Kirjoituspöytähommia tänään.
Mökin pikkukamarissa on kirjoituspöytäkin, mutta se on enempikin läppärin säilytyspaikka kuin että sen ääressä mitään tulisi varsinaisesti tehtyä. Läppäri pirtin pöydälle ja siinä sitten kuvien editointia, posteilua, postauksia, pieniä kirjoitushommia, surffailua. Milloin mitäkin.
Tänään tiedonhakua pientä artikkelia varten ja edelleen prujun tekoa: meillä (minulla) on vuoro järjestää viinikerhon maistelut parin viikon päästä, joten sitä varten. Ja keksinpä niin uuden, ainakin itselle melko tuntemattoman alueen/rypäleen/tuottajan viinejä, että on itse opiskeltava aika lailla jotta pystyn maisteltavista kertomaan ja prujun tekemään. Viinit tilasin ulkomailta jo viime viikolla. Ja maisteluun sopivaa illanistujaisruokaakin pitäisi keksiä, ohjeita löytää. Siis harrastuksen parissa – nyt vain teoreettisesti kylläkin.
Ja myös toisen harrastuksen parissa: hiihtelin Pieranvaaran huipulle. Ja lähtö – tietysti – suoraan mökkipihasta. Olipa nyt ensimmäistä kertaa tälle reissulle oikein luistoakin. Pakkasta kohtuullisesti (- 10 C) joten ei narisevaa, kuivaa keliä. Mukavahan se.
Illansuu on mennyt lukiessa. Ei mitään äänikirjakuuntelua, ei mökkidekkareita tai Lapin historiaa, vaan historiallisen romaanin käsikirjoitusta. Mielenkiintoista.
Tänään on täällä kaamoksen viimeinen päivä:
huomenna nousee aurinko!
Auringonlasku 4.12.2024 12:22.
Auringonnousu 7.1.2025 11:53.