustapippuri ja puolet juustoraasteesta keskenään.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä sipulit päälle. Kaada päälle kermaseos ja ripottele loput juustoraasteet pinnalle. Laita uuniin noin 35 minuutiksi, kunnes pinnasta tulee kullanruskea.

Kyllä tämä oli ihanaa. Ainoa mikä itkettää, niin se että eihän tämä mikään keveä keväteväs ole. Mutta eihän sitä tarvitse lautasen kokoisia palasia nauttiakaan. Hyvä salaatti (jäävuorisalaattia, cantaloupemelonia, tomaattia, kurkkua, hillosipuleita) oheen niin onhan hyvä lounas tai vappupiknikille pakattava eväs. Kylmänäkin tosi, tosi hyvää.

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ruoka ja viini

Ulkoisia huoltotoimia ja sushia

– Varo tuolla on poro!

– Missä? Ei oo mitään poroa.

– On, on. Tuolla vasemmalla mäen alla.

– Sullahan oli tarkoitus uusia ne rillit, eikö? Tuo on postilaatikkorivi.

Uudet rillit. Kahdet uudet rillit. Olen tänään käynyt optikolla ja valinnut kahdet uudet pokat. Tilannut niihin linssitkin. Ei minulla näkö oikeastaan ole huonontunut, mutta näissä kolme vuotta vanhoissa on kulahtanut pinta ja kauas voisin nähdä vähän paremminkin. Joten vihdoin sain aikaiseksi tämän projektin. Instrussa on menossa tarjous ”kahdet lasit yksien hinnalla”, pientä kikkailua hintojen kanssa tuossa tarjouksessa, mutta joka tapauksessa hankin kahdet: toiset on samanhenkiset, eriväriset ja vähän isommat kuin nykyiset kehykset ja toiset on ihan erilaiset, uudenlaiset entisiin verrattuna (kuvassa ei ole ihan sellaiset kuin ostin).

Silmänpohjakuvauksessa löytyi toisesta silmästäni kaksi pienen pientä luomea. En ole tiennyt, että silmiinkin voi tulla luomia. Minullahan on niitä aika paljon muutenkin, mutta että silmissäkin! Muutamia on vuosien varrella poistettukin: yksi leikkaamalla, yksi rapsuttamalla ja juuri viime viikolla kaulalta jäädytettiin yksi. Luomea suurempi syy ihotautilääkärille menoon olivat käteni:  se on toinen pitkään vireillä ollut projekti. On ollut tarkoitus hankkia apuja ja keinoja hyvissä ajoin ennen talven pakkaskelejä ja repivää sisäilman kuivuutta, löytää joku ehkäisy – ei vain hoito – ihon repeilyyn käsissä. Ja kyllä nyt on kortisonia, perusvoidetta, salvaa ja karbamidia, hoito-ohjetta ja keinoihon käytön kieltoa. Atoopikko on luottavainen talven sujumiseen ilman käsien haavaumia. Katsellaan. Mutta ainakin nyt olen tehnyt jotain asiantilan parantamiseksi.

Ulkoiseen habitukseen liittyen myös hiuksille perustavanlaatuinen huolto: leikkaus ja vähän raitojakin. Samalla sain vinkin risoton viimeistelyyn. 🙂 Palaan asiaan.

Ja kaupungilla myös lounas. It sudemo-ketjun sushi-ravintola avattiin Ouluun Uudellekadulle toukokuussa, samoihin aikoihin Oulun ensimmäinen aito sushipaikka Tomo sulki ovensa. Hanko-sushi Valkeassa on pysynyt markettien sushi-baarien noususta huolimatta pystyssä, ja Ideaparkkiin on tullut Luckiefun´s buffa, ja muutamissa kiinalaisissa (Hai Long ja Beijing) on ilmeisesti edelleen lounasbuffetissa sushia. Mutta tämä uusi on ”pelkkä” sushiravintola. Jonka lounastarjoilussa oli kyllä myös kiinalaista (nuudelia ja kanaa ja härkää, frittijotain etc.) ja jälkkäriksi kahvia, jätskiä, frittibanaanipalleroita ja nallekarkkeja!

Olimme systerin kanssa lounastamassa iltapäivällä ja iso ravintolasali oli liki täynnä, mistä seurasi, että siellä oli melkoinen ”häly”. Paikka ei ole mitenkään intimii tai edes kodikas, mutta siisti, selkeä ja järjestyksessä. Runsas monipuolinen sushibuffet pysyi runsaana, kaikkea oli tarjolla koko ajan, vaikka asiakkaita oli paljon, soija hyvää ja hinta ainakin määrään nähden edullinen: 12,90 €. Ja kyllä sushit olivat hyviä, kaikkia en edes maistanut, mukana muutamia ennen näkemättömiä. Ei mitään erityistä hifistelyä, mutta hyvää. Positiivista oli se, että tarjolla olleiden nigirien, gunkanien ja makien nimet ja käytetyt raaka-aineet olivat esillä.

Tämäkin postaus voisi kuulua Oulun etniset ravintolat -sarjaan, joten on kai annettava pisteetkin: ehkä olen vähän hövelinä, mutta kyllä 4-/5 tälle kuuluu.

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Huippuravintolassa pienellä porukalla

Tiistaiko?

Juhlapäivältä tuntuu! Aamupäivällä suht pitkä pyörälenkki … ihan vaan nälän hankkimiseksi. Ihan kuin sitä ei olisi muutenkin. Mutta any way, tälle päivälle olin jo pitkään haaveillut yhteistä ruokahetkeä ”ulkona”, ravintolassa. Hyvässä ravintolassa, hyvässä seurassa. Ravintola Istanbul Oriental.

Oulun etniset ravintolat -sarjassa olen monta kertaa sivunnut, kehunut, luvannut arvostella ravintola Istanbulin, joka on Oulun keskustassa, niin keskellä kuin vain voi.

Se on yksi niistä meidän kolmesta Oulun parhaasta ravintolasta, jossa mieluusti käymme, – vähintään pari, kolme kertaa vuodessa. Siellä ei käydä ”vain kokeilumielessä”, vaan koska se tiedetään hyväksi, erinomaiseksi. Eikä syynä ole vain se, että se on paistinkääntäjien kilven ansainnut ravintola, vaan se, että se nyt vaan on niin hyväksi todettu, kesät talvet erinomainen. Oikeasti, totta puhuen, enpä ole siellä koskaan pettynyt ruokaan enkä palveluun, ja me olemme sentään käyneet siellä eräänkin kerran. Vuosien, vuosikymmenten, aikana kovin usein.

Olen syönyt siellä jättikatkarapuja, ”Imaami pyörtyi” -munakoisoannoksen vailla vertaa, jopa pässinkiveksiä [ne olivat hyviä – jos tykkäät maksasta, tykkäät näistäkin! Ja hei, ihan kurisioteettina! Missä muualla niitä saat!!], karitsaa ja pihviä, maistellut jälkiruokia, tilannyt pöytään meze-vadin.

Mutta olen hieman tylsä: syön siellä useimmin annoksen nimeltä ”Iskender Kebab”. Minähän en ole kebabia juuri muualla syönyt, ja on vaikea kuvitella, miksi sen muualla söisin. Istanbulissa se on gourmeeta, jos haluan kebabia niin sitten tätä parasta. Mutta on siellä niin listalla niin paljon hyvää muutakin. Ihan kaikkea ei ole testattu, mutta monia… (ks. esim. tästä).

Kuvat kännyllä otettuja, kun en kehdannut (taaskaan, ja varsinkaan läsnäolleiden vuoksi) järkkärin kanssa ryhtyä sähläämään. Tuon tomaattikastikkeen alla on hyvää ”hyvää tekevää lampaanlihaa” kuten J. totesi.

Olimme siellä viiden hengen kriittisen ryhmän kanssa testaamassa ruokaa… Tänään, tiistaina, pikaisesti, emme syöneet pitkän kaavan mukaan, vaan vain pääruoat, useimmille ne Iskenderit, ja jälkkäriksi Aperol spritzit (ja Pehtoorille Irish Coffee). Tiedättekös, mistä erottaa hyvän ja vähemmän hyvän Aperol-drinksun? Appelsiinista! Hyvässä se on mukana, huonossa ei. Tänään oli!

Ja kuinka ollakkaan, me kaikki olimme tyytyväisiä. Ruokaan, Istanbulin uuteen, suojaisaan, tyylikkääseen patioon ja palveluun. Palvelu on siellä – aina – parasta.

Oulun etniset ravintolat eivät kovin paljon (eivät useimmiten) voi leuhkia miljöön tai palvelun autenttisuudella, tyylikkyydellä, mutta Istanbul voisi jos haluaisi. Olen sanonut tämän jo monta kertaa, eikä tämän päiväinen kokemus sitä väitettäni muuta: Istanbul on yksi Oulun kolmesta parhaasta ravintolasta. Kaikki kolme ovat tasavertaisia, niiden jälkeen meidän ranking-listalla on pitkä pudotus nelossijalle. Entäs arvosana minun etnisten ravintoloiden arvostelulistallani? Ehkä 5 – . Miksikö tuo miinus? – Ihan vain, että pääsemme testaamaan vielä kerran!

Oulun etniset ravintolat Reseptit

Touhutiistai

Vaihteeksi sataa. Koko päivän on ”vaihteeksi” satanut, tai ainakin aina ja taas välillä.

Sadekuuron välissä ja niiden aikana liikkeellä autolla ja pyörällä, asioilla ja lenkillä. Pitkästä aikaa päivä, jolloin olen saanut touhutuksi monenmoista. Kylläpäs siitä tulee hyvä mieli.

Aamutuimaan Rajahaudan kunnostetun hiekkarannan kautta Taskisenperän venesatamaan ja sieltä vielä Kellon kalasatamaan.

Merellisissä merkeissä siis, ja vasta paluumatkalla sen verran sadekuuroja, että kaivoin satulalaukusta sadeviitan esiin – ja voila!! Hukassa olleet nappikuulokkeet (ne vanhat, johdolliset) sieltä tupsahtivat jostain mutkasta esiin. Siis hyvä sadekuuro!

Tummansinisen ”metsästyksessä” edelleen, kuten huomaatte.

Hyvin ehdin vielä käväistä kotosalla ennen kuin lähdin Tuiraan, Pinjaan. Jo oli aikakin: tuntuu kuin olisin saanut ”silmät paikoilleen”.

Pullataikinan vuoro – Pehtoorille raparperipiirakkaa anopin ohjetta mukaillen. Siis pullataikinapohja, nuoria raparperinvarsia sokeroituna, ja päälle vielä ”kuorrutus” = 1 kananmuna, 1 keltuainen, ½ – 1 dl sokeria, 2 tl vaniljasokeria, 1 dl kermaa/kermamaitoa. Lorautin vielä pari ruokalusikallista suola-karamellikastiketta raparperien päälle, jottei jäisi ihan kalorittomaksi tämäkään herkku. 😀 Ja kyllä siitä hyvää tulikin. Pieni nokare turkkilaista jukurttia piirakkapalan päälle niin maistui minullekin.

Vaikka eipä jälkkärin tarve kovin iso ollutkaan, sillä kävimme ulkona syömässä. Indian Cuisine asemaa vastapäätä on ollut testaamatta meidän ”Oulun etniset ravintolat” -listassamme, joten sinne siis. Joskus vuosia, vuosia sitten on käyty siellä, ja senkin perusteella voitiin tänäänkin todeta, että täysin odotusten mukainen. Kyllä curry oli hyvää. Naan-leipä ei niinkään. Pimeitä ja vähän tuhnuisiahan nämä useimmat aasialaiset ravintolat tahtovat olla, niin tämäkin. Mutta arvostelen ruoka edellä, joten parempaa keskitasoa tämä omassa sarjassaan oli.

Valokuva-asioillakin tänään ja ehdinpä vielä piipahtaa salillakin. En treenaamassa, vaan ihan vaan mittauksessa, mutta kuitenkin. Ja nyt viimeistelen Apsun Adidas-villasukat ja kuuntelen loppuun Kirsti Paakkasen elämäkerran. Kuten sanottu touhutiistai!

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Syyrialaista Oulussa

Pian pari vuotta on ohjelmassamme ollut oululaisten etnisten ravintoloiden testaaminen. Keskimäärin melkein kerran kuussa on jossain käyty, ja on yritetty etsiä ennen testaamattomia.

Kun tästä harrastuksesta vastikään Kalevassa ison ruokajutun yhteydessä minuakin haastateltiin ja kun tänään kävimme yhdessä uudessa paikassa, niin vihdoinkin päätin taulukoida tähän astisen ”tuloslistan”. Etsin blogipostauksia kategoriasta ”Oulun etniset ravintolat” ja hoksasinpa, että muutamista käynneistä on vielä tekemättä kirjallinen selonteko ja muutama on ilmeisesti jäänyt kokonaan mainitsematta. Listasta puuttuvat ainakin Espanjalainen ravintola (jo lakkautettu, – enkä ihmettele, – ruoka oli hyvää, mutta paikka uuvahtanut ja palvelu vielä uuvahtaneempaa) sekä Hagia Sofia, jossa on käyty kahdestekin. Ja jonne ei kyllä enää taideta mennä. Ensimmäisellä käynnillä palvelu oli tolkuttoman hidasta (odotimme melkein tunnin ruokia vaikka paikassa ei ollut juuri ketään meidän lisäksemme) ja nyt vastikään käydessä palvelu toimi, mutta, mutta — ruoka ei ollut sellaista kuin siellä joskus vuosia sitten olemme saaneet: aika mautonta ja Iskenderin annoskoko oli kutistunut liiankin kanssa).

Listasta puuttuu myös Hanko Sushi, jossa olen (yksikseni) käynyt ainakin kolme kertaa, mikä ehkä kertoo siitä, että pidän siitä ja sen susheista. Istanbulissa olemme käyneet KOLME kertaa kahden vuoden aikana. Se kun on minusta/meistä yksi olen kolmesta parhaasta ravintolasta, se on rotissöörikilven ravintola, siellä on tuttuja töissä sekä keittiössä että salissa, siellä on erinomainen ruoka, huomaavainen, asiantunteva ja ”sopivasti läsnäoleva” palvelu. Jos sitä vertaa Oulun toiseen (juurikin tuohon Hagia Sofiaan) turkkilaiseen, niin ollaan ihan eri tasolla. Todella nolottaa, etten ole kertaakaan tehnyt arvioita, mutta ensi kerralla kun käymme, niin teen! Ehdottomasti. Ja siellä varmasti käymme.

Nyt kun arvostelut on koottu, hoksaan, että asteikkoa olisi voinut käyttää vähän ronskimmin, erot näyttävät aika pieniltä, mutta kyllä ne kertovat järjestyksen. Hinta ei juurikaan ole vaikuttanut arvioihin, mutta miljöö ja palvelu, siis koko kokemus.

Monta kiinalaista ja intialaista on vielä käymättä tai ainakin arvioimatta 🙂 , joten projekti jatkuu.

Tänään vuorossa syyrilainen Damsko, joka (vain FB:ssä sivut ja nekin aika huonot 🙁 ) luokittelee itsensä fast food -ravintolaksi. Siellä on ainutlaatuista shawarma-hiiligrilli, jossa valmistuvat kebabit, burgerit ja grillivartaat. Pitkällä listalla on myös tex-mexiä, burgereita ja pizzaa. Ja Falafelejä!

Olimme siellä tänään iltapäivällä, jolloin paikalla oli sekä maahanmuuttajia, ehkä juuri Syyriasta, ja kahdessa pöydässä suomalaisia lapsiperheitä (hampurilaiset ja pizzat heidän pöydissään näyttivät hyviltä ja kelpaavan). Palvelu oli hyvää, nopeaa (fast food) ja sellainen kiinnitti huomion, että Pehtoorille puhuttiin ja tarjoiltiin ensin – maassa maan tavalla? miehet ensin.  – Tai siis ravintolassa kulttuurin tavalla. No, ei häirinnyt minua, hoksasinpa vain.

Pehtoori tilasi shawarma-grillin tuotteita. Grillistä lihaa ja vihanneksia, riisiä, leipää, hummuksen ja tabullehin kera. Ja totesi annoksen vähintään riittäväksi. Minä mietin kauan ”liharullien” (ohutta leipää jossa lihatäyte) tilaamista, mutta otin kuitenkin falafelia, josta minulla ei paljon verrokkikokemuksia ole. Annos oli turhan iso: ranskalaiset jätin syömättä, enkä edes kaikkia falafelejä jaksanut, vaikka oheissoosit tekivät rapsakoihin juures/kasvispalleroihin hyvän maun. Minttu salaatissa oli erinomaisen hyvä jippo! Oikein maittava annos, mutta … ensi kerralla — jos tuonne menemme, otan jotain muuta.

Ja ennen kuin saimme tilaamamme ruoat tuli ”keittiön terveisenä” tms. kipolliset jotain. Kun kysyin, mitä se hyvä, kuuma, raikas keitto oli, tarjoilija kertoi, että linssikeittoa. Noh, jotain sellaista olimme ajatelleetkin, ja se oli kyllä tosi hyvää. Joku raikas, tuntematon maku siinä kiehtoi.

Toinen ylimääräinen annos tuli pääruoan jälkeen. Pieni pala ”mannaa”. Jotain pähkinä/manteli kakkua (vrt. baklava Kreikassa). Mannaa? Raamatussa (ja Toorassa ja Koraanissa) puhutaan mannasta*, ja muistan että joskus on mietitty, mitä tämä taivaasta satava manna on? Nyt ollaan sitten Oulun Heinäpäässä päästy syömään. Hyväähän se manna on!

  • Raamatussa toisessa Mooseksen kirjassa mainittu ruoka, jolla Jumala pitää Egyptistä pakoon lähteneet israelilaiset hengissä näiden vaeltaessa erämaassa neljänkymmenen vuoden ajan.

Hintataso ei ole turhan korkea. Kahden hengen (lopulta kolmen ruokalajin ruoka) maksoi yhteensä 25 euroa. Halusimme juomaksi vain vettä, paljon muuhun ei ollut mahdollisuuttakaan. Ravintolassa ei ole A- eikä B- oikeuksia. Vaikka ei tästä meidän toistuvien käyntien paikkaa tulekaan, toivon menestystä ja paljon kävijöitä. Oululaiseen ravintolamaailmaan mahtuu hyvin yksi syyrialainenkin ruokapaikka.

JA pisteet? Hmmm… Ei missään tapauksessa huono, mutta en kyllä ihan varauksettomasti hehkuta. Ehkä uutuuden viehätys, yritys, siisteys, palvelun sujuvuus ja iloisuus, perushyvä ruoka kuitenkin riittävät jopa lähelle nelosta, siis 4 – .

 

Oulu Oulun etniset ravintolat

Kaupungissa

Päiväni kaupungilla.

Ihan normityöpäivän mittainen rupeama kaupungissa. Ensin kiertelin viemässä viimeiset kalenteritilaukset, ja sitten aika hiusten leikkaukselle. Virholta lähdettyäni oli jo nälkä – minnehän menisin?

Vanhalla Lentävän Lautasen paikalla lopettaneen Espanjalaisen ravintolan paikalla on jo jonkun aikaa ollut Noodle Bar 9, jonka ensimmäinen ja edelleen avoinna oleva nuudeliravintola on Merikoskenkadulla. Siellä ollaan käyty muutaman kerran, ja nyt sitten testasin yksikseni tämän keskikaupungin (kaupungintaloa vastapäätä) isomman ja viihtyisämmän ravintolan. Huolimatta, että lounasaika oli jo ohi (melkein kolme taisi kello olla), oli siellä porukkaa: opiskelijoita, kaksi aasialaista kolmihenkistä perhettä ja muutama muu kaltaiseni yksin syöjä.

Tilasin paistettua nuudelia jättiravuilla (12,90 €) ja annokseen kuului salaattia, lisukkeita (mm. lime, korianteri ja paahdettu sipuli) sekä vesi. MENUssa) oli myös paistettua riisiä, nuudelikeittoja, erilaisia nuudelilaatuja tavallisilla lisukkeilla (possu, nauta, kana, katkat) mutta saatavana myös vegaanisina. Eikä hinnat huimaa: 10 – 15 euroa isosta annoksesta.

Nälkä oli kova, mutta kyllä lähti, ja tykkäsin ruoasta. Vaikka kuvassa ei näy, annoksessa kyllä oli isoja katkoja, oisko ollut jopa 8-10? Jos suhteutan pisteet aiempiin ”Oulun etniset ravintola” -kokemuksiin, niin kyllä tämä 3½ pistettä viidestä mahdollisesta saa.

Myöhäisen lounaan jälkeen sitten kauppoihin, muutama lahjakortti ja sitten muutoin melkein vain kiertelyä: enpä löytänyt paria lahjaa, jotka vielä puuttuvat. Ruokakaupasta spelialiteettitarpeita leivonnaisiin ja torstaiaamun brunssille: hyvä Tuomas joulun tuopi – ja olen ”jo perinteisesti” luvannut tarjota nimpparibrunssia Festassa. Joulupuuroa ja muita herkkuja.

Ja sitten illalla vielä kalenterintoimitus ja kahvitreffit vanhan (keskikoulusta asti) kaverin kanssa. Vuosi edellisestä kuulumisten päivityksestä (pl. FB), joten riittihän meillä pariksi tunniksi rupateltavaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#17 Kaupungintalo ja arvoisensa kuusi,

lumi voisi olla vähemmän kosteaa, mutta iltasella valot onneksi tekevät kaupunkimaisemasta kauniin, eikä räntäloska juuri näy.

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Jäähyväiset kesälle

Jäähyväiset kesälle. Ne taisivat olla tänään. Kotipihalla lämpömittari oli iltapäivällä jo lähellä hellerajaa.

Aamurutiinien jälkeen lähdin syysmarkkinoille ja kauppaan – vaikka en minä tosin juuri mitään yhden hengen huushollissani tarvitse. Varsinkaan kun tälle päivälle oli ruokatreffit ystävän kanssa. Meidän molempien miehet  ovat mökillä; toinen Pudasjärvellä, toinen Hangasojalla*, joten nyt oli oikein oivallinen hetki toteuttaa pitkään aiottu tapaaminen ja kuulumisten vaihto hyvän ruoan äärellä. Menimme Fuckhaan. Keskikesällä kävimme siellä Pehtoorin kanssa lounasaikaan (kommentointi täällä), ja tänään olimme neljän aikoihin eli a la carte -menu käytössä. Tänään siis sain jälkkäriksi sen mangolassin, jota jäin viimeksi kaipaamaan.

Kaikki oli hyvää. Seura ja jutut luonnollisesti, mutta myös ruoka. Ehkä vielä parempaa kuin edellisellä kerralla. Tänään söimme alkuun jumalaisen hyvää chili-valkosipuliparathaa. Se on lättänää leipää, jota dipataan jukurttiraitaan. Chili maistuu, mutta hienostuneesti. Ja ihan erilailla kuin esimerkiksi meksikolaisessa tai intialaisessa ruoassa. Ehdottomasti kannattaa ottaa alkuun.

Pääruoaksi otin jälleen combo-aterian, samoin kuin vegetaristi-ystäväni. Minulla fuckhissa lihaa ja kasviksia, hänellä kalaa ja kasviksia. Myös tästä olimme yhtä mieltä, että ruoka maistuu ihan omanlaiseltaan, hyvältä.

Mangolassiin päästyä olimme jo omat ja lähipiirin kuulumiset päivittäneet,  ja oli pian aika lähteä kulkemaan kohti bussipysäkkiä josta minä sitten vielä ”kuvamutkan” kautta ajelin kotiin. Lämpö vielä helli.

*  Pehtoori kyseli jo viime viikolla, jotta lähdetäänkö ruskaa katsomaan möksälle, ja kun en oikein vastaillut, ainoastaan mutisin ja tupisin jotain, ymmärsi mies, että mieluusti voisin olla muutaman päivän yksiksenikin, ja ilmoitti sitten viikonloppuna, että josko hän lähtee maanantaina ajelemaan ylös. Kannatin oivallista ajatusta, ja olin iloinen siitä, että ukkeli edelleen ymmärtää, että aika ajoin on hyväksi, kun saan olla ihan itekseni muutaman päivän: niinpä hän lähti maanantaiaamuna ajelemaan  kohti pohjoista autolla ja minä junalla kohti etelää. Näin se parisuhde toimii. 😀

 

Oulun etniset ravintolat

Plan B: pizzapäivä

Takana viikon ”savottakokkina” toimiminen, aamupäivällä äidin luona ja sairaalassa käyttäminen ja sieltä palattuani halusin kunnon pyörälenkille, joten tänään mielelläni skippasin kauppa- ja keittiöhommat ja päätimme Pehtoorin kanssa mennä kaupungille syömään.

Plan B Torikadulla on kiinteistöissä, jossa on ollut Julistekauppa, Illyn kahvila, Kotipizza, Sushi-baari, ja ties mitä kaikkia. Nyt siihen on taas tehty remonttia ja kesäkuussa avattu Pizzeria & Restaurant Plan B. Pizzaa, pastaa, hampurilaisia, risottoja ja kebabia on listalla monenlaista. Paikka on auki iltakymmeneen, ja siellä on myynnissä siideriä ja olutta, ei siis A-oikeuksia. Se ei ole mikään ketjuravintola, eikä varsinaisesti etninenkään, vaikka perustajat = keittiöhenkilökunnan jäsenet lienevät jostain päin Lähi-Itää.  Joten voidaan se oikeastaan ottaa mukaan meidän Oulun etniset ravintolat -kierrokseemme.

Pizzerioita me ei ole juuri testailtukaan, – jos pizzalle Oulussa mennään, niin sitten yleensä Puistolan alakertaan Cantinaan. Eikä sen suosituimmuusasema tämänpäiväisen kokomuksen jälkeeen nyt ole mihinkään romahtamassa. Mutta ei Plan B huono ollut. Ei missään tapauksessa.

Ensinnäkin se on mukavasti rempattu, ikkunoista on mukava seurailla vilkasta katu- ja pysäkkielämää, ja melkein kasariruskea sisustus tekee lämpimän ja mukavan tunnelman. Ja paikka on – ainakin vielä – hyvinkin siisti. Kuvan onnistuin ottamaan niin, että juuri ne neljä pöytää meidän pöydän lisäksi, joissa oli asiakkaita, jäivät ulkopuolelle. Siellä siis OLI asiakkaita.

Menu on monipuolinen, ja annosten hinnat varsin kohtuullisia kympin molemmin puolin, kallein taisi olla sellainen mättöhampurilainen. Ja mikä olennaista ja parasta: annoksiin kuuluu salaattipöytä, joka ei ole sokeri-etikkaliemessä lilluvaa kaaliraastetta, vaan siinä oli paljon kaikkea hyvää antipasti-tyyppistä hyvää. Mozzarella-tomaattia, viininlehtikääryleitä, vesimelonia, perunasalaattia, ja tuossa lautasellani olevaa herkkusienisalaattia, joka oli oikeinkin hyvää. Salaattipöydästä saa halutessaan kerätä myös pääruokasalaatin.

Lopulta me molemmat päädyimme pizzoihin. Pehtoorilla Opera Special ja minulla Quatro Mare. Hyville näyttivät, ja isoille!

Niiden maistuvuus ei yltänyt salaattipöydän tasolle, mutta kelpo pizzoja olivat. Tuossa minun pizzassani nuo valkoiset eivät ole tuoremozzarellaa (olisipa ollut 😉 ) vaan smetanaa. Ihan uusi juttu minun pizza-kokemusmaailmassani. Ja taitaa jäädä ainutkertaiseksi. Yksi tuollainen lusikallinen olisi riittänyt. Loput rapsuttelin sivuun pizzan päältä. Ihan turhaa oli. Ja Pehtoorin pizzan kinkku oli sitä pizzerioissa (turhan) usein käytettävää lenkkimakkaran näköistä (ja makuista) kinkkusuikaletta. Salami oli hyvää.

Palvelu oli ystävällistä ja toimivaa. Ja huomionarvoista on että Plan B on Volt-ravintola, jos joku sellaista (osaa) käyttää. Me ei olla taidettu koskaan tilata kotiin ruokaa? Tai ehkä kerran tilattiin? Joskus on haettu itse pizzat.

No joka tapauksessa miljöö ja huippu alkusalaattipöytä nostavat arvosanaa lähelle nelosta, pizzat olivat hyvää keskitasoa, siis ehkä 3+/3½, joten olisiko sitten yleisarvosana 4 – .

Oulun etniset ravintolat

Hiusten hoitoa ja intialaista ruokaa

Tuntuu, että kesä on vain muisto. Aamulla kahdeksalta kahdeksan astetta, josta se sentään vähän nousi. Tuulikin oli kahdeksan, – metriä sekunnissa ja pohjoisesta. Kylmä. Niin kylmä. Mutta ei auttanut, pyörällä kauppaan. Ei ollut muuta ostettavaa kuin sampoota, hoitoskia etc, joten ajelin mutkan kautta Ruskon Citymarkettiin ja mutkan kautta (eka kertaa Ritaharjun ja Aaltokankaan ”uusilla” asuinalueilla ristiin rastiin) kotiin. Hanskat, paksut goretex-vermeet ja välineule sopivat oikein hyvin heinäkuun lopun pukukoodiin.

Ja sitten läträämään kylppäriin! Pitäähän se minunkin kokeilla: Curly Girl! Nyt kun hiukseni ovat olleet ilman väriaineita ja muita kampaamon ärtsyjä kemikaaleja vuoden verran, niin ne ovat olleet paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Tosin kovin olen tummaksi käynyt, mutta alan jo tottua peilikuvaani, eikä blondius enää ole vaihtoehto. Mutta kuiva ja lievästi kihartuva hiuspehkoni edelleen on. Ja tiedättehän te: hiukset on mulle tärkeä juttu. 😀

Parin kuukauden ajan on näitä Curly Girl -juttuja  tullut mediassa ja somessa vastaan, ja ajattelinpa tässä kokeilla jonkinlaista elvytyshoitoa, ja aina vaan luomumpaa pesua ja vähemmän rankkaa kuivaamisrumbaa hiuksille. Ja jospa välillä taas kiharampaa mallia, sen sijaan, että joka toinen päivä pesen ja sen jälkeen föönaan kiharat hävöksiin.

Niinpä tänään lähti kaupasta viiden purkin (luomuilua!! heh!) arsenaali verraten edullisia hiustenhoitotuotteita mukaan. Ja ei muuta kuin resepti esiin! Eka kerralla aikaa kului aika lailla, mutta uskokaa tai älkää: hiukseni kiiltävät ja kihartavatkin; totta kai kihartuvat kun annoin niiden kihartua, enkä kuumailmalla kuivannut ja föönannut. Katsellaan tuleeko tästä mitään pitemmän päälle vai tuliko tänään vain hankituksi mökille hoitava  hiustenhoitotuotteiden setti.

Tänään meillä oli etnisten ruokapaikkojen kierroksessa intialainen Garam Masala, joka on Asemakadulla Rautatieaseman päässä. Pieni, pitkään toiminut ravintola on saanut paljon mainesanoja paitsi hyvästä ruoasta myös ystävällisestä palvelusta. Kyllä mekin voimme noin sanoa.

Ehdimme sinne lounasajan lopulla, jolloin monessa pöydässä oli ruokailijoita, mutta mahduimme mukaan. Buffetissakin oli vielä kaikkea tarjolla, joten valitsimme sen. Lounasbuffetissa on salaatteja, 7 – 8 erilaista pääruokaa, basmatiriisi, naanleipä, papadum, jälkiruoka, kahvia, teetä ja vedet. Buffetin hinta on 10,50. Lounasaikaan (10.30 – 15.00) on tarjolla myös lounas a la carte, jossa on ainakin parikymmentä vaihtoehtoa (10,50 – 12,00 €). Ja varsinaisessa a la carte -menussa ja take away -listassa on sata!! eri vaihtoehtoa. Sata!

Minä koetin hamstarata lautaselleni vähän kaikkia. Enkä kyllä tarkkaan ottaen tiedä mitä olivat, mutta mikään ei ollut huonoa. Ei minulle mikään liian tulistakaan, Pehtoorille ylinnä oleva naudanliha (härkä!) kastike oli vähän turhan tujua. Kaikkinensa maut olivat minusta kovastikin samankaltaisia kuin Saurahassa – nepalilaisessa ravintolassa. Mikä ei liene ihme.

Palvelu oli ystävällistä, eikä turhan tyrkkyä. Viiniä tai väkeviä ravintolassa ei (kai) saa, mutta intialaista ja muutamaa muuta olutta on tarjolla. Pehtoori otti lasillisen Tikka Gold -olutta, ja kuulemma sopi hyvin ruokiin.

Luulenpa, että menemme joskus ilta-aikaan, kokeilemaan onko a la carte yhtä hyvä kokemus kuin tämän päiväinen lounas. Tälle pisteitä 4-. Tavallista parempi siis. Pitäisi seuraavalla etniset-postauskerralla tehdä jo taulukko tähän asti testatuista pisteineen ja linkkeineen…

Oulun etniset ravintolat

Etniset-kierros jatkuu…

Eilen jatkui pitkään virellä ollut ”Oulun etniset ravintolat” -kierroksemme. Toistakymmentä on jo testattu, saman verran ehkä testaamatta.

Eilen vuorossa Oulun – ja Suomen – ainoa bangladeslainen ravintola Fuchka. Se on vähän piilossa, Nummikadulla. Se on ollut Oulussa, samassa paikkaa, jo yli neljä vuotta, ja vasta nyt sinne eka kertaa. Kesätiistaina lounasajan lopulla sinne olisi mahtunut muitakin, vaikka ravintola onkin aika pieni. Pari kolme take away ruoanhakijaa siinä ollessamme kuitenkin kävi.

Pidän paikan mustavalkoisesta simppelistä sisustuksesta, ja siitä, että siellä on raikasta ja siistiä. Tosi siistiä, yleensäkin ja erityisesti verrattuna moniin muihin aasialaisiin paikkoihin.

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Minulla ei mennessä oikein ollut minkäänlaista käsitystä millaista on bangladeshiläinen ruoka. Jotain nepalilaisen ja intialaisen kaltaista? – Noh, eilisen yhden kokemuksen perusteella kyllä ja ei. Riisiä ei meidän annoksissamme näkynyt, chiliä ja currya ei ollut kaiken alleen peittävänä makuna, ja ideana nimenomaan, että itse voi säädellä tulisuuden määrää. Tamarind-kastike (Tamarind sauce: tamarind, sugar, salt, chili) joka taitaa tulla useimpiin annoksiin tuodaan pikkulasissa, josta sitten voi itse annostella.

Lounasvaihtoehtoja oli monenlaisia, ja kuten tavallista otimme erilaiset – nimenomaan koska halusimme testata. Minulla oli ”Combo”, johon tulee pieni hyvä alkusalaatti ja juoma sekä neljä fuchkaa (= pieniä nyyttejä, joissa on perunaa ja valinnan mukaan joko kanaa, kasvista, härkää) ja sitten niiden yhteydessä keitto (valittavana oli tomaatti, linssi tai fuchka (= perunaa ja joitain muuta). Pehtoori otti munakas-aterian, johon tuli munakas (kanamuna, sipuli, chili), ja parathaleipä. Molemmat lounaspaketit maksoivat 9,90 €.

Ruoka oli kevyttä, sopivan mausteista, makoisaa ja ennen maistamattoman makuista. Yksinkertaisesti se oli hyvää. Palvelu oli ystävällistä, kohteliaaksikin sanoisin.

Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus. Ja ehdottomasti haluan käydä kokeilemassa myös illallismenua. Annokset on isompia, ja erilaisia näyttää olevan paljon, – ja mangolassia! Ravintolassa on myös viinejä, joten juhlavampikin illastaminen onnistuu.

Haarukoita neljä. Siis [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””][icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””]

Italia Luettua Niitä näitä Oulun etniset ravintolat

Italialaisia juttuja

Elena Ferranten neliosainen Napoli-sarja tuli eilen illalla minun osaltani kokonaan luetuksi. Vihdoin. Jouduin aina kirjojen välissä odottelemaan ja lukemaan jotain muuta (Liisa Väisänen kirjoja ja Digikuva-lehtiä lähinnä), kun Pehtoorilta odottelin kirjaa. Olemme siis molemmat lukeneet koko sarjan, ja molemmat pidimme. Kovastikin.

Varsinkin ensimmäistä lukiessa minua sekä häiritsi, että kiehtoi kirjan nopea, melkein juoksemalla etenevä teksti. Ihan kuin olisin kuullut pulputtavan italiankielisen äänen koko ajan taustalla, – tai melkein kuin kirjaa olisi luettu kiireisellä italialaisella aksentilla. Tekstin, juonen ja tapahtumien eteneminen, vuosien ja päivien kuluminen kulkivat minusta paikka paikoin hyvin eritahtisesti. Välillä kirjojen minä, Elena – Lenú, viipyy jossakin tapahtumassa tai päivässä sivu- ja lukukaupalla, ja välillä muutamassa sivussa käydään läpi monen vuoden tapahtumat kaikkien henkilöiden osalta. Se ei oikeastaan haittaa, mutta jossain vaiheessa ryhdyin kiinnittämään siihen huomiota.

Kirja avasi silmiä Italian – ja koko Euroopan – taloudellis-sosiaaliseen sekä poliittiseen muutokseen toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta aina 2000-luvun alkuun. Olkoonkin, että kirja ei ole raportti tai dokumentaarinen teos, vaan se on fiktiivinen tarina kahden napolilaistytön ystävyydestä, se on siis ehkä myös historiallinen romaani. Linan ja Lenún elämänkulku ja ystävyys, viha-rakkaussuhde ja kehitystarina ovat yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä. Italiassa – Napolissa – elämä on ollut hyvinkin erilaista kuin Suomessa  II maailmansodan jälkeen. Erityisesti väkivalta ja naisten heikko ja alisteinen asema olivat Italiassa paljon pahempia kuin monissa muissa maissa. Toisaalta niin Italiassa kuin muuallakin Euroopassa, ja oikeastaan varsinkin Suomessa, koulutuksella oli merkittävä osuus sosiaalisessa ja taloudellisessa nousussa. Tosin Italiassa koulutuksen saaminen oli paljon vaikeampaa kuin monissa muissa Länsi-Euroopan maissa.

Pehtoorin kanssa molemmat panimmme merkille, että Ferranten kirjoissa ei syödä juuri ollenkaan, vain tyttöjen ollessa teinejä ja nuoria aikuisia he kävivät joskus ystäviensä kanssa pizzalla, ei muuta. Edes niistä pizzoista ei kerrottu. Mikä on oikeastaan vähän erikoista italialaisessa kirjallisuudessa. 🙂

Mutta tänään me söimme italialaista ruokaa. Meillä oli ruokatreffit keskenämme asema-aukion Toscana-ravintolassa. Oulun etniset ravintolat -sarjassamme vihdoin Toscana. Yhteen aikaan (silloin kun opiskelimme kansalaisopistossa italiaa) kävimme siellä aika useinkin. Pehtoori kuulemma kävi muutama vuosi sitten jonkun kerran minun Tornion kouluviikonloppujeni aikana.

Tänään oli korkea aika mennä sinne. Olimme vähän ”huonoon” aikaan: lounaan jälkeen ja ennen iltasyöjiä, siis neljän tienoilla. Siellä ei ollut ketään muita kuin me. Mutta palvelu olikin sitten varsin sujuvaa, juuri sopivasti etenevää. Tilasimme vain pääruoat, mutta saimme alkuun oikein hyvät, isohkot bruschettat (tomaattihakkelusta ja leipää uunissa).

Listalla on antipastoja, pastoja, pizzoja, lihaa, kalaa, äyriäisiä, kanaa, – ihan sitä kaikkea sitä, mitä Italiassakin trattorioissa on. Ja se, mistä tykkäsin oli, että taustalla soi – sopivan hiljaa – joku italialainen radiokanava. Olisipa sivupöydillä ollut vielä La Repubblica tai La Gazzetta dello Sport tai joitakin muita italialaisia sanomalehtiä.

No entäs ruoka? Ruoka oli hyvää. Me molemmat otimme pastaa: minulle Spaghetti alla Matriciana (en yksinkertaisesti raskinut ottaa äyriäispasta-annosta, sillä se maksoi liki 40 €!) ja Pehtoorille Pasta Carbonara con pancetta. Pehtoorin Carbonara oli täyteläisempi ja parempi kuin minun annokseni, jolle olisin toivonut lisää makua, tiedättekö sellaista ”uutteisuutta”, syvyyttä. Pasta oli ideaali ´al dente´, mutta kastike ei minua häikäissyt, pecorinoa olisin toivonut paljon lisää. Ihan vaatimattomuuttani voin todeta, että teen itse parempaa Matricianaa… Mutta ei tuokaan huonoa ollut.

Jälkiruoaksi riitti espressot, jotka olivat ok, eivät mitään ultimaattisen buono nekään.

Viinilista jäi testaamatta; se vaikutti lyhyeltä, mutta perustellusti valitulta: laadukkaita italialaisia viinejä tarjolla. Ja A-oikeudetkin.

Paikka on siisti ja viihtyisä, palvelu ainakin tänään ja aiemmillakin kerroilla hyvää ja sujuvaa.

Italialaisuudesta, tunnelmasta, siisteydestä (kankaiset lautausliinat!) ja listan monipuolisuudesta pisteitä, samoin alkupalasta. Ilman niitä olisi ehkä ollut vain 3 -, nyt sitten plussan verran kolmosen yli, 3+

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Puuroa ja Olimpos

Tuorepuuro. Sillä aloittelin päivän tänään. Tuo ei ollut oikein hyvää. Tai oli hyvää, muttei mitään erityistä. Ei vaikka cashew-pähkinöitä on enemmän kuin on terveellistä. Mutta ihan kuvausrekvisiitan vuoksi on syötävä monta rasvaista pähkinää heti aamutuimaan.

Mutta päivään tarvittiinkin energiaa, voimaa, lämpöä, kestävyyttä  … Aamupäivä äidin ”roudarina”: nilkka-accidentin lopputarkastus Avohoitotalossa monine rasteineen. Iltapäivän alussa palautin auton kotitalliin, puin vähintäänkin hirmu paljon vaatteita ja lähdin tepastelemaan vihmovassa tuulessa kaupunkiin hiusten leikkuuseen. Kertakaikkisen väsyneet ja mökkiveden hapristamat hiukset ovat nyt lyhyet ja varsin tummat. Harmaat (teko)raidat on melkein kaikki pois. Nyt on harmaakin luomua. Aika vähän kuitenkin. 😉 Ja myöhäisellä lounaalla seuralaiseni totesi,  että uusi malli nuorentaa.

Kävimme Pehtoorin kanssa Olimpos-ravintolassa Pakkahuoneenkadulla syömässä. Olimme siellä ohi lounasajan, neljältä, joten oli valittava ruoka a la cartesta. Molemmille sama: Välimeren vartaat (21,50 €). Tiivistä possua (jäi minulta syömättä) ja broiskua vartaissa, hirmuinen määrä ihan hyviä perunoita, erinomaista tsatsikia ja normisalaatti, jossa fetan määrää oli kätevästi säädelty, kun se oli raastettu. Silti annos oli valtava.

Edellisen kerran Olimpoksessa olemme käyneet Juniorin ja silloisen tyttöystävänsä, nykyisen kihlattunsa alias Miniän, kanssa, mistä on ainakin 5 – 6 vuotta. Suunnilleen samanlainen kokemus silloinkin. Tarjolla on kaikkea, mitä Välimeren keittiöstä voi toivoa, pizzat, kebabit, vartaat, horiatikit, köftet …. annokset ovat isoja, eivät ihan tolkuttoman halpoja ja ihan kelpo ruokaa. Mutta! Ei meillä taas seuraavaan viiteen vuoteen tule sinne mennyksi. Palvelussa ei ollut vikaa, ja tilaa todella on. Ihan siisti, joskaan nyt ei erityisen viihtyisä. Lounaslista oli sellainen kuin paikassa voi odottaakin ja hinta sen tavallisen 9.50 – 10,80 €. Mikä ehkä selittää, että paikka näyttää olevan aika täysi kaikkina arkipäivinä. Varsinkin nuorehkoja miehiä siellä näkyy käyvän.  Viikonloppuisin opiskelijoita ja perheitä.

En riemastunut, joten kolme haarukkaa tälle, ehkä miinus perään – moni laittaisi samasta syystä plussan, mutta minusta on harmi jättää melkein puolet ruoasta syömättä koska sitä on liikaa.

Kunhan  kotiuduimme tuli pikkuperhe käymään. Ja vauva oli koko ajan hereillä. Jutteli ja hymyili jo kovasti.

Nyt tekemään aamupuuro jääkaappiin valmiiksi: tuorepuurokokeilut jatkuvat.

Oulun etniset ravintolat

Tunnelmasta toiseen

Oulun Avohoitotalo on paikka, jossa hommat hoituvat. Tai siis ainakin suurimmassa osassa niistä paristakymmenestä kerrasta kun oman tai äidin takia siellä on tullut viimeisen viiden vuoden aikana tullut käytyä. Yhden poikkeuksen muistan, mutta kyllä tänäänkin täytyi vain ihmetellä ja olla kiitollinen kuinka siellä hoitajat, lääkärit, vastaanottoihmiset, fysioterapeutit hommansa hoitavat. Ja vieläpä varsin sujuvasti ja ystävällisesti. Meillä oli tänään neljän rastin kierros (kipsin poisto, röntgen, lääkäri, fysioterapeutti) ja koko kierros puolessatoista tunnissa ohi. Huolehtiminen ystävällistä ja asiallista.

Minä pyrin samaan kun sitten äidin kotiinsa vein, ja tulevan reissumme ajaksi ”varmuusvarastot” ja kaiken muun koetin järjestellä. Iltapäivän lopulla sitten hiusten leikkauksen jälkeen minulla oli treffit Pehtoorin kanssa: Oulun etniset ravintolat -testaussarja vei tänään Oulun kolmanteen nepalilaiseen: Sauraha ja Katmandu on jo testattu, nyt vuorossa jotenkin katveeseen jäänyt ”Kaunis Nepal”.

En ole ihan varma onko juuri tämä samainen ravintola ollut Uudellakadulla jo vuosikausia, … luulen, ettei. Samassa kiinteistössä on ollut joku aasialainen ravintola vuosikausia, ja aina se on näyttänyt minusta vähän nuhjuiselta, vähän sellaiselta korttelikapakalta. Joten eipä ole tullut käytyä, mutta tänään sinne.

Ja sisätila vastasi odotuksia. En voi väittää familiääriksi tai muutenkaan sellaiseksi mitä ruokapaikalta odotan. (BTW: uutta luuriani testailin ravintolakuvauksessa…)

Lounasaika oli jo hyvinkin ohi, mutta lounasta olisi vielä saanut. Se oli vain 9.90 €, mutta valitsimme a la Carten. Pääruokien hinnat vaihtelivat 14 – 21 €:n välillä, joten ehkä on vähän halvempaa kuin Saurahassa. Pehtoori valitsi (tapansa mukaan) broileria, mutta minä EN ottanut katkoja enkä scambeja vaan lammasta. Ja tilasin listan annoksen jossa oli lammasta, pähkinöitä, paprikaa etc (n:o 27) ja tulisuus aste kaksi. Huomasin jälkeen päin että sainkin toisen annoksen (n:o 25), jonka tulisuusaste oli kolme. Tästä huolimatta pidin siitäkin, tosin… vaikka tulisuudesta pidänkin, oli tässä ehkä vähän liikaa.

Enpä montaa kertaa oli metallilautasilta syönyt, enkä välttämättä ole pahoillani vaikken olekaan. Tandoori naan-leipä sekä raita olivat tosi hyviä. Ehkä parempia kuin Saurahassa  tai Katmandussa, mutta, mutta .. ..

Vaikka ruoka oli hyvää, ei tästä tule meidän nepalilaisen ruoan ravintolaa Oulussa. Siellä oli ruokailijoita parissa pöydässä meidän lisäksi, ja huom. juuri ”väliaikana” neljän tienoilla, ja kattausta ison seurueen pikkujoulua varten tehtiin, joten kyllä paikalla asiakkaitakin on. Vaikka tämä ylsi ruoan suhteen kahden nepalilaisen tasolle, olivat paikan karuus, jotenkin likainen vaikutelma sekä tarjoilun lievä ”nuivuus” tekijöitä, jotka vievät minulta pisteitä. Siis ei jatkoon, mutta melkein kolme haarukkaa kuitenkin! (3——)

Ja sitten joulukalenterin pariin… Olettehan muistaneet joulukortit? Niihin liittyen Tuulestatemmatun kalenterissa juttua…

 

Joulukalenteri 2018 

Pian on juhla! 

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Päivät lipuvat

Onko blogin lukijoissa rössyn ystäviä? Reseptien kehittelijöitä? Tai vaikka äidiltä perityn hyvän reseptin käyttäjiä ja kilpailuun valmiita. Tänään julkistettiin Tuunaa rössy -kilpailu! Se on paistinkääntäjien, PPM:n keittiömestareiden, Viskaalin, Rössypottuseuran järjestämä kilpailu, joka avattiin tänään iltapäivällä kauppakeskus Valkeassa. Minähän en ole mikään rössyn ystävä, päinvastoin, joten en aio osallistua, vaikka kilpailussa on ihan hyviä palkintojakin. Mutta JOS sinä olet, mikset lähtisi mukaan. Ks. tarkemmin täältä.

Me olimme avaustilaisuudessa (pressellä oli kuvaushomma), jossa oli aika rutkasti yleisöäkin. Kyllä rössy saa oululaiset liikkeelle. Joskin on todettava, että keski-ikä oli vähintään 50 vuotta. Tuunaa rössy -tapahtuman vuoksi monessa oululaisessa ravintolassa oli tarjolla erilaisia rössy-ruokia, mutta eipä niihin sitten kuitenkaan menty. Menimme Pakkahuoneenkadun thaimaalaiseen

Ollaan käyty kerran aiemminkin (enkä nyt löydä sitä postausta… ) , ja se oli hyvä kokemus, joten nyt mielellään ”Oulun etniset” -teemaan liittyen uudelleen.

Lounasbuffa maksoi 10,20 € ja siinä näytti oleva valinnan varaa ihan hyvin. Mutta: halusimme silti menusta jotain. Pehtoori otti hapanimelää possua ja minä paistettua riisinuudelia ja jättikatkarapuja.

Molemmat annokset 16,20 € ja hyviä olivat. Ja vaikka tuossa kännykuvassa annokseni näyttää jotenkin pieneltä, ei se sitä ollut. Päinvastoin. Tulisuuden sai valita itse. Leipää tai muita ”kattausruokia” ei juuri ole: niitä thaimaalaisia ”stryroxin palasia”, joita yleensäkin, eivätkä ne nyt ole huonoja mahdollisen tulisuuden lievittämiseksi. Tällä kertaa otin mausteasteen ”mieto”, viimeksi taisi olla tulinen. Ensi kerralla ymmärrän ottaa medium. Paikka on siisti ja raikas ja kuten edelliselläkin kerralla nytkin siellä (vaikka olimme vähän myöhässä (= kahden tienoilla) lounasajasta) oli monissa pöydissä asiakkaita.

Kyllä tämä parempaa keskitasoa näissä etnisissä on, aasialaisten parhaita tähän asti. Eli 3½ haarukkaa tälle.

[icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””][icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] ½

Apsu oli tänäänkin aamupäivän mummin leikittäjänä ja piirustuskaverina, koska vanhempansa kävivät vaihteeksi äitipolilla: hepatoosi vaatii tarkkailua ihan kuten Apsunkin raskauden loppupuolella. Kaikki kuitenkin hyvin ja vauva kasvaa. Ja Apsu puhua pulputtaa ja pitää mumminsa intensiivisesti kiinni omassa maailmassaan niinä hetkinä kun on seurana. Ei ole minullakaan muuta ajateltavaa tai tekemistä silloin. Se on oikein hyvä se.

Oulun etniset ravintolat

Oululainen kiinalainen

Tänään lounas teemalla ”Oulun etniset ravintolat”. Ei, en kävellyt kaupunkiin kuten ideaani kuuluu, enkä ollut Pehtoorin kanssa, vaan systeri esitti kutsun lounasmeetinkiin. Ja hän valitsi paikaksi Hai Longin, joka taitaa olla yksi Oulun vanhimmista kiinalaisista alkuperäisellä paikallaan, tuomiokirkon kupeessa, Isokadun ja Kajaaninkadun risteyksessä. Olen käynyt siellä vuosivarrella usein: työkavereiden, koko perheen, Pehtoorin, ystävien kanssa ja yksinkin joskus. Se on iso, ja sen menu ja maine on aika iso.

Olimme siellä lounasaikaan, ja väkeä tuntui tulevan ja menevän, mikä kertonee suosiosta.

Lounasbuffa maksoi 10,40 €, ja se sisälsi sushipöydän, salatteja, keiton, ja monenlaisia wokkiruokia, tietysti riisiä ja paistettua nuudelia sekä juomat ja jälkkärikahvit. Siis se tavallinen setti, joka noissa aasialaislounaspaikoissa tapaa olla. Annoslounastakin sai, ja se oli 9,50 €. Me otimme buffet-lounaan, ja ensimmäiseksi sushia. Siitä olisin voinut ottaa kuvan, mutta unohdin. Pääruokalautaselliseni oli erilaisia nykkylöitä wokkikastikkeita ja vihannneksia sekä nuudelia, ja muistin että olisi kuvattava, mutta tosiasia on, että sellaisesta on jotensakin mahdotonta saada houkuttelevaa kuvaa, joten enpä kuvannut sitäkään. Isosta salista on yksi kuva.

Sushi oli ihan syötävää, tosin aika kuivahkoa, makirullissa ei lohta näkynyt, ja nigirissä oli jotain vikaa? – liian vähän lohta? liian kuivaa riisiä? Mutta eihän tämä mikään sushibuffa tai ala carte -sushiannos ollutkaan, joten ehkäpä sillä voi selittää asiaa.. No sitten muu tarjonta. Sisar on käynyt tuolla useamminkin viime aikoina ja sanoi, että nyt oli vähän tavallista vaatimattomampaa. Kyllä minustakin jäi jälkeen esim. verrattuna ”rannan kiinalaiseen” (Beijing), mutta missään tapauksessa ei ollut huonoa.

Ja paikan tasosta kertoo ehkä sekin, että melkein puolet niistä muutamasta kymmenestä jotka meidän kanssa olivat yhtä aikaa lounastamassa, olivat aasialaisia. Heille oululainen kiinalainen maistui. 😉

A la carte -listalla on yhteensä satakunta vaihtoehtoa, kuten kiinalaisissa usein. Täällä annosten hinnat kympistä kolmeen; tyyreimpiä ovat ankka ja poro (! pitäisi joskus käydä testaamassa) annokset, jotka maksavat liki 30 euroa. Ravintolalla on A-oikeudet, viinilistaa en tullut katsoneeksi. 😉

Nopsasti hoituu lounastaminen Hai Longissa. Tämänkertaisen kokemuksen perusteella menisin ehkä jonnekin muualle, niinpä arvosana on vain 2½.

[icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] ½

Historiaa Oulun etniset ravintolat

Melkein kuin reissussa

Oulun taidemuseossa on viimeistä viikkoa näyttely ”Moderni nainen”. Kävin siellä. Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Sigrid Schauman ja Elga Sesemann olivat kaikki voimakkaita oman tiensä kulkijoita, moderneja naisia kukin aikanaan. Kahteen ensimmäiseen olen tutustunut Ateneumin näyttelyissä, mutta Schauman ja Sesemann olivat hyvin ohuelti muistini syövereissä. Tämä aika ainutlaatuinen näyttely on ollut ensin New Yorkissa, sitten Tukholmassa ja nyt viimeisenä Oulussa. Pidin kovasti. Vielä on muutama päivä aikaa, joten jollet vielä ole … Ja osta samalla reissulla itsellesi Museokortti: se tekee museoissa käymisen helpoksi ja halvaksi. Melkein ilmaiseksi.

Tänään oli sitten myös ”Oulun etniset ravintolat” -päivä. Polkaistiin kaupunkiin iltapäivän lopulla: sushia on tehnyt jo kauan mieli. Paikaksi valikoitui Toriisushi, jossa Pehtoori ei ole ennen käynyt. Minä olen käynyt systerin kanssa kerran lounasaikaan. Ja sitten – huolimatta että raahasin järkkärin mukanani – unohdin ottaa kuvat.

Se on Kauppurienkadulla, Torikadun ja Torin välissä. Paikka on oikein viihtyisä, ja kun olimme sisaren kanssa oli se ihan täynnä. Niin kuin Oulun sushiravintolat näyttävät lounasaikaan olevan. Tänään siellä ei meidän lisäksemme ollut kuin kahdessa pöydässä nuoret naiset. Ja yksi heistä kyllä sai niin paljon ääntä aikaiseksi jatkuvalla varsin kailottavalla puheellaan, että meinasi tuntua jo ruokarauhan rikkomiselta. Mutta eihän se ole ravintolan vika.

Hinnat ja sushin laatu on hyvää keskitasoa, sushivalikoima aika monipuolinen, soija maistuu hyvälle, palvelu ystävällistä ja sekä lounaalla että tänään ihan riittävän nopeaa. Olisimme ottaneet pienet lasilliset sakea, mutta siellä oli vain muutamaa japanilaista olutta myynnissä, joten tyydyimme veteen. Tänään se ei haitannut, mutta jos haluaisi mennä oikein sushi-illalliselle niin mieluusti viiniä tai sakea nauttisin.

Kaiken kaikkiaan ihan kelpo. Oulun kaksi muuta sushiravintolaa (Tomo ja Hanko) on nekin testattu, mutta ei tämän ”projektin” puitteissa, joten niissäkin vielä käydään…

[icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””]

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Kreikkalaista Oulussa

Kylmältä tuntuva ilma (+15 C) ja toistuva veden ripsuttelu ovat saaneet päivän tuntumaan kovin syksyiseltä, ja sallineet ulkoilun välttämisen. Enpä ole juuri koneen äärestä ja keittiöstä poistunut.

Lupasinpa tänään raportoida meidän eilisestä ravintola Crecianin kokemuksesta. Jo pian parikymmentä vuotta Crecian on ollut samalla paikalla Kirkkokadulla (toinen ravintola Zeppelinissä). Ja me on käyty tässä ihanan kreikkalaisesti, nimenomaan Kreeta, Santorini ja saaristotyyliin sisustetussa ravintolassa usein. Ennen eilistä ei kyllä pitkään aikaan. Se on niitä harvoja oululaisia ravintoloita, jotka ovat auki sunnuntaisin.

Olimme siellä neljän aikoihin, ja jos ottaa huomioon varatut pöydät, niin se olisi lähes täysi. Silti palvelu toimi ihan sopivaa tahtia, oli ystävällistä ja osasi ottaa huomion myös seurueen nuorimmaisen. Joka kyllä keskittyi lähinnä omenamehuun ja jätskiannokseen. 😉

Me muut (tytärtä lukuunottamatta, joka soi kasvispadan salaatin kera) söimme aika valtavan ison annoksen, jossa on monia kreikkalaisen keittiön pieniä herkkuja. (pahoittelen annoskuvien vähyyttä ja tämän ainokaisen surkeutta, mutta nyt kävi näin.)

Crecian on sellainen keskihintainen (tuo yllä oleva lautanen jossa liharuokana lammasta maksaa 23 euroa). Vihannekset olivat tuoreita, rakkaita ja hyviä ja kreikkalaiset spesialiteetit (tsatsiki, dolmades, pita, etc) olivat oikein hyviä.

Retsina ei maistunut niin hyvälle kuin helteisenä päivänä Rodoksen kaupungissa lounaalla, mutta punaviini oli oikein suunmyötäistä, pehmeää ja maistui lämpimältä. Nimenomaan maistui, ei tuntunut ylilämpöiseltä.

Menu on aika laaja, ja siinä on kyllä kaikki ne jutut joita Kreikassa käyneet varmasti haluavat vielä kotiin palattuaankin joskus maistella ja syödä. Talvisin Crecianissa on brunsseja viinkonloppuisin ja lounaslistakin on arkisin. Se on tietysti edullisempi kuin a la carte – tasoa ei olla testattu, mutta ei ole mitään syytä olettaa etteikö sekin olisi makoisa.

Kaikki me kuusi olimme sitä mieltä että paikkaa voi suositella. Ei se ole mikään fine dining – eikä kuulukaan olla, vaan ihana sinivalkoinen kreikkalainen taverna. Niinpä haarukoita tulee peräti neljä.

[icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””] [icon name=”cutlery” class=”” unprefixed_class=””]