Category

Niitä näitä

Showing: 101 - 120 of 3 801 RESULTS
Niitä näitä Oulu

Lupauksia on

Västäräkki, kaksi joutsenparia ja yksi haukkakin, – pieni, vaalea, oisko ollut varpushaukka? Joki jo reunoja myöten sula ja vesi korkealla, pyörätiet jäättömiä. Meri vielä jäässä, ja aika kaukana pilkkijöitäkin, mutta jäätelökioskit ja niiden kalusteet jo valmiina. Niin ja aurinko. Kevään merkkejä on paljon.

Ja lähdön tunnelmaakin on. Etelän matkalle lähdetään huomenna. On kai oikeasti jätettävä talvitakki kotiin, kengätkin jotain muuta kuin karvavuoratut? – Helsingissä ollaan ilta ja yö, lauantaina sitten jo Järvenpäähän.

Ei pitkä, mutta kauan odotettu, reissu.

Niitä näitä

Tapa rupatella

Tänään kun ulkona on lunta, kun somessa kaikissa kuvissa on lunta, kun sanomalehdissä on lunta ja kun sääennusteissa on vielä lisää lunta, minä tein aamiaiseksi puuron, otin kuvan siitä, nautin ajattelematta lunta ja päätin, että tänään en laita postaukseen yhtään lumikuvaa, joita tuli kyllä otettua, vaan laitan blogiini kuvan minun hedelmä-jukurttipuurostani. Se on paljon piristävämpi kuin märät tiet, vetiset hanget, harmaa taivas.

Postauksen lopussakin on ”puurokuva”. Se ei ole riisipuuroa, ei aamupuuroa vaan cacio e pepe risottoa – yllätys, yllätys resepti Henkan Italia -kirjasta. Cacio e pepe ~ juustoa (pecorinoa) ja pippuria on tunnettu pastaklassikko, mutta tämäpä onkin risotto. Eikä yllätys ole sekään, että minä risottofani (parsa-, porkkana-, scampi-, samppanja-, tattirisotot ovat meillä paljon yleisimpiä kuin makaronilaatikko tai spaghetti Bolognese) ihastuin tietysti tähänkin. Siis puuroa aamulla ja puuroa päivälliseksi.

Aamiaisen ja päivällisen välissä kävin pyöräilen eksymässä ja ostamassa yhden kerän lankaa Maikkulan yrityskylässä. Sinne on meiltä matkaa kymmenisen kilometriä, ehkä vähän enemmän, ja olen toki Lankapuutarha-myymälässä käynyt pyöräillen ainakin pari kertaa aiemminkin, mutta silti onnistuin tänään eksymään. Tai menomatkalla polkemaan niin monen mutkan kautta, että matkaa tuli hyvinkin tuplasti. Muutama (Äimärautio ja Tahkokangas) isohko tietyömaa saivat minut harhailemaan, mutta eipä sillä nyt niin väliä.

Mutta – taas kerran – paluumatkalla tulin miettineeksi, että miksi minun on aina ”rupateltava”, seliteltävä, kerrottava, kyseltävä, juteltava kaupoissa, asiakaspalvelijoiden kanssa, virastoissakin, opiskelijoiden kanssa ja vaikka kirjakaupan myyjän kanssa. Siis tarpeetonta small talkia, miksi? Miksi piti lankakaupan mukavan pitäjän kanssa pohtia noita tietyömaita ja sitten vielä selitellä kenelle ja miksi teen villapaitaa, jonka kaulus olisi jäänyt tekemättä, jollei ko. lankakerää olisi ollut. En minä tavarataloissa enkä marketeissa juuri ryhdy juttelemaan, mutta tuttujen kauppiaiden tai vaikka lääkärin tai ravintoloitsijan kanssa diskuteeraan huomaamattani; helposti siinä jotain ”päivänpolttavaa” 🙂 asiaa pieni tovi pohditaan.

Äitini ei voinut ymmärtää moista: kun olin käyttämässä häntä lääkärissä, tai olin katsomassa sairaalassa tai oltiin syömässä tutussa ravintolassa tai kesällä kauppatorilla, ja minä saatoin hetken jutella (tai taustoittaa käyntimme syytä), äiti kyllä aika napakasti esimerkiksi lääkärissä ilmoitti, että ei me oltu sinne seurustelemaan tultu. Ja hän se kuitenkin oli 100 % karjalainen, minä vain puoliksi. 🙂

Enpä tiedä. Jäinpähän vain miettimään, että miksen vain ostanut sitä lankakerää. Toisaalta eipä kauppiaskaan mitenkään hiljaa ollut, – siinä me hetken juttelimme. Ja kiitos ja näkemiin. Mukava putiikkireissu oli se.

Nyt villapuseron kauluskin on valmis. Enää päättely ja viimeistelypesu. Hyvin ehti valmiiksi ajoissa.

Niitä näitä

Kalenteroinnista vielä

Jo pääsiäisen aikoihin minulla alkoivat kalenterinvaihtoviikot. Puolitoista vuotta käytössä ollut Nuunan muistikirja/kalenteri/bujo alkoi olla täynnä. Varsinaisia kuukausi- ja viikkokalenterisivuja ei siihen mahtunut enää kuin tämän huhtikuun loppuun, joten hyvissä ajoin ryhdyin ”tuunailemaan” uutta.

Tämä uusi, omatekemä kalenteri-muistikirja, on minulle nyt kolmas. Olen tästä puuhastani kirjoitellut täällä ennenkin (mm. postaus Versioni bujoilusta) ja kun olen tässä puuhassa nyt vähän edennyt (= tullut riippuvaiseksi), niin kirjoittelen vähän lisää.

Semminkin kun viimeisimmässä blogikyselyssä joku (kiitos tuntemattomalle siitä 🙂 ) ehdotti aiheeksi juuri kalenterointia, niin esittelenpä sitten uutta Nuunaani, johon kesäkuukaudet olen jo tehnyt valmiiksi. Varsinaisen kalenterin lisäksi siinä on uudet ”luvut” kirjoja, kokkausaikeita ja pyöräiykilometrjä varten, sivut postausaiheita ja viinivinkkejä varten, mökkimuistio, ”Oma omakanta” ja kaikkea muuta elämänmenooni kuuluvaa, joista on mukava kirjoitella, joita on hauskaa suunnitella, ja myös tarpeen muistaa.

Tämä on siis paljon enemmän kuin pelkkä kalenteri. Se on muistikirja, päiväkirja, kirja lastenlasten sanomisista ja tekemistä, työkirja. Enää en tarvitse kokousmuistioita, en tutkimuspäiväkirjaa, mutta muistamista on silti.

Allaolevan gallerian kuvat aukeavat isommiksi ja klikkaamalla voit edetä kuvan oikeasta reunasta.

Tuunaustarvikkeita

  • Nuuna Minulla A5-kokoinen, 256 sivua (riittää pariksi vuodeksi), sellainen, jossa on pistesivut ja paksua paperia (premium 120 g) ettei tussit heijastu läpi.
  • Kalenterimania (FB-book-ryhmän ylläpitäjien ja muiden pitämä blogi. Joskus olen piipahdellut, hakenut ideoita aukeamiin. Samoin samannimisestä FB-ryhmästä. Sen kautta on löytynyt mm. Etsyn tarrojen myyntisivut.
  • Etsy, josta olen ostanut vintage-tyylisiä tarroja/kuvia. Hakusanoina minulla olleet mm. kitchen, easter, food, books, winter, summer, cycling. Eli juuri niitä samoja juttuja joita täällä blogissakin postausten kuva- ja artikkeliasioina. Jokunen kymppi on mennyt kymmenien ladattavien kuva-arkkien tilaamiseen. Mm. Pieni pääsiäisruokakirjan vol. 2 sai osan kuvituksestaan näillä Etsystä ostetuilla pikkukuvilla. Tänne blogiin on siirtänyt kuvia kuvankäsittelyn avulla ja tähän uuteen kalenteriin (vanhassa näitä ei vielä ollut, koetin itse piirrellä jotain tikkukukkasia, mutta kun ei tuo piirrustustaito oikein ole vahvuuksiani, niin löysin näistä tarroista mieluisia juttua kalenteriin, – ja tänne blogiinkin!
  • Etsyshän nyt on suunnilleen kaikkea: sisustuksesta vaatteisiin, urheiluvälineistä keittiötarvikkeisiin. Jollet tiennyt, että myös auton ikkunalaudalle voi laittaa kukkia, niin nyt tiedät. Etsystä löytyy! Ja siellä on myös kalenterointiin paljon valtavasti muutakin kuin ladattavia pdf-tarroja. Mm. erilaisia kauniita muistivihkoja, kalenteita, bujoja, …
  • Mutta ehkä kotimaisia kannattaa kuitenkin suosia, eikö? Tarroja, washiteippejä, kyniä, kalentereita, ja kaikkea muuta, jota harrastelijat näissä puuhissa käyttävät, löytyy suomalaisistakin kaupoista, myös kivijalkaliikkeistä. Tässä pari sellaista: Teippitarha ja Paperimuru. Suomalainen Kirjakauppa nyt ainakin on mainittava. Käyhän joskus vilkaisemassa, kuinka paljon kaikkea on tarjolla. Mm. kuitukärkyniä olen sieltä hankkinut.

Jos kirjoitan, että tämmöinen tuunailu on jotenkin terapeuttista, voimaannuttavaa tai maadoittavaa, niin se kuulostaa melko hassulle tai tosi typerälle. Mutta jotain sellaista siinä kuitenkin on. Ehkä sekin on jännää, että se on vain mun oma. Eikä siinä mulle ole mitään hassua tai typerää. Tässä vaiheessa oikein hyvä juttu.

Niitä näitä Reseptit Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörin kotikeittiössä

Kilpipäivä

Rotissöörien kilpipäivä on tänään. Teemana tänä vuonna kansalliset perinteet; ja niinhän minä sitten kokkasin taas italialaista.

😊

Kilpipäivän idea on syödä kilpiravintolassa, joiden määrä Oulussa on kyllä tällä hetkellä kovin alhainen. Mutta on me edeltäneinä vuosina käyty kaikissa mahdollisissa oululaisissa kilpiravintoloissa kilpipäivää viettämässä. Tänään kuitenkin kotona: sen vuoksi nostin kahden hengen päivällispöytäämme pronssilaatan, jonka sain jokunen vuosi sitten merkiksi aktiivisesta rotissööriurastani. Eli sellainen ”pikkukilpipäivä” tänään.

Uusi keittokirja inspiroi edelleen, ja tänään vuorossa Gnoccheja parsan, gongonzolan ja saksanpähkinöiden kanssa. Klassikkoruoka tämäkin, vaikkei nyt ihan kansallinen perinne olekaan.

Gnoccheja parsan,
gongonzolan ja saksanpähkinöiden kanssa

nippu vihreää parsaa
50 g gorgonzolajuustoa
1 ½ dl kuohukermaa
ripaus muskottia
500 g perunagnoccheja
8 lehteä tuoretta salviaa
1 dl raastettua parmesaanijuustoa
3 rkl hienonnettuja saksanpähkinöitä
suolaa ja mustapippuria


Jos parsa on paksukuorista, kuori se.
Paloittele parsa 2 cm:n paloiksi.
Laita gorgonzola ja kerma laakealle pannulle ja lisää ripaus muskottia.
Hauduta juusto-kermaseosta 5 minuuttia välillä sekoittaen.

Laita gnocchit ja parsat kiehuvaan veteen ja keitä niitä 2 – 3 minuuttia.
Valuta gnocchit ja parsa ja lisää heti pannulle kastikkeen joukkoon.
Lisää myös salvianlehdet ja parmesaani.
Sekoita varovasti kaikki ainekset keskenään ja mausta mustapippurilla.
Mausta vielä tarvittaessa suolalla ja ripottelle päälle hienonnettuja saksanpähkinöitä.

Ohje on suoraan kirjasta ”Henkan Italia”. Kirjoitin ohjeen sanasta sanaan juuri niin kuin se on kirjassa. Siksikin näin, että voin perustella sen, kuinka italialaisessa keittiössä hyvä ruoka on lopulta aika simppeliä, ei pitkiä ainesluotteloita, ei monia esivalmisteluita, ei tuntien tuunausta, vaan yksinkertaista, aika nopeasti valmistuvaa hyvää perusruokaa, joka ei kuitenkaan maultaan ole ihan ”vain perus”. Tässä on ehkä kiteytettynä se minun(kin) ”ruokafilosofia”, josta viikolla kirjoittelin.

Tähän sellainen huomio ja hoksauttamisen paikka, että kannattaa hankkia oikeaa, kunnolla suolaista, vahvasti maistuvaa gorgonzolaa, ei mitään Castelloa, Auraa tai Presidentiä, vaan oikeaa italialaista gorgonzolaa. Gnocchit vaativat vähän tujua makua rinnalleen, varsinkin kun kermakin pehmentää makua. Saksanpähkinät tuovat mukavasti purutuntumaa ruokaan. Molto bueno!

Vuoden kuohuviini testattu

Testasimme myös luxemburgilaisen Bernard-Massardin (”perttimasa” on kuulemma tämän lempinimi 🙂 ) chardonnay-kuohuviinin, joka on vastikään valittu ”Vuoden kuohuviiniksi”. Viinilehden valinnoista juttu esimerkiksi Ilta-Sanomissa.

Kyllä, kyllä se on hyvää, todellakin hintansa (18 €) väärti. Hedelmäisyys ja persikkaisuus eivät kyllä olleet ihan sitä, mitä odotimme ja kaipasimme, mutta lempeät, pienet, aromikkaat suunmyötäiset kuplat tyylikkäässä kuohuvassa on. Mikseipä siis vapuksi tätä?

Tosin vuoden kuohuva -valinnan jälkeen se on aika lailla loppu koko maasta, mutta saattaa ehtiä vielä vappubrunsseille ja – piknikeille. Tämä sopii nimenomaan ruoan pariksi, ehkei niinkään lakkiais- tai muuhun juhlaan onnittelumaljaksi.

Tänään piknikit tuntuvat kyllä hyvin kaukaisille. Lunta on vielä hirmuisesti, sitä on tullut tänään vähän lisääkin, ja tuuli edelleen sellainen, että pyörälenkki Koitelinkoskelle katselemaan tulvia jäi. Tulvat taitavat laantua ennen kuin Koiteliin pyöräilen.

Niitä näitä Reseptit Rotissöörit Ruoka ja viini

Vaihtoehtoja on: aijiaco

Torstai voi olla hernesoppapäivä. Tänään ei ollut.

Viime kesänä rotissöörien piknikillä oli tarjolla paljon hyvää, mm. bogotalaista kanakeittoa, – aijiacoa. Tykästyttiin molemmat siihen niin paljon, että pyysin  ammattilaiskeittiömestarilta ohjeen sen tekemiseksi, ja hänhän sellaisen ”karkean reseptin” kuten hän itse sanoi, minulle toimitti.

Olen tehnyt tätä jo useammankin kerran ja vasta tänään hoksasin, että lupauksestani huolimatta en ollut muistanutkaan sitä tänne blogiin kirjoittaa. Mutta ei soppa siitä ole kärsinyt. Esimerkiksi tällaisena viimaisen pohjoistuulen ja monien pakkasasteiden huhtitorstaina lämmittävä ja maukas keitto maistui oikein hyvältä ja vahvistavalta. Ei kesäisintä, mutta  vielä huhtikuu-toukokuussa sopii arkiruokapöytään ja nälän karkottamiseen mainiosti.

Aukikirjoitin saamani ohjeen tuohon alle. Mittoja RR ei antanut, joten reseptissä on ne mitat, joilla meille tänään tein kattilallisen. Ihan kaikki ei  kulunut, siis noin 3 hengen annos on tuo. Soppa maistuu kyllä lämmitettynäkin, edes avocadot eivät tykkää huonoa.

Alkuperäiseen, aitoon columbialaiseen keittoon (johon yksi reseptiversio on täällä) kuuluu myös guascas-mauste. Sitä ei olla Suomesta onnistuttu löytämään, joten  JOS joskus satut näkemään jossain, niin kerro ihmeessä tännekin tiedosta.

Bogotalainen peruna-broilerkeitto  – Aijiaco 

1 l vettä
3 puikulaperunaa ja 4 Annabel-perunaa
(2–4 eri perunalaatua pieninä kuutioina)
1 kanafondikippo
1 pieni purkki maissinjyviä
½ prk kapriksia
2 – 3 avocadoa kuutioina nekin
250 g maustamattomia broilersuikaleita

Kuori ja pilko perunat ja laita ne kiehumaan
– kaikki samaan aikaan kiehumaan,
jotta osa soseutuu ja saostaa keiton.
Lisää tölkkimaissit ja kanalientä.
Kun perunat ovat kypsiä,
osa jo soseutunutkin, lisää kaprikset liemineen.
Lisää puolet avocadokuutioista.
Kypsennä taas tovi.
Lopuksi lisätään broileri pieninä kuutioina
(tai suoraan paketista ”broilersuikaleet, maustamattomat”).
Kypsennetään sen aikaa, että broileri kypsynyt.

Tarjolle myös ranskankermaa sekä avocadokuutioita.

 

Niitä näitä

Ostokset kertovat elämänmenosta :)

Kaupunkireissulla tänään tapahtunutta…

kävin ostamassa itselleni keittokirjan ”Henkan Italia”.

Yksi (harvoista) julkkiskokeista, joista tykkään paljon. Hän on (ainakin julkisuuskuvan perusteella aika vaatimaton ja symppis, kannustava (Master Chef tuomarina), vilpitön, hänen ravintoloidensa (Muru ja Pastis, muut 4 vai 5 testaamatta) asiakkaana olen viihtynyt, hänen ruokafilosofiansa vaikuttaa – ainakin vielä näin ennen kuin olen siihen uuden kirjan myötä perehtynyt kunnolla – aika omani kaltaiselta.  (Onko minulla oikein ”ruokafilosofia”!?  😂)

Ja tärkeä peruste kirjan valinnalle oli, että se on ”Italiaa”. Siis ehdoton ja välttämätön lisä noin 30 kirjan Italia-teemaiseen kokoelmaani.

Suomalaisessa Kirjakaupassa myös havainto että en suinkaan ole ainoa, jolla kalenterointi/journailu/muistikirjapiirtely, -kuvitus ja -koristelu on jo euroja – ei onneksi kovin monia – kuluttava harrastus ja tapa. Valikoimat olivat laajenneet edellisestä kerrastani yhdestä hyllynurkasta kokonaiseen seinälliseen. Tarroja ja teippejä ostin vain yhdet pienet paketit.

Osana tätä buumia olen löytänyt myös uudenlaiset kynät: Pilot Frixion on kuulakärkikynä, jonka väri on pyyhittävissä pois. Frixion-valikoima koostuu useista leveyksistä, väreistä ja muodoista. Toin yhden Pehtoorillekin; nyt niiden soveltuvuus sanaristikoiden täyttöön on täällä testattavana.

Kaupungissa kävin myös ostamassa Apsun synttärilahjan: Niken city-lenkkarit vai Peakin oranssi huppari? – Niistä tykkäisi, kun kyselin, mitä ehkä toisin Helsingin reissun tuliaisina/lahjaksi. Ja mitä nämä toiveet kertovat? – Apsu ei todellakaan ole enää mikään leikkivä pikkulapsi.

Kävin etsimässä – löytämättä – uusia matalavartisia vaelluskenkiä/tukevia lenkkareita – vanhat ehkä vielä toukokuun reissuun kelpaavat ja kestävät, mutta suosin löytäväni uudet.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Joululahjoista iloa elämään

Lentolippu

Sain joululahjaksi lapsilta edestakaisen matkan Oulu – Helsinki – Oulu joko junalla tai lentäen. Lahjan lunastamiseen kuuluu myös ”vaatimus” käydä Järvenpäässä tervehtimässä nuorinta lastenlasta: Emmiliini täyttää viikon päästä jo 9 kk.

Niinpä tässä joku viikko sitten tyttären kanssa etsittiin kaikille osapuolille sopivaa viikonloppua jolloin voisin/voisimme siellä suunnalla käydä viettämässä viikonloppua. Päätimme, että lähdetään Pehtoorin kanssa reilun viikon päästä  – sellainen pidennetty viikonloppu, vaikka perjantaista maanantaihin. Voitaisiin samalla käydä Helsinsingissäkin humputtelemassa.

Ja tiesinhän että lentoliput Oulu – Helsinkin -välillä on tällä hetkellä ihan tolkuttomissa hinnoissa, mutta silti ryhdyin etsimään (aika hyvissä ajoin kuitenkin) sopivia lentoja. Löytyikin!! Aamulento perjantaina 26.4. olisi just hyvä. Mutta 639 € yhteen suuntaan yhdeltä! No way, no flight!

Vaikka, ja siksikin,  että lapset lupasivat maksaa lippuni, niin en tätä todellakaan varannut.

Aikani etsittyäni, sumplittuani ja päätettyäni käyttää Finnairin Plussapisteitäni (nykyisiä Avioksia) sain meille molemmille varsin edulliset meno-paluulennot, mutta meno on vasta iltapäivällä. Noh, jääpähän vähemmän aikaa tuhlailla Helsingin keskustassa. Mennään illalla syömään ja teatteriin, yövytään taas Central Stadionissa ja sitten lauantaiaamupäivällä Emmiliinin tykö Järvenpäähän. Eikä lasten joululahja minulle sitten tulekaan maksamaan paljoa.

Samppanja

Toinenkin joululahja tuli tässä vastikään nautittua. Sain Miniältä toissajouluna (2022) lahjaksi samppanjan saatesanoilla ”… kun kerran oot kova pyöräilemään, ja tässä on jotain historiaankin”.

Roudasin samppanjan viime mökkireissulle: hiihtokauden mahdolliseen onnistuneeseen päätökseen ja pyöräilykauden aloittajaisiksi juhlajuoman. Ja kun kerran hiihtokausi päättyi hyvin, nautimme jo viime viikon tiistaina puolet ja viimeisenä mökkisaunailtana toisen puolikkaan. (Wineboy stopperi on hyvä kuohuviinipullojen sulkija; hyvin kuplat olivat vuorokauden ajan puolikkaassakin pullossa säilyneet.

Ja samppanjan maku? –  Ihan mahdottoman hyvä samppanja. Huolimatta siitä että on BdB (siis pelkistä valkoisista = chardonnaysta tehty samppanja). 😊 Minä pidän usein sellaisista, joissa on myös Pinot Noiria ja Meunieria, siis kaikki kolme klassikkosamppanjarypälettä, mutta nyt riitti pelkkä chardonnay. Tässä juhlajuomassa oli tuoksussa aprikoosia, ja voimaa. Maku on pitkä, voimallinen, paahteinen, croissanttinen (= briossinen). Ihan huippu. Juhlallinen.

Liikkuminen Niitä näitä

Pyöräilykesäksi tavoite

Nyt kun kuudes sähköpyöräilykausi on alkamassa, on hyvä asettaa tavoite.

Jonkinlaisen liikkumisen harjoittaminen kun on hyvä ajanviete, vähän velvollisuuskin, pysyvä toive ja ehkäpä – niin ajattelen – myös edellytys sille, että liike jatkuu kivuttomammin ja ilolla mahdollisimman kauan.

Ja sitten kun on vielä tämä – selkäytimessä ilmeisesti hamaan loppuun asti – pysyvä suorittamisen tarve! On edelleen tarve aikatauluttaa, prosessoida, suunnitella, aikoa, luvata vaikka vain itselleen, aikaansaada jotain. Kun vielä aukikirjoitan ja täällä julkisestikin aion, niin sekin on kannustin pysyä aiotussa.

Viiden edellisen vuoden yhteenlaskettu kilometrimäärä on 18 750 km. Tämä kilometrimäärä jakautuu kahdelle pyörälle; nyt käytössä olevalle pyörälle (Helkama e7) tämä alkava kausi on jo neljäs – takana 10 000 km. Ja hyvältä tuntuu vieläkin.

Tulevaa suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon mennyt.

VuosiKilometrit
20194500
20204200
20213700
20223250
20233100
2024??

Selityksiäkin tälle rankasti laskevalle ”kehityskaarelle” on – ja paljon! 😀 , mutta enpä nyt tänään ja tässä ryhdy niihin juttuihin. Tänä vuonnahan on nyt nimenomaan tarkoitus keskeyttää aleneva trendi. Tavoite tälle vuodelle EI siis ole saavuttaa nippa nappa 3000 kilometriä, vaan pikkuisen parantaa viime vuodesta.

Olen siis kalkyloinut, ottaen huomioon aiotut pyörättömät ajanjaksot mökillä ja reissuissa ja olettanut, että erilaiset kiputilat ja sairastamiset eivät tule keskeyttämään aktiivista sykkelöintiä, että tänä vuonna ajelen pitkin poikin Oulun ja naapurikuntien pyöräteitä yhteensä 3 250 kilometriä. Ja joutunette/saatte lukea raporttia näiltä retkiltä. Löytäisinpä jotain uusia juttuja. Oisko kellään vinkkejä pyöräretkikohteista?

Tämän postaukseni artikkelikuvassa yllä näkyy, kuinka olen jo kalenteriini tehnyt taulukon kilometrimäärän kontrolloimiseksi. Ihan vastaava oli hiihtokilometrejä varten. Kalenteroinnista voisinkin joku päivä kertoa lisää… 😀

Jos olen pyörän kanssa liikkeellä keskimäärin viitenä päivänä viikossa (minähän en, kun kerran ei ole pakko, eikä edes välttämätöntä, pyöräile sateessa) lokakuun alkupuolelle asti, niin keskimääräinen päivämatka on noin 22 km. Ei millään muotoa pitäisi olla mahdotonta, semminkin kun näinä kevät – kesä – syyskuukausina en juuri autoa käytä – poislukien mökkireissut ja muksujen kanssa liikkumiset. Ja nyt on jo ensimmäinen sata kilometriä lähes kuljettuna.

Aloituksen riemua ja intoa siis on tänäänkin ollut!

Historiaa Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Päiväkahvilla kuulumisia ja uusi miljöö

Huhtikuisen lauantain aamupäivällä kodin, tietokoneen, kalenterin päivityksiä, ja sitten pitkähkölle pyörälenkille. Edelleen liian paljon vaatetta ja liian vähän allergialääkettä. Katupölyä ei täällä vielä paljon ole, ei vaikka ilokseni Oulujokivarren reitillä oli jo enimmät hiekoitussorat putsattu, mutta lepän siitepölyä on: ainakin niiskutukseni ja silmäni viittaavat siihen. Samoin Juniorilla, joka pudotti kuopuksensa tänne iltapäivällä muutamaksi tunniksi, koska Apsulla sählyn lopputurnaus, eikä Eepi halunnut lähteä kannustusjoukkoon (”mää on ollu niiiiiiiiin monissa peleissä”).

Allergisen pyörälenkin lopulla ajelin Toppilassa aukaistuun uuteen Cafe Huvilaan. Meillä oli treffit siellä; Pehtoori tuli omalta pyörälenkiltään ja ystävä Merijalinrannasta kävelylenkiltään. Kuulumisten vaihdon lisäksi tälläkin kertaa (vrt. georgialainen Marani) teemana  tutustuminen uuteen oululaiseen ravintolaan/kahvilaan.

Hostel Cafe Huvila on avattu Toppilan Panimon ja Mallasjuoman vanhoihin tiloihin. Panimosta ja sen historiasta kuvineen kirjoittelin puolenkymmentä vuotta sitten. Nyt juuri noihin samoihin tiloihin on siis avattu viihtyisän näköinen, menneen maailman hengessä kunnostettu hostel ja kahvila.

Vähän tuli sellainen olo, että olikohan sinne hommattu huonekalut ja lamput siltä huonekalujen kierrätyskauppiaalta, jonne äidin kodin irtaimistoa kolme vuotta sitten lahjoitin. Liinoissa ja matoissakin oli jotain tuttua. 🙂

Kahvilan vitriinissä oli toinen toistaan paremman näköisiä suolaisia ja makeita piiraita ja kakkuja, hyvännäköisiä rahkapullia ja sopivan rasvaisia korvapuusteja, sekä keittolounasbuffetti. Enpä niitä kuvaillut, mutta varmasti menemme toistekin, joten josko silloin muistaisin. Joka tapauksessa voidaan suositella.

Huomionarvoista on, että siellä on myös pieni leikkinurkkaus: siis pientenkin kanssa voi siellä käydä lounaalla tai kahvittelemassa.

Kun me kahden jälkeen lähdimme, taisi kaikissa pöydissä olla asiakkaita. Todellakin soisin paikalle onnea ja menestystä. Se on ihan tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden asuntomessualueen läheisyydessä, joten edellytyksiä pärjäämiselle on. Edullinen hostel-majoitus viehättävässä miljöössä luulisi houkuttavan kävijötä.

Niitä näitä

Lajinvaihtoviikko ja perhepäivällinen

Olisihan täällä Oulussakin ollut vielä latuja hiihdettäväksi – mutta kun jätin monot mökille! Joten oli muutoin nautittava aurinkoisesta, käsittämättömän lämpimästä päivästä.

Minähän olen sellainen, ehkä vähän outo, että kaikki vuodenajat sopivat. Eikä edes kiirettä vaihtaa edellisestä seuraavaan. Tärkeää on, että ON vuodenaikoja, mielellään kahdeksan (kuten Lapissa), mutta neljäkin riittää, kunhan ovat selkeärajaisia, ”oikeita” kesiä, syksyjä, talvia ja keväitä, eikä mitään loputonta loskaa tai epämääräistä lämpenevää-viilenevää.

Pehtoori roudasi minulle pyörän takavarastosta, pumppasi renkaat täyteen, itse löysin kaiken rekvisiitan (akku, ketjulukko, kypärä, mittari, avaimet ja tarpeeksi vaatetta) ja ensimmäinen pyörälenkki tehty ja nautittu. Kirjaimellisesti lajinvaihtoviikko on ollut tämä. Tuntuipa mukavalle, ja huollettu pyörä kuin uusi. Kyllä taas kelpaa.

Puolenpäivän jälkeen hain pienet meille; piirtelemään, auttelemaan pöydän kattamisessa ja muissa ruoanlaittopuuhissa. Eepi olkoon vastaisuudessakin parsojen kantojen napsauttelija!

Ilta nuokkuen ja neuloen: minulla on vielä yksi ”tavoiteneule” tälle talvelle.

 

 

Niitä näitä

Dialogi ladunvarressa

Kohtasin ladulla kaksi, ehkä jo eläkeikää lähestymässä olevaa, ei niin tavattoman urheilullista miestä; he sattuivat Laanilassa kohdalle paikassa, jossa (Prospektorin) latu ylittää Viskitien* ja jatkuu siitä kohti Saariselän keskustaa Parfyymilatuna*.

Miehet: tulitko Piispanojalta, pääseekö tästä sinne? Eikö tuolta alhaalta mene toinenkin latu?
Minä: Joo, pääsee tästä. On tosin pitempi tätä kautta, ja ladulla on melkoista nousua pari kilometriä Välimaalle, sieltä sitten lasku Piispanojan taukotuvalle. Mutta alhaalta latu kukee Piispanojan vartta ja se on lyhyempi ja paljon helpompi reitti.
Miehet: Ei tässä muuten, mutta kun pitäis sitten ehtiä ajoissa takasin – Monotansseihin [alkavat yhdeltä, livebändi kahdesta viiteen]
Minä: No sitten kannattaa hiihtää tuon alemman ladun kautta.
Miehet: Tuu sinäkin. Ootkos käynyt koskaan monotansseissa?
Minä: No 80- ja 90-luvulla kun asuttiin Laanihovin pihassa asuntovaunussa, niin silloin tuli Monotansseja nähdyksi …
Miehet: No sitten. Lähe mukkaan. Etkös ollut eilenkin?
Minä: Kiitos vaan, en mie eilen ollut, en oo ollut koskaan siellä tanssimassa. Enkä varsinkaan tässä uudessa paikassa – Monomestassa.
Miehet: No me ainakin käydään nyt sitten se Piispanojan pikku lenkki – ehdittään sitten Mestaan.

Jotain dopingia olivat tanssimiehet tainneet jo aamupäiväpuustiksi nauttia,  … tiedä häntä, mutta hiihto- ja tanssi-intoa ainakin oli yllin kyllin.

Minulla jäi tälläkin kertaa sitten monotanssit kokematta.

Ollaanhaan me Pehtoorin kanssa monta kertaa aiottu mennä, edes joku valssi käydä keinahtelemassa, mutta aina on jäänyt. Ja nyt kun Monotanssit ovat siirtyneet legendaarisesta miljööstä, Laanihovin aulasta ja terassilta, Savottakahvilan takapihalle aika surkean näköiseen muoviteltta-parakkirakennukseen, ei enää ole edes aiottu mennä.

Paljon siellä nyt kuluneen viikonkin aikana on väkeä näkynyt; suksilla, kävellen ja taksilla sinne hiihto- ja lomakansa virtaa piipahtamaan tai viettämään iltapäivää. Jotain eksotiikkaa siinä taitaa olla, ja hyvä keinohan se on rentouttaa kehoa hiihdon välissä ja jälkeen. 🙂

(Ja minähän olen tälle vuodelle ottanut siitä Monomestasta, parakkiteltasta kuvia ihan varalle, postausta varten, ja yhtäkään ei nyt löydy. Huoh! Jos vielä loppuloman aikana ohi hiihtelen, otan uusia kuvia. Sisäkuvia en lupaa. 🙂 )

EDIT 9.4. iltasella. NYT tämän postauksen lopussa on kuvia.

Viskitie
Saariselän ja Laanilan välillä kulkee muutaman kilometrin mökki/yhdystie, jota on ymmärtääkseni ajeltu enemmän vähemmän viskeissä jo vuosikymmenien ajan.

Parfyymilatu (lainaus vanhasta postauksestani)

Nimensä Parfyymilatu on saanut siitä kun kevätsesongin aikana (varsinkin 10 – 20 vuotta sitten) sitä monet hiihtelivät Saariselältä kohti Laanihovin legendaarisia Monotansseja. Iltapäivätansseihin (klo 14 – 17) hiihdellään sopivasti turhia hikoilematta ja parfyymit tuoksuen. Laanihovin päivätanssien motoksi on mainittu myös ”Monona sisään, stereona ulos”. Joskus paluu Saariselän hotelleille sitten taittuu Skibussin kyydillä. Sitten saunaan ja päikkäreille ja illalla Tunturihotelliin tanssimaan tai Teerenpesään karaokeen.

Alla kuva Laanihovin edestä keväällä 2018.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Lisäkuvat. 9.4. Monomesta

 

 

Luettua Niitä näitä

Helmet lukuhaaste 2024 valmis!

Lukuhaaste valmistui jo maaliskuun puolella, mutta nyt vasta sain kootuksi listan. Vähän muuttelin aiemmin valitsemiani kohtia. Ja taisin nyt vähän muuttaa arvostelujakin. Joka tapauksessa tähdittelin vaikuttavimpia, – ja on todettava, että se, että olen kuunnellut/lukenut kirjan loppuun asti, on jo merkki siitä, että kirja on vähintään kolmen tähden väärti. Laitan tähän listaan muutamia kommentteja (tällä värillä) kirjoihin, joita en ole aiemmin suositellut, mutta jotka olisivat sen ansainneet tai muuten vaatineet selityksen.

Listassani on kymmenen kirjaa, joita EN olisi valinnut tai kuunnellut ilman haastetta. Tämä haaste ja vinkit ovat taas kerran tehneet lukuharrastukselle hyvää. Olen etsinyt uudenlaisia ja uusista aiheista kirjoja.

Kuten tavallista lukemistossani on paljon historiallisia romaaneja ja biografioita. Tällä kertaa poikkeuksellisen vähän tietokirjoja, ja poikkeuksellisen monta (yhteen kohtaan (17) jopa kuusi kirjaa Villa Venla -sarjasta) feelgood-genren kirjoja.

 

1 Kirjan niessä on erisnimi
Heini Junkkaala
Pirkko Saisio – Sopimaton ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
2 Kirjassa tehdään taikoja
Toshikazu Kawaguchi
Ennen kuin kahvi jäähtyy
3 Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja
Anthony Doerr
Kaikki se valo, jota emme näe ⭐️⭐️⭐️⭐️
4 Kirjassa on presidentti
Karo Hämäläinen, Alexander Stubb
Alex
Jotenkin oli pakko tämä kuunnella. Nyt tiedän presidentistämme enemmän. En kommentoi enempää. 
5 Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny nimessäsi
Benjamin Ferencz
Viimeiset sanat
6 Kirjan tapahtumat ovat 1920-luvulla
Eeva Joenpelto
Vetää kaikista ovista
7 Kirjassa rakastutaan
Santa Montefiore
Italialainen tyttö Brooklynissa
8 Kirjan nimessä on perheenjäsen
Jenni Kokander
Äidit palaavat aina
9 Kirjassa joku karkaa
Johanna Elomaa
Prinsessan pako ⭐️⭐️⭐️⭐️
10 Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna
Serang Chung
Sisunin maailma
11 Kirja nimessä on joko ilma, vesi, maa tai tuli
Petri Tamminen
Piiloutujan maa ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Tamminen ei petä. Hänen jokainen kirjoittamansa lause on mietitty. Ja tämä näkökulma! Piiloutujat! Minulle aika tuntematon maailma. Mutta siksikin kannatti.
12 Lasten runokirja
Laura Ruohonen
Allakka, pullakka
Riemullinen, rallattava, iloinen, älykäs lasten runokirja, johon todellakaan en olisi ilman haastetta tarttunut. 

13 Tapahtumapaikka on suljettu
Mélissa Da Costa
Kaikki taivaan sini ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
14 Kirjassa harrastetaan
Tuija Kauppinen
Joutilaita kilometrejä ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Yli vuoden kestänyt polkupyörämatka läpi Etelä-Amerikan. Erilainen matkakirja. Hyvä kirja. 
15 Vähintään kolme tekijää
Enni Mustonen,
Anna-Liisa & Carl Mesterton, Jussi-Pekka Aukia
Ruotsin vallan iltarusko
16 Kirjassa on valokuvia
Sakari Siltala
Korkea peli – Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä ⭐️⭐️⭐️⭐️
17 Kirjassa (kirjoissa) on ärsyttävä henkilöhahmo
Amanda Vaara,
Villa Venla -sarja (6 kirjaa)
18 Kannessa tai nimessä on koru
Philip Ellis
Rakkautta ja muita vedätyksiä
19 Suomi mainittu
Mikael Niemi
Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä
20 Pieni kustantaja (Icasos)
Tatu Kokko
Heinäkuun päivä ⭐️⭐️⭐️ ⭐️ 

21 Kirjasta on tehty TV-sarja
Emily St. John Mandel
Asema 11

22 Kirjailijan suosittelema
Juha Hurme
Tiu tai tilhi
Tämä pitäisi oikeastaan lukea kirjana. Tässä on paljon mielenkiintoista Suomen kulttuuri- ja kirjallisuushistoriaa. Hurmeen itsensä lukemana tästä saa paljon irti, mutta toisaalta: välillä ärsyyntyy, välillä nauttii. Ajan kanssa kirja kirjana ehkä pitäisin tästä hyvinkin paljon. 
23 Suomalainen dekkari
Matti Rönkä
Uskottu mies
24 Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin
Raila Kinnunen, Esko Salminen,
Elämä Eskona & Toinen näytös
25 Kirjassa vietetään juhlapyhää (Hanukkah, Bar mistva)
Katriina Järvinen
Ruben Stiller, Siltä väliltä ⭐️⭐️⭐️⭐️
26 Kirjan nimessä on sana kirja
Pip Williams
Kadonneiden sanojen kirja
27 Kirja kertoo jälleenrakentamisesta
Tina Harnesk
Lumeenkylväjät ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Ehdottomasti hyvä kirja kuunneltavaksi Lapin hangilla hiihdellessä. Ja muutenkin. Kannattaa kuunnella.
28 Kirjailija on Välimeren maasta
Orhan Pamuk
Punatukkainen nainen
29 Kirjassa valehdellaan
Timo T. Tuikka
Vitutuksen voima
30 Kirjassa ei ole nimettyjä lukuja
Katarina Widholm
Viaton sydän lyö
31 Kirjassa on vammainen henkilö
Gianna Solla
Ystävyyden oppimäärä ⭐️⭐️⭐️ ⭐️
Tätä suosittelen. Ehkä jotain Ferrantea… Ja lukijana Antti Virmavirta!  
32 Pienen kielen (tanska) kirja
Ane Riel
Tiima ⭐️⭐️⭐️⭐️
”Lämmin ja sydäntä raastava tarina vanhenemisesta, yksinäisyydestä sekä kaiken kestävästä rakkaudesta.”   TÄMÄ!!! 
33 Kirjassa muutetaan maalle
Jenna Kostet
Punainen noita ⭐️⭐️⭐️⭐️
34 Kirjan nimessä on käsky
Axel Schulman
Unohda minut
35 Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
Paula Havaste
Kymmenen onnen Anna
36 Kirjailija on maahanmuuttaja
Nura Farah
Lumimaa
37 Kirja herättää voimakkaita tunteita
Sirpa Kähkönen
Mustat morsiamet
38 Kirjan kannessa on kädet
Minna Canth
Kodista pois
39 Kirjassa on bi- tai panseksuaali
Erja Tulasalo
Oranssi puutarha ⭐️⭐️⭐️⭐️
40 Kirjassa on todella kuuma tai kylmä
Sanmao
Tarinoita Saharasta ⭐️⭐️⭐️⭐️
41 Kirjassa syntyy lapsi
Johanna Annola
Valkenee kaukainen ranta ⭐️⭐️⭐️⭐️
42 Kirjan nimessä on alaotsikko
Kari Enqvist
Tulivuoren varjossa – Löytöretkellä identiteettiä etsimässä
⭐️⭐️⭐️⭐️
43 Kirjalla ei ole päähenkilöä
Joonas Konstig
Hyvät naiset ja herrat ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämän kirjan äitini olisi ostanut meille kaikille kolmelle lapselle joululahjaksi. Tämä on aika hauska ”käytöksen kultainen kirja”. Paljon hauskempi ja ajankohtaisempi kuin se kirja, joka me saatiin joululahjaksi. 😀 
44 Naisen kirjoittama tietokirja
Varpu Tavi
Viisaus on vanhoissa naisissa
45 Kirjassa pelataan
Jaakko Suominen
Pajatsosta pöytätennikseen
46 Kirjan kannen pääväri on musta
Jake Nyman
Monen vuoden jälkeen, Radiomiehen muistelmat ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
47 Kaksi kirjaa, joilla on sama kääntäjä (Kristiina Riikala)
Elizabeth Strout
Nimeni on Lucy Burton
48 Kaksi kirjaa, joilla on sama kääntäjä (Kristiina Rikman)
Claire Keegan
Kasvatti ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
49 Julkaistu 2024
Joel Haahtela
Marijan rakkaus
50 Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Camilla Davidsson
Pikkuinen unelmien kaksio ⭐️⭐️⭐️⭐️
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kirjaa kuunnellen tänäänkin hiihtämässä. Ei pelkkää latuilua tai retkihiihtoa, vaan oikeinkin sujuvaa ja luistavaa hiihtoa. Ehkä paras keli viikkoon ja pari tuntia tunturin ladulla puolipilveisessä säässä sujui ilolla.
Niitä näitä

Oululaisia ruokavieraita

Aamukuudelta herätessä oli ulkolämpömittarissa -27.8 C.  Noh, ei ollut kiirettä ulos. Iltapäivällä ehdin hiihtämään – tavoitekilomertrimäärä jo lähellä… 🙂

Kun kerran olin saanut aikaiseksi ja purettua erakoitumistamme, olin kutsunut meille ruokavieraita. Tai ei vieraita, vaan tuttuja ystäviä. Oululaisia saariselkälaisiä. He kun asuvat kylillä aika ajoin. Satunnaisesti täällä ollessamme tapaamme. Nyt oli sen aika.

Siinä se ilta vierähti. Onneksi olin Oulusta roudannut mm. parsaa. Ja aika monia muitakin alkupaloja, alkupaloja alkupalojen perään. Ja sitten hillatiramisu. SE oli hyvää. Muukin kelvollista.

Saimme monta tuntia kulumaan ruoan ja viininkin (Engelit rulettaa) parissa. Jutellessa, hyvä on, juoruillessakin. Höpötellessä, muistellessa, yhteisiä muistellessa.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielon rauhassa

Pääsiäismaanantai, toinen pääsiäispäivä. Pyryä, paistetta, pikkupakkasta. Tuulta, tuiverrusta ja tyventä. On asetuttu kunnolla mökkieloon, lumityöt saunalle ja purollekin asti tehty. Otsikkokuvassa notskipaikka vielä keskipäivän auringossa. Nyt (alkuilta) pyryttää. Ihan täys talvi. Ei haittaa.

Viime vuosina, aika usein, juuri näinä mökkiviikkojen ensimmäisinä päivinä tuntuu, että ei oikeastaan olisi ollenkaan mahdotonta, että muuttaisin tänne pysyvästi. Tämä hiljaisuus. Ja mökin viihtyvyys, viehättävyys, sopiva koko, tai siis tämähän on aika pieni (toisen viikon lopulla se alkaa olla vähän niinkuin haittatekijä). Sitä paitsi täällä on hyvä hengittää. Hirsiseinät (oikeasti ne on hirsipaneelia, Tuulentuvassa on oikeaa hirttä)), joka tapauksessa puupinta. Ja sitten tietysti se kaikki, mitä on ulkona.

Täällä on myös (melkein aina) loma. Täällä on loma-olo, vaikka täällä tekisi töitä, on loma, vaikka on eläkkeellä. Onkohan se sitä, että on vähän kuin lomalla itsestään? – Ehkäpä.

Täällä on rauha, vaikka täällä olisi muitakin, ystäviä, perhettä, tuttuja.

Kaikki hyvin. Ainakin nyt. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä.

Jään tänne. Ainakin viikoksi. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS 1.

Jo eilen piti tämä linkki laittaa jakoon:  Oulun säätyläistön, erityisesti naisten, elämästä mielenkiintoinen podcast-jakso. Kuuntelimme automatkalla. Varsinkin oululaisia kiinnostanee se, millaista oli oululaisen kauppaporvarin rouvan elämä ja asema. Väitöskirjan aiheesta tehnyt R. (jonka väitöksestä ja karonkasta kerroinkin ennen joulua) osaa tässä Yle Areenan Elävä historia -podcastin jaksossa kertoa aiheestaan hyvin ja elävästi.

PS 2.

Toinenkin Ouluun liittyvä linkki jakoon: Oulun tuomiokirkon vesivahingon jälkimainingit  (tämä vaatii kyllä Facebookin käyttöä) mutta kertoo sitten Oulun tuomiokirkkoseurakunnan  jäsenten (ainakin joidenkin) historiatajusta, edistyksellisyydestä ja rohkeastakin esiintymisestä.

Mökkielämää Niitä näitä

Kesken pääsiäisen mökille

Onhan täällä hyvä. Mökille paluu aika lyhyenkin  (kuukausi) poissaolon jälkeen tuntuu mieluisalta, levolliselta.

Liikennettä oli yllättävän paljon, samoin kuin loskaa. Auton kyljet saivat uuden koristepinnan, melkein stuccokoristelulta näyttää.

Aamupäivällä täällä oli vielä satanut puuterilumikerroksen, joten kaikki on kirjaimellisesti VITIvalkoista. Tosin vähän tuntuu, että siltikin vähemmän lunta kuin esim. viime vuonna näihin aikoihin. Mutta on sitä riittävästi. Ja täällä on valoisaa.

Hangasojalla näyttää lähes joka mökin pihalla olevan auto. Sesongilta vaikuttaa. Nyt ei haittaa.

Koska takana oli pari ulkoilematonta ja lähes liikkumatonta päivää ja kun kerran olimme aika ajoissa perillä, kävin pienen sprintin, + vähän päälle, hiihtämässäkin. Puuterilumi ei ladulla ollutkaan ehkä paras juttu, olisikin ehkä kannattanut sittenkin mennä mäkeen… No mutta, mukava oli.

Nyt takkatulen ääreen. Eilisten rääppiäisten oheen avasimme mökin kellarista pullollisen valkoviiniä, tykkäsimme todella paljon ”miten voi olla näin hyvää” ja kun sitten käväisimme Alkon sivuilla Oremus Mandolas Furmint 2019; hoksasimme, että olimme avanneet jonkun spessuviinin, ehkä vierasvaraksi aikomamme,  korkasimme ohimennen.

Pääsiäisen paras viini. Sitä on nyt vielä lasillinen. Nautimme ilolla senkin. Ja jäihän kellariin vielä varalle muitakin…

Liikkuminen Niitä näitä Ruoka ja viini

Harrastusten parissa – hiihtoa ja kokkailua

Se oli sitten siinä! Hiihtäminen Oulussa tälle kaudelle riitti nyt. Ei ihan tuskaista, mutta tänään oli ladulla työlästä (<- liikaa vaatetta, ladut todella nihkeitä, melkein upottavia, ei aurinkoa, ). Kaikkea muuta kuin juhlaa. Mutta kuten ainakin kasikymppinen papparainen, jonka kanssa parkkiksella yhtä aikaa laiteltiin suksia autojemme peräkonttiin, totesi: ”Eipä tässä kiirettä, ja nostaa se kuntoa tämmönenkin keli.” Tämäpä!

Kaikista epäilyistäni huolimatta asettamani kilometritavoite tälle talvelle ei kuitenkaan ole enää kauhean kaukana. Koska Saariselän ladut – here I come again! Ehkä jo maanantaina kohti Ahopäätä tai Vellinsärpimää. Tavoite on vielä saavutettavissa!

Mutta sitä ennen on pari mummeilupäivää. Muksuthan ne ovat syy, ettei jo viikolla ajeltu pohjoiseen. Me kun voidaan valita.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Mummeiluun ja juhlaan kuuluu hyvä ruoka.

Lähdin ostamaan kaupasta fenkolia ja litran kermaa. Tulin kotiin kahden ison marikassillisen kanssa: eikä niissä ollut jauhoja ja maitoa, onneksi sentään kilo fenkolia ja litra kermaa. Mutta niin paljon kaikkea muutakin (toki myös mökille vietäväksi), että itseäkin hirvitti kuitin pituus ja lukemat. Sehän lähtee minulla lapasesta, kun on juhlan aika.

Ja olen ihan ekspertti perustelemaan itselleni ”turhia” ostoksia:

1) Minttua, timjamia ja rosmariinia ei KANNATA ostaa pieniä hipsuttelutaimia (alle 2 €/kpl) jos kerran voi ostaa ruukut (á 7 €/kpl), ihan vaan jo sen takia, että nehän ovat mökkikeittiössä mukavia viherkasvejakin. Näistä ruukuista huolimatta tuli silti ostettua myös keltaisia kallankukkia (ks. bannerikuva) ruukussa.

2) Onko mitään järkeä ostaa pientä ”lavallista” tuontimansikoita, tähän aikaan vuodesta, ja vielä hintaan 9.90 €? – Toki, kun ne sokeroi, niin jo huomenna ne ovat ihan hyviä jälkkäreiden koristeeksi ja salaattiin tuomaan väriä, ja lapset joka tapauksessa ihastuvat, kun niitä on tarjolla vaikka alkupaloina.

3) Erikoiskahvia mökille? – No kun siellä keitellään keittimellä, eikä pannukahvia, kuten kotona, niin täytyy saada jotain jänniä uusia makuja. (Totta puhuen mökillä vesi on niin hyvää, että kahvista ja kaurapuurosta tulee parempaa kuin missään, ihan ilman mitään hifistelyjä.)

4) Katkarapusulatejuustoa sekä paketissa että tuubissa? – Noku. Tuubilla on mukava koristella pieniä syötäviä, lapaksia, leipäsiä. Ja juhlaviikonloppuna ruokia koristellaan.

5)  … Tätä voisin jatkaa pitkäääään.

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörit Patiolla

Vuosikokoukset jatkuvat: tänään vuorossa rotissöörien vuosikokous, joka pidettiin uudessa Nallikarin Aallossa. Oulun = Valkean kaupungin Pohjolan Rivieraksi kutsutun hiekkarannan äärelle on avattu uusi ravintola.

Aallossa on majoitushuoneistoja, välinevuokraamo ja elämyskeskus Nallikari Safaris ja hyvinvointipalveluja tarjoava yritys Osfysio Wellness, sekä ravintola Bistoria Patio. Ja siellä me nautimme vuosikokouspäivällisen.

Bistrohenkistä ruokaa oli illan menussa

MENU

FOCACCIA DELLA CASA (L)
Talon focacciaa ja italialaisia levitteitä
(Basilikahummusta, tomaatti-tuorejuustotahnaa, vuohenjuustomoussea, hunajaa ja pinjansiemeniä)

BURRATA AL TARTUFO (L, G)
Italialaista burratajuustoa, pinaatti, kirsikkatomaattia, punasipulia, hasselpähkinää ja tryffeliä

PASTA AL SALMONE AFFUMICATO (L)
Strozzapretipastaa, savustettua lohta, punasipulia, fenkoli, kermaista kapriskastiketta ja rucolaa

PANNA COTTA (G, L)
Vadelmapannacottaa

COFFEE & TEA
Paulig Mundo luomu kahvia ja Bradley ́s mustaa teetä

Ruoka oli hyvää, annokset vähintäänkin riittäviä, ja erityismaininnan ansaitsee antipastien vuohenjuustomousse, hunaja ja pinjansiemenet. Jotain tuollaista yritän kehitellä viikonloppuna, raportoin sitten tuloksen.

Ja Burrata al tartufo!!! Perfetto. Annos oli liiankin iso, mutta onneksi oli. Tryffeliä oli juuri sopivasti. Burrata tuoretta, pehmeää, raikasta.

Ketään ei hämmästyttäne, että pöytäseurueen keskustelun aiheena oli ruoka, muukin ruoka kuin tarjolla ollut.

Ammattilaiset ja amatöörit vaihtelivat ravintolakokemuksia ja pääsiäisruokavinkkejä. Ja puheeksi tuli tietysti mämmi: eivät muut olleet maistaneetkaan LakuMämmiä! Siis nyt viimeistään on tästä täälläkin vinkattava. Hyvää ilman kermaakin, mutta kerman tai vaniljakastikkeen kanssa ihan mahdottoman hyvää.

Keskustelimme myös siitä, mitä itse kukin vastaa ”sitten kun olet” kuuluisa, ja sinusta tehdään juttu Anna- tai RuokaGloria-lehteen, ja sinulta kysytään, ”mitä sinulla on AINA jääkaapissasi”. Vain kaksi tuotetta, raaka-ainetta tai ruokaa saa mainita. Meistä kuudesta minulla ja yhdellä nuorella miehellä oli samat: sitruunaa ja parmesaania.

Lupasin järjestää huomenna kyselyn rotissöörien FB-ryhmässä, mutta kyselenpä nyt teiltäkin hyvät blogin seuraajat: Mitkä kaksi ainesta sinulla on aina jääkaapissasi?  Kerrohan kommenteissa, olisipa mukava kuulla …

 

PS. Ja sillä aikaa, kun mietit vastaustasi, katsohan otsikkokuvaa! Sydän pilvien keskellä!

Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Tunturin juurelta ladulle

Näissä maisemissa tänään. Pari pakkasastetta, rinne priimakunnossa ja aurinko siniseltä taivaalta. Siis mäkeen?  – Mutta kun hissit ei pyörineet!

Kun kerran hissit eivät pyörineet ja kun kaikki lasketteluvermeet on mökillä, niin jäi taas mäkeen menemättä. Viime vuonnakaan en käynyt kertaakaan, tänä vuonna on vielä pieni mahdollisuus…

Aina se vähän houkuttaa laskemaan lähteä. Olihan meillä sellainenkin vaihe, että minä olin yksikseni rinteessä ja Pehtoori hiihti. Ainakaan kymmeneen vuoteen (selkäleikkauksen jälkeen) mies ei ole mäkeen lähtenyt, eikä kyllä nyt viime vuosina ole paljon hiihdellytkään. Vaikka minä olen mökilläkin hiljalleen siirtynyt rinteistä laduille, niin kyllä olen kerran, pari kaudessa käynyt verestelemässä vanhoja hiihtoloma- ja pääsiäismuistoja, – vuosikymmenten ajoilta niitä riittää!

No en minä tänään ollutkaan varsinaisesti mäkeen menossa, vaan ajelin tuonne Ruskotunturin juurelle vain parkkiin, ja lähdin sieltä sitten hiihtelemään. Ruskotunturi on meiltä puolenkymmenen kilometrin päässä oleva rakennettu ”tunturi”.  Kaatopaikan jätekumpu, täyttömaa ja maisemointi ”nostivat” kymmenkunta vuotta sitten aakeaan laakeaan oululaiseen maisemaan tunturin, jossa on nyt oikein laskettelukeskus. Hissejä on neljä ja korkeuseroakin 5o metriä.

Eipä ole koskaan tullut käytyä tuolla mäessä, eikä siis tänäänkään. Ja eka kertaa koskaan tuolta tuli lähdettyä hiihtämään. Ison parkkiksen nurkalta pääsee laduille:  tänään Auranmajalle ja sieltä Kaijonrantaan ja vielä Pyykösjärven toisellekin puolelle. Ihan paras hiihtolenkki tälle talvelle, – tai ainakin paras Oulussa.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Koemaistelu

Kaikkea sitä!

Lauantaisessa menussa oli jälkkärien kohdalla ”kiivimarjajamaistiaiset”. Tosiasiassa niitä oli vain kirjoitetussa menussa, niiden maistelu jää toiseen kertaan. Mutta olin kuitenkin ostanut meidän supermarketin hevi-osaston ”erikoishyllystä” jotain uusia, pieniä, erikoisia hedelmiä/marjoja – yhden meille jokaiselle. Olin kuullut/lukenut niistä, joten tietysti halusin kokeilla. Kokeilla siitä huolimatta, että ne olivat aivan tolkuttoman kalliita.

Nämä eivät siis olleet mitään kiivimarjoja, vaan näyttivät pieniltä sitrushedelmiltä. Ne ovat vain noin neljän sentin mittaisia, sormenpaksuisia pikkuisia. Maku oli kuin limen ja ehkä jonkun makean hedelmän, kiivin/viinirypäleen välimuoto. Makua oli kyllä vaikea tunnistaa, sillä noita ei syödä kuorineen, vaan vain nuo pienet pallerot ovat syötäviä, maisteltavaa on aika niukasti. Raikkaita, vähän kirpeitä, koskapa ovat kuin kaviaaria, voisivat olla hyviä vaikka graalilohileivän päällä koristerippusina. Pallerot saa ulos puristamalla hedelmää kevyesti.

Ne eivät siis olleet kiivimarjoja (ks. täältä) vaan jotain vielä erikoisempia: sitruskaviaaria tai ”Finger limeä”, sormilimettiä. On vaikea kuvitella, miksi ostaisin näitä joskus uudestaan. Ei siksi, etteivätkö olisi pikantti lisä jonkin ruoka-annoksen koristeena ja makua antamassa, mutta raja se on koristeidenkin hinnalla.

Nämä maksavat 180 euroa kilo! Nuo kuusi sormenpätkän kokoista hedelmää, joista ei siis juuri syötävää irronnut, maksoivat 7,50 €.  Miksikö ovat niin tyyriitä?  Hedelmän kausi on kuulemma erittäin lyhyt, ja sitä kasvaa villinä vain Australiassa (Citrus australasica) ja vain muutamissa paikoissa. Ja sittenhän ne on lennätettävä pallon toiselta puolelta – tosin rahti ei nyt kovin paljoa paina. Harvinaisuus maksaa…

Nyt on testattu – voin todeta kuten viinikerhossamme tämän kaltaisissa tilanteissa usein lausumme: ”Voin maistaa toistekin, mutten tavoittele”.