Meksiko

”Minä asun vähän siellä ja täällä, Nuuskamuikkunen vastasi ja pani kahvin tulelle. Tänään satun olemaan täällä – huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.”

 

Meidän Nuuskamuikkunen on kotona!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 

… posti se kulkee keskellä tietä.” – Tai sitten ei kulje.

Tuntuu että viime aikoina on ollut enemmän kulkematta kuin kulkenut.

Lähetin tyttärelle Meksikoon kuplakuoren ennen marraskuun puoltaväliä; salmiakkiaskin, pokkarin, pienen adventtikalenterin, Aarikan tontun, muuta ihan pientä ja paljon halauksia kuoreen. Viime viikolla tämä palautui. Meksikossa käyneenä, koskaan tytärtä tavoittamatta. Snif.

Ja reilusti marraskuun puolella pidin kiirettä, että saadaan joulupaketti lähtemään. Otin selvää postista, mitä Meksikoon saa ja mitä ei saa lähettää: postin sivuilla lukee, että kielletyt lähetykset ovat nämä:

Raha, arvopaperit, matkashekit, platina, kulta ja hopea valmistettuna tai valmistamattomana, jalokivet, korut sekä muut arvoesineet, arpajaismateriaali, kalenterit, mainosmateriaali, kuvapostikortit, suklaa, lihatuotteet, alkoholi, kosmetiikka.

Juuri kun olin ajatellut omista kuvista tehdyn kalenterin postitella, juuri kun olin ajatellut suomalaista suklaata, vähän kuivaporoa ja muutaman tyttären lempparikempparituotteen (mm. Guerlainin aurinkopuuterin) pakettiin hankkia. No ostettiin ja hankittiin sitten kaikkea muuta pientä, kevyttä, suomalaista, toivottavasti ilahduttavaa lapselle. Tein villasukat Meksikon kylmille lattioille …

Pakattiin Muumi-laatikkoon (esikoinen kun on ”vähän” muumifani) ja maksettiin kaikkinensa 50 euroa postikuluja, jotta lapsi saisi joulupaketin,  – jotta saisi meiltä aineellisenkin viestin, saisi tälläkin tavoin viestin ikävästä ja välittämisestä. Ja tänään pehtoori haki sen Tuiran postista. Miksi minuun niin sattuu?!! Koskee.

Ennen joulua kyseltiin tyttäreltä, miten siellä muut eurooppalaiset ovat saaneet paketteja, ovatko tulleet perille? Työkaverinsa Greg oli kertonut, että kolme kuukautta oli pisin aika, kun oli Keski-Euroopasta paketti kulkenut Väli-Amerikkaan, Monterreyhin, jotta ei niin tavatonta. Mutta nyt meillä on siis täällä kotona muumijoululautasliinoja ja Aarikan tonttu. Meillä on pienet villasukat ja muuta pientä ja vähän isompaa, jonka oli tarkoitus ilahduttaa lapsen joulua Meksikossa.

Eikä se kulje posti toiseenkaan suuntaan! Tytär teki aika lailla töitä, että sai lähetetyksi joulukortit Suomeen. Ainakin Mummuille, parhaille kavereille, en oikein tiedä, kenelle kaikille, mutta kuitenkin … Postimerkkien ja kuorien hankkiminen kun ei Monterreyssä ole mitään pikkujuttu (ks. keväältä yritys), joten näki vaivaa. Mutta ei ole kortteja näkynyt. Eikä ole tytärkään saanut niitä kortteja, joita täältä aika monet lähettivät. 🙁

Eikä tämä Oulu – Meksiko -postilinja ole ainoa postin kulkemattomuuden tai kulun ihmejuttu viime päivinä. Amerikan serkun joulukortti tuli New Yorkista nopsasti kolmessa viikossa. Kolmessa viikossa!

Ja sitten toisenlainen ihmekertomus postinkulusta: tänään minulle tuli vakuutusyhtiön ”hyvin henkilökohtainen” mainoskirje, johon oli merkitty osoite, jossa asuin viimeksi vuonna 1980! Kuten olen kertonut olen asunut lähes koko ikäni tässä kilometrin säteellä. Koskelantiellä oli lapsuuteni ja sitten taas varhaisaikuisuuteni postiosoite, mutta viimeksi siis vuonna 1980.

Kaiken muun lisäksi vakuutusyhtiön kirjeessä, jossa oli siis väärä osoite, oli myös väärä nimi. Siis tyttönimeni. Ja sitähän minä olen käyttänyt viimeksi elokuussa 1983! Siis väärä sukunimi ja väärä osoite, mutta SILTI kirje tuli perille. Ja mikä hauskinta: tämän kyseisen vakuutusyhtiön toimitusjohtaja, joka mainoskirjeen alareunassa hymyilee valloittavinta, poikamaisinta hymyään, on meidän hyvä ystävä. 😀 Hän tuskin tietää yhtiön postitusmenettelyistä, mutta voisikohan auttaa paketin saamisessa Meksikoon??

Sitä minä vain mietin, miten Oulun/Tuiran posti tiesi tuoda kirjeen minulle? yli 30 vuotta tyttönimestä ja tuosta osoitteesta! Ja silti joku tiesi! Melkein pelottavaa. 

PS. Jotain äärimmäisen nostalgista sattui kohdalle kun hain aiheeseen kuvitusta… 😉  http://www.youtube.com/watch?v=uoSGjNFQWgE  Noita me pehtoorin kanssa kuuntelimme opiskeluaikana Toivoniemessä.

Nyt kun tytär on ollut Meksikossa kolme viikkoa, lienee aika kertoa kuulumisia.

Menomatka Oulu – Helsinki – Lontoo – Dallas – Monterrey (välimatka hieman alle 10 000 km!!) sujui ensimmäistä reissuaan jouhevammin, eikä aikaakaan kulunut kuin 28 tuntia. Kaverit olivat olleet vastassa ja tytär sai makuusijan ystävänsä Alicen kämpiltä. Puolenkymmentä nuorta naista olivat vuokranneet ison asunnon, josta yksi huone siis Alicen ja tyttären asuntona.

Lennettyään tiistaina esikoisella oli jo torstaina ensimmäinen työpäivä, mistä saimme raportin:

Oli kyllä mukavan oloinen paikka 🙂 ja hommat tapahtuu!! Tuhat viissataa kertaa nopeammin ku fsb:llä. Ja ihmiset on pilkulleen töissä niinku kuuluu eikä paljon ylimääräistä häsellä. Ilmeisesti toimitusjohtaja on aika tiukkis, yhden uuden tytön oli potkassu pellolle ku se oli vähän hidas ja se ei pomo ei vaan kauheesti tykänny siitä. Eli kyllä täällä ihan parastaan saa laittaa.

Aluks Roxanna käytti vähän tourilla, sen jälkeen Ximena selitti vähän yleistä yrityksestä. Sitte sain läppärin ja tunnukset kaikkiin ohjelmiin ja sit greg selitti mitä alan tekemään. Alotettiin niistä urleista, niitä tein tänään puolikkaan päivän eri adnetworkseille. Eli me siis ostetaan mainostilaa niiltä ja mulla tulee olee kaikki ne Gregin accountit eli pitää pitää yhteyksiä suunnilleen kahdeksaan-yhdeksään ihmiseen ympäri maailmaa ja varmistaa et homma pelaa. Yks tyttö on mm. virolaisen onlinemainostoimiston ihmisiä ja on käyny yliopiston Turussa eli varmaan pääsen puhuu suomeaki 😀 Sit analysoin niitä tuloksia ja kattoa et mitkä networkit toimii ja mitkä ei.

Aika paljon tähän alkuun varsinki teen Gregin kans töitä mikä on ihan mukava. Ruokkiksella mentiin sen kämpille syömään ku se asuu aika vieressä ja pelaamaan marioa 🙂 huomenna analysoidaan kuulemma niitä joitain kampanjoita ja sit mulle tulee ihan oma eka account ilmeisesti israelilaiselta bannertilan myyjältä. Et tällaista, tylsää ei kyllä tuu olemaan!

Firman nimi on siis binbit. Työpaikka on tuossa lasiseinäisesä toimistossa.

Mitenkö tytär tuonne osasi edes hakea duuniin? Se ei ole sama firma, jossa oli keväällä  (se oli FSB, josta tyär tuon viestinsä alussa mainitseekin)?

Kaikkihan – myös se kevään harjoittelupaikka – juontaa juurensa siihen, kun tytär oli opiskeluaikana Strasbourgissa vaihdossa paikallisessa kauppakorkeakoulussa. Siellä kansainväliset vaihtarit tutustuivat toisiinsa, tytär juurikin Aliceen (ja Anaan).Strassessa oli muitakin meksikolaisia nuoria naisia, joiden palattua vaihtarivuoden jälkeen takaisin kotiinsa Meksikoon ja nimenomaan Monterreyhin, ”veivät mukanaan” myös eurooppalaisia nuoria miehiä (mm. saksalais-turkkilainen Kaan jonka mekin tapasimme Mexico Cityssä, ranskalainen Etienne, joka pitää sunnuntaisin ”pop-up greperie-ravintolaa” (kuvassa takanaan monterreylainen Gloria).   Tämä suunnilleen koko nuorten porukka on kauppatieteilijöitä ja yksi heistä on Greg, joka on kotoisin Ranskasta ja jolla on meksikolainen tyttöystävä (joko ovat jo kihloissakin? en muista).

Greg sai siis syyskuussa Binbitissä ylennyksen ja hänen ”Marketing Executive” -paikkansa tuli auki. Ja hänhän se sitten meidän duunia hakevalle tyttärelle vinkkasi: täällä olisi just sulle passeli duunipaikka tyrkyllä. Uskokaa, että Gregillä on hengenlähtö lähellä jos koskaan tapaamme. 😉 Minusta kun tämä suositus ei niin järin riemastuttava ollut. No, nyt tytär siis hoitelee markkinoinnin analyysiä ihan globaalisti. Asiakkaiden kanssa kielenä englanti, mutta toimistossa työkielenä espanja, ja kuulemme jo ihan sujuu.

Kun Madeiralle lähdön sunnuntaina Helsingistä tyttären kanssa Skypeilimme tämä kertoi, että ei sittenkään pääse Alicen ja tämän perheen kanssa viettämäään joulua koko laajan suvun kesken, sillä pomo oli ilmoittanut, että tyttärellä on jouluaattona vain puolipäivää vapaata, ja joulupäivä. Siinä kaikki. Minulla pala kurkussa, en sanonut mitään.

Edelleen kuulimme, että työpäivien pituus on klo 9 – 19, ja kahden tunnin siesta välissä. Vuosilomapäiviä on huikeat kuusi! Minä jo itku kurkussa laskeskelin, että ei varmaan lapsi niitä käytä edes juhannuksena Suomeen lentääkseen; ehtisi vain kääntyä ja lähteä takaisin. Saman skypen aikana oli ilmeisen väsynyt: puolen tusinaa samassa kämpässä merkitsi unettomia öitä, rauhattomuutta. Kaikkinensa minulla tämän Skypen jälkeen ahistusta, lievää, mutta silti.

Tiesin kuitenkin, että hakivat Alicen kanssa uutta vuokra-asuntoa ja yksi tietty oli jo kiikarissa ja sainkin keskiviikkona Madeiralle viestin:

Vuokrattiin se kämppä 🙂 !! Ja töissä menee hyvin, elämä on mukavaa 🙂

Kummasti helpotti huolestuneen äidin oloa.

Kyselin viime viikolla, joko pääsivät muuttamaan, ja vastaus:

Holaa!! Ei vielä muutettu 1.11. alkaa soppari 🙂 mut vuokraisäntä sano et voiaan tuua kamoja jo aikasemmin, ei oo niin justiinsa. Niinku minä, koko kaks matkalaukullista omaisuutta !

Lapsi kun muutti Meksikoon ruhtinaallisen 2o + 5 kg vaate/tavaramäärän kanssa (minulla oli samanverran matkatavaroilla painoa kun olimme VIIKON Madeiralla).

Tämä uusi kämppä on nyt vuokrattu vuodeksi: tyär ja Alice asuvat valtavaa lukaalia kaksistaan, mutta etsivät siihen kolmatta vuokralaista. Päältä päin on kuulemma kamalan näköinen, mutta sisältä hyvä. Kaverit ja Alicen vanhemmat olivat luvanneet roudata sinne huonekaluja ja tytär aikoi tänään mennä ostamaan itselleen sängyn. Parasta on, että asunto on hyvin  lähellä työpaikkaa (voi siestalla käydä kotona, lähellä kuntosalia (jossa voi käydä aamulla tai siestalla ilman taksia), lähellä Alicen vanhempia (jotka siis ovat tärkeä osa turvaverkkoa ja joilla on pyykkikone :)).  Kuva tämän uuden kotikadun nurkalta.

Olenko jo tottunut lähtöönsä? No en. Hyvin sattui, että ne kaksi ensimmäistä sunnuntaita, kun lapsi oli pois kotona, me olimme menossa Madeiralle ja olimme siellä. Sunnuntaisin se ikävä kun konkretisoituu: on katettava ruokapöytä vain neljälle. Tyttären pulputusta ei kuulu.

Eilisen hellehelteen jälkeen aamu tuntui kovin kylmälle, mutta ei hätää, tämähän oli loistava päivä asioiden toimittelulle.

Työpaikalla kävin toteamassa, että siellä oli kuuma, huono hengittää ja että pitkän käytävämme varrella oli tasan yhdessä huoneessa ”asukki” = väitöskirjantekijä. Kaikki myötätunto puolellani kävin tsemppaamassa ja toimittelin muutaman muun asian ja lähdin hopusti pois. Eikä millinkään vertaa huono omatunto!

Mansikanmyyjätyttäreltä kävin laatikollisen polkkaa ostamassa; söimme äsken jälkkäriksi ison osan, loput pakastin, ja se onkin tämän kesän mansikkarumbani. Puolitusinaa purkkia riittää meidän talven tarpeisiin; hilloja (lakkoina tai suomuuraimina myös tunnetaan) tarvitaan pakasteeseen enemmän, mutta mansikat syödäään tuoreina. Sitten huomisiin häihin etsin pitkään lahjaa, ja lopulta löysin mieluisan (toivottavasti hääparillekin), ja kun kerran Casadorissa (Isollakadulla) olin, huomasin, että nyt jos koskaan on hyvä hetki lähteä verenluovutukseen (SPR:n paikka yläkerrassa). Ja tällä viikolla tuntuu oleva hyvä tuuri noiden valko/punatakkisten kanssa: – ei jonoja, pääsin heti luovutukseen. Ja kerralla onnistui suonen löytö, mikä ei minulla ole mikään itsestäänselvyys. Hyvä mieli jäi…

Toinen tämän viikon hyvä juttu noiden piikitysten kanssa oli, kun olimme äidin kanssa tiistaina OYS:ssa. Olimme päivää liian aikaisin! Äidillä on kolmen kuukauden välein piikitys (16 piikkiä kasvoihin! ei sivusta katsoenkaan näytä mukavalta) ja vielä juhannuksena äidin luona oikein tarkastin lähetteestä, milloin ja mihin aikaan se tämänkertainen olikaan? Siis väärästä päivästä en voi syyttää pian 83-vuotiasta äitiäni – päinvastoin: olen ennenkin sanonut, että olen avainteni, lompakkoni, päivämäärieni kanssa paljon huterammalla pohjalla kuin jo suhteellisen kohtuullisen iän saavuttanut murmeli. Siis nytkin olin vaan ihan itse katsonut päivän väärin. Mutta mikä hieno juttu: neurologian klinikalla ottivat ja hoitivat asian! Eivät heittäneet meitä ulos ja ilmoittaneet, että tulkaa sitten, kun on oikea ja varattu aika, vaan piikitys hoideltiin mentaliteetilla ”aina-on-mukavampi-tehdä-oikeita-töitä-kuin-paperibyrokratiaa” (kuinka minä tuon hyvin ymmärsinkään!) ja me molemmat ymmärsimme kaikkinensa olla iloisia ja kiittää sopeutuvaisuudesta. Homma hoitui tiistaina.

Tänään kaupungissa jatkoin erinäisten asioiden roudaamista; ensi viikonlopun juhlat vaativat kaikenmoisen pienen hankkimista.

Nyt illansuussa, eilen uudessa työpaikassa aloittanut, Juniori oli seuranamme syömässä. Ja nyt kun Pohjois-Pohjanmaan pullakuskin ura on vaihtunut Oulun kaupungin alueella ajelevaksi pakettitoimittajaksi, saimme kuulla varsin seikkaperäisen selityksen uudesta duunista. Olennaista näin äidin kannalta on, että pojan ei tarvitse enää herätä aamukahdelta ja ajella neljän, viiden tunnin yöunien jälkeen Kemiin, Raaheen, Tornioon, Keminmaahan… Pojan ei enää tarvitse yrittää nukkua iltakahdeksalta  – onnistumatta. Mikään ei syö nuorta ja vanhempaa miestä, saatikka naista, enempää kuin nukkumattomat yöt. Nyt äidin ei enää syksyn räntäisinä tai liukkaina talvikelien aamuyön tunteina tarvitse miettiä, mitä Oulu-Kemi välisellä tiellä tapahtuu… Ja olennaista on, että uusi duuni (klo 7 -16) mahdollistaa pojalle sosiaalisen elämän … ja monin tavoin inhimillisemmät työolosuhteet.

 (… ja näitä autokuvia lapsuusalbumissa riittää!!
Hassua joskus, – kuinka hoksaan .. olleeni aika innokas kuvaaja, jo vuosikymmen, pari sitten.
No, sehän on vain hyvä asia. ;))

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

TUOKIOKUVA MEKSIKOSTA

Ja vanhemmuudesta puheenollen… nyt kun esikoinen on kotimaassa, ollut kohta jo viikon ja kun Meksiko on ainakin tältä erää ohitse, rohkenen laittaa tähän pätkän, jonka tytär helmikuussa postaili…  Pätkän, jota en ole noissa ”Terveisiä Meksikosta” -postauksissani julkaissut, mutta joka on ollut olemassa, on ollut mielessäni kaikki nämä kuukaudet,— … nyt ehkä uskallan julkaista … Jotta jos haluatte kesädekkarinovellin elävästä elämästä, niin tässä, per favor. Kuka uskaltaa lukea?

Helmikuun lopussa tytär kirjoitti näin:

No ei se tämä elämä täällä onneks ihan töitä tehdessä oo menny. Aika paljon on tullu käytyä ulkona ja tavattua sekä Alicen että Lucyn kavereita että molempien kavereiden kavereita. Ensimmäisellä viikolla oli alakerran naapurin Kylen synttärit. Suomalaiseen tyyliin olin ensimmäinen paikalla. Pippaloiden oli tarkoitus alkaa klo 21, minä oli 20.30 valmiina kämpillä, kattelin Netflixiä ja mietin, että jokohan sitä kohta vois mennä. 21.10 menin koputtamaan ovea ja Kylen tyttöystävä tuli aukaisemaan oven. Päivänsankari itse oli vielä laittautumisineen vähän vaiheessa. Tytöt koristeli muffinseja ja he eivät vielä edes olleet kerenneet uhraamaan ajatusta sille, mitä laittaa päälle. Tiesin olevani ajoissa, mutta ajattelin, että parempi siellä kuin yksin kämpillä telkkaria katellessa. Kyle vaan totesi, että “FYI, if the party is supposed to start at 9 pm, nobody arrives before 10.30″ No auttelin siinä sitten järjestelyissä ja tutustuin uusiin naapureihini rommikolan lomassa.

(kuva asunnosta täällä)

Ja sitten Kyle kertoi tositarinan tästä kämpästä, jonka Alice oli hienovaraisesti jättänyt minulle mainitsematta. Heikkohermoiset voi jättää loppupostauksen lukematta.

Me siis asumme yläkerrassa, Kyle ja Owain alakerrassa. Taustana kerrottakoon, että ennen meitä tässä asui erittäin komea sliipattu meksikolainen mies nimeltä Edgar. Edgarilla oli Kylen sanojen mukaan erittäin kaunis, blondi uusi tyttöystävä. Sekä entinen brunette tyttöystävä, joka niinikään oli yksi kauneimmista naisista, joita Kyle oli ikinä nähnyt. Entisen tyttöystävänsä kanssa Edgarilla oli lapsi ja entinen tyttöystävä myös tituleerasi itsensä Edgarin nykyisenä tyttöystävänä.

Noh, eräänä marraskuisena yönä Kyle herää siihen, että joku hakkaa ovea ja lujaa. Ja huutaa “avatkaa, heti!”. Kyle ja Owain molemmat herää ja miettii, että mitä H***Ä? Lopulta Kyle kurkkaa ikkunasta verhojen välistä ja näkee portin takana kuus-seittemän armeijan tyyppiä täysi varustus päällä, rynkkyineen, luotiliiveineen ja kypärineen. Yksi armeijan jätkistä on juuri alkamassa hajottaa Kylen ja Owainin sisäpihan ovea aseensa perällä, kun Kyle huutaa “Un momento!!” ja juoksee avaamaan oven. Samantien kaveri osoittaa Kyleä aseella, Kyle nostaa kädet ilmaan ja Owain kyyhöttää piilossa jossain pöydän alla pimeässä.

Kaveri osoittaa Kylea aseella, eikä ilmekään värähdä samalla kun toinen kaveri kyselee jotain mitä Kyle ja Owain ei ymmärrä. Tätä jatkuu noin 10 minuuttia ja sitten porukka alkaa liikkua yläkertaan, kun tajuavat, että kaveri jota etsitään asuu siellä. Joukkueen komentaja käskee tyypin laskemaan aseen, mutta tämän kaverin ilmekään ei värähdä. Siinä vaiheessa Kyle kerto että oli tulla kakat housuun, kun tyyppi ei tottele edes oman komentajansa käskyä, mitä lie vielä tekee. Komentaja käskee uudestaan kovemmin ja lopulta kaveri laskee aseen ja menee muiden mukana yläkertaan. Sama ovenrynkytys toistuu yläkerrassa. Kukaan ei tule avaamaan ja armeija pistää sivuoven palasiksi ja menee sisään.

Kyle ja Owain kuulee ku armeijan kaverit pistää paikan ihan tuhannen palasiksi. Ne hajoitti kaiken, siksi meillä on keittiön kaapeista lähtien kaikki uuden kiiltävää täällä. Kyle ja Owain ajatteli, että ne varmaan ettii huumeita tai rahaa tai jotain. Pojat myös kuulee kun aseenperä läimähtelee ihmisen nahkaan, armeija hakkaa Edgarista täytteitä pihalle. Tätä mäiskäämistä jatkuu jonkin aikaa, jonka jälkeen Edgar viedään pois ja tilanne rauhoittuu. Kyle ja Owain kuulee, kuinka muutama tyttö juttelee yläkerrassa. Tunnin päästä armeija palaa, pistää paikkoja vielä vähän enemmän palasiksi Edgarin kämpässä ja lähtee pois.

Viikon päästä Kyle ja Owain kuulevat vuokraisännältä, että armeija ei suinkaan etsinyt huumeita tai rahaa. Eikä armeija siksi pistänyt paikkoja paskaksi. Ehei, se oli ainoastaan kosto siitä, että Edgar ei päästänyt armeijaa heti sisään. Ja Edgar ei päästänyt KOSKA, Edgar oli harrastamassa nelinpeliä kolmen uuden tytön kanssa. Ei siis uutta eikä vanhaa tyttöystävää vaan kolme muuta tyttöä.

Ja miksi armeija tuli Edgarin kämpille? He epäilivät, että Edgar oli mustasukkaisuudessaan kidnapannut ex-tyttöystävänsä uuden poikaystävän. Siis kaveri, joka harrasti nelinpeliä kolmen muun tytön kanssa ja jolla oli uusi kaunis tyttöystävä oli niin sairaalloisen mustasukkainen entisestään, että kidnappaisi tämän uuden poikakaverin. Ja tämä epäilys osoittautui todeksi. Edgar oli kidnapannut tyypin, piilottanut hänet jonnekin toiseen taloon. Tällä hetkellä Edgar istuu vankilassa ja meillä on uudet kalusteet

Mutta nyt lohdutuksen sanana, että kenelläkään täällä ei ole vastaavia kokemuksia. Tämä on kaikkea muuta kuin yleistä ja kaikki on ollut aika järkyttyneitä ja hämmentyneitä tämän tarinan kuullessaan. Eli mulla on kaikki hyvin.