Hotellimme Jardines de Nivaria on iso. Ja tällaisessa hotellissa myös aamiaiset/brunssit ovat valtavia. Tai siis buffetit ovat. Tässäkin monitähtisessä hotellissa buffet on monessa huoneessa/salissa! Ja valtavan ravintolan parvekkeelle mahtui hyvin vielä, olimme taas varhaisimpia aamiaisella.
Me ja muut eläkeläiset: keski-ikä on aika lailla 65 v., enimmät hotelliasukkaat, joista osa näyttää olevan vakiasukkaita, ovat saksalaisia tai englantilaisia.
Taivas sininen ja ilma lämmin (aamukahdeksalta – 18 C) joten lähdetään patikalle. Teemana on, että kävellään nyt jonnekin. Ensimmäiseksi kohteeksi hautausmaa vuorijonon juurella.
Ja niinhän se reittimme menikin vähän ohi ja ylös. Costa Adejen reunoilta kiersimme takaisin rantaan ja sieltä La Caletaan ja sen ohi.
Heti lähdettyämme, ensimmäisen kilometrin aikana mietimme, että minkä ihmeen takia otimme ohuet hupparit mukaan! Aika äkkiä ne reppuun!
Kaunista ja ”turistia on Costa Adejen pohjoisosassa. Hyvä oli hiljaa tepastella. Koko kierrokseen meni neljä tuntia, josta melkein tunti istuttiin rantakahvilassa lounassmoothieilla ja lasillisilla, kilometrejäkin kertyi tusinan verran. Illansuussa vielä muutama lisää, joten liikunta hoideltu. Liian kuuma ei ollut, liekö lämpötila nousi yli 25 asteeseen, – joten oikein hyvä.
Iltapäivällä pari tuntia altaalla, huolimatta siitä, että pilvistyi. Pienet unosetkin onnistuin nauttimaan. Ja uimaan tietysti.
Illansuussa käytiin pieni kierros lähistöllä, mm. läheisessä ”ostarissa”, joka ei olekaan ihan tavallinen. Luxury on sekin: Plaza del Duque. Samat merkit kuin Rooman Via Condottilla tai Milanon Galleria Vittoria Emmanuelissa. Aika kalsea paikka. Noh, en tullut hankkineeksi Vuittonin Totea ”allaskassiksi” kuten ainakin kahdella ladyllä tänään näin. Barcleyn alennuspaitapusero sentään miellytti silmää ja sopi reissukassan rajoihin.
Eikä me sitten menty hotellimme ykkösravintolaan. Ei vaikka se on rotissöörikilpipaikka, ei vaikka se on Michelin-haarukalla merkitty. Tai ehkä juuri siksi ei menty: menuvaihtoehdot olivat noin 150 €/henkilö. Ei ollut edes kovin kova nälkä. 😄 Valitsimme siis hotellin buffet-ravintolan: 45 €. Mitenhän nyt kokemusta luonnehtisin. Mennään positiivisen kautta: siinä oli paljon hyvääkin.
Kuten maisemissa täällä!
Los Abrigosissa aivan rannalla, oli todella hyvä kalaravintola, lienee siellä edelleen.
La Caletassakin näytti olevan todella hyvän ja osa hienonkin oloisia kalaravintoloita. Tälle illalla varasimme kuitenkin tuohon lähelle. …