Uusi vuosi, uudet lupaukset.
Minä en yleensä tee uudenvuodenlupauksia. En siksi, että sellaiset asiat, joista yleensä tehdään lupauksia, pitäisi hoidella tai ainakin yrittää hoidella ilman kalenteriin tai vuoteen tai johonkin tiettyyn aikamäärääseen sitomistakin. Tai ainakin kai useimmat niistä.
Esim: reilut neljäkymmentä vuotta sitten tein tupakkalakon touko- vai oliko se elokuussa? Se on pitänyt. Ei se alku helppoa ollut, olinhan nuoruusvuosinani ehtinyt hyvinkin jäädä tupakoivaksi. Mutta ei siihen auttanut uudenvuodenlupaus. Lopettamispäätökseen auttoi vahvasti, ehkä ratkaisevasti, jatkuva hengitystieinfektioista kärsiminen ja rahanmeno. Kerrasta poikki.
Vuosi sitten kuitenkin tein ”oikean” uudenvuodenlupauksen. Päätin pitää vuoden tauon siiderin ja lonkeron nauttimisesta. En sitä mitenkään paljon edes juonut silloinkaan, mutta huomasin, että aina mökille tullessa (tai kesähelteillä) ostin kotiin tai mökille muutaman tölkillisen, tai sellaisen pienen kuuden tölkin paketin. ”Ihan vaan jos tulee jano!” – Ja kyllähän hyvä kuiva siideri tai peruslonkero notskimakkaran kanssa tai jotain hikistä piharemppaa tehtyä tai patikan jälkeisen saunan jälkeen maistui. Kun sitä kerran oli kaapissa, niin mikseipä. Alkoi tulla tavaksi tietyissä tilanteissa, ei satunnaiseksi nautinnoksi. Ja alkoi tuntua, että ihan turhia kaloreita ja prosentteja niistä sai. Päätin lopettaa. Ja päätös on pitänyt. Eikä ole ollut edes vaikeaa. Kesällä mökkipihalla Tuulensuojaa rakentaessa oli oikeastaan ainoa kerta, kun ”lakko” vähän haittasi. Vuoden tauko varmasti vaikuttaa tähänkin vuoteen: ei enää tule ostettua ”varuilta”!
Ja mitä nyt olen päättänyt? – Itse asiassa olen jo tässä syksyn mittaan hiljalleen hiipunut tämän uuden lupauksen ”piiriin”.
Olen koettanut ja nyt yritän entistä enemmän vähentää somen käyttöä. Tai lähinnä ”roikkumista” somekanavilla. Jopa vähän harkitsin luopumista oman FB-tilini julkisuudesta, mutta oman tilin käyttö on ollut kauan aikaa vähäistä.
Lähinnä olen täältä pohjoisesta julkaissut kuvia siellä. Jotain juttuakin Lapin ”mainostamiseksi”. Ja tietysti olen käyttänyt sitä Muistikuvia-kalentereiden ja korttien mainostamiseen juuri joulun aikoihin. Harvoin enää rullailen feediä.
FB on ollut viime vuosina hyvä nimenomaan ryhmien takia: Islantilaisneuleet, Valokuvaajan neuvola, Oulu tutuksi, Oulu Vintage, Oulun rotissöörit (olen itse jopa moderaattori), Helmet-lukuhaaste, Kalenterimania, Sukujuuret Luovutetussa Karjalassa, Koiviston saaret ja Saariselkä ovat tärkeitä kanavia. Vähän kuin kirjaston ja harrastelehtien korvike; paikallisuutisia, tietoa ja taitoa niistä saan. Olen jo aika hyvin päässyt siihen, että vain aamuin, illoin, jolloin tsekkaan blogini ja lehdet (niitäkin yhä vähemmän) käyn myös Facessa. Nyt yritän vähentää vielä entisestäänkin.
Instagram on minulle ollut ja on edelleen valokuvausharrastuksen/firman portfoliokansio. Instan kelat ja jopa stooritkin ovat vieneet yhä useammin turhan paljon aikaa surffailuun. Aion vähentää. Katsotaan onnistunko!
Mutta blogistani en luovu. En ainakaan ihan tähän hätään, vaikka viime vuonna kävijöiden määrä romahtikin, kommenttien määrä samoin. Mutta niin taisi romahtaa ”asia-artikkeleiden” määräkin.
Kun elämä, oppiminen, kaikki kokeminen, josta voisi jakaa tietoja, historiaa, vinkkejä ja suosituksia muillekin, on kutistunut, ovat Tuulestatemmatun jututkin hailakoituneet. Ainakin minusta tuntuu siltä. Mutta: elämä on. Ja näitä höpinöitä riittää vielä päivittäin. Kuitenkin vähintään parisataa päivittäistä Tuulestatemmatussa kävijää näyttää laskuri edelleen. Soisin käyntien jatkuvan.
Vaikka enää ei ole vimmaista valokuvauksen harjoittelua ja palautteen saamisen tarvetta, mm. valokuvauskeikkojen vähentyessä, niin silti edelleen koetan oppia uutta ja kuvailen paljon. Siksikin blogi. Ihan vaan omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi.
Niinku miksi nämä tämän postauksen kuvat sitten tuollaisia röpelöisiä? – Noku. Prospektorin lenkille aika kovassa pakkasessa (- 21 C) lähtiessä en todellakaan ottanut kameraa mukaan. Ei mitään aietta kuvailla. En sittenkään malttanut olla ihan kuvailematta, joten kännykällä yritin. 🙂
Hyvää Uutta Vuotta!Ja kiva kuulla,että tämä some ei lopu,ruokavinkit ym, aina tervetulleita.Muuten kyllä ymmärrän somen käytön vähentämisen oikein hyvin.Aika aikaa kutakin!
Instagram on omakin suosikkini,olen kuvien ihailija,en niinkään ihmisten muitten asioiden.
Miten se menikään,että ajatukset ovat kuin pieniä lapsia,eniten pitää omistaan.
Kiitos, Kati! Ja hyvää alkanutta vuotta sinullekin! Mukava kuulla, että Tuulestatemmattua pysyy lukulistallasi. Oletkin ollut aika kauan mukana, minkä tiedän siitä, että vuosien varrella olet ”itsestäsi ilmoitellut” silloin tällöin kommentoimalla postauksiani. Oikein hyvä ”tapa” mielestäni.
Hyvää Uutta Vuotta Reija ! No se nyt olisi kova paikka jos ainut blogi jota tulee säännöllisesti seurattua loppusi päivittymästä. Tätä on kiva lukea kun löydät iloa ja uutta näkökulmaa omasta elämänpiiristä. Matkapostauksiin tulee syvyyttä kun on historijoitsijan valmiudet etsiä tietoa ja ammattikuvaajan taidolla napsitut kuvat . Ja aitous yksi tärkeimmistä miksi palaan tänne. Kuorutettuja ja lyhytikäisiä turruttavaa mainontaa täynnä olevia blogeja on blogosfäärissä ihan riittämiin. Ruokavinkit mukava lisä ja vaikeustasoltaan sopivia.
Heini-susanna! Kiitos ja hyvää uutta vuotta! Minua ilahduttaa kommentissasi erityisesti ”aitouden” ja mainoksettomuuden maininta. Joskus kymmenen vuotta sitten, ehkä kauemminkin, tuli muutamia yhteydenottoja kaupallisten, ”maksettujen” mainosten ottamisesta blogiini. En ole kertaakaan harkinnut, vaikka olisinhan niiden julkaisuilla ja räätälöidyillä postauksilla voinut web-hotellin kustannukset maksaa. Ei sellaista minulle. Tämä on minun päiväkirjani, muistiinpanovälineeni, keittokirjani, matkakirjani ja usein myös keino pitää hyvät asiat päällimmäisenä ajatuksissa. Ja on tässä myös toive ja tavoite tällaisella ”somettamisella” tuoda iloa tai edes jotenkin kiinnostavaa tietoa muillekin.
Tämä on ainoa blogi, jota luen. Hangasoja on tietysti tärkeä aihepiiri, koska en siellä jatkuvasti ole, on mukava katsella kuvia ja lukea juttuja sieltä. Ruokajuttuja selailen, kun yritän keksiä jotain tarjottavaa ja samoin etsin myös reissu- ja
lukuvinkkejä. Elämää koskevat mietiskellyt myös mukavia, pysähdyn myös itse mietiskelemään omalta osaltani.
Nykyisin taitaa aika harva seurata yhtäkään blogia. Ovathan varsinkin tällaiset henk.koht. blogit jo ”so last season”. Eikä joka päivä (17 vuoden ajan!) ilmestyneitä/ilmestyviä ole kovinkaan paljoa. Vähän vanhanaikaistahan tämä touhu on, mutta sopii minulle oikein hyvin.
Aatteleppas, että ilman blogiani emme olisi koskaan ehkä tutustuneetkaan! Onhan tämä postailu tuonut tällaisiakin hyviä juttuja elämääni.
Taidan minäkin jo kuulua melkein ”kalustoon” sain sinulta jostakin kisasta palkinnoksi kirjan Vuorotellen , saatteessa päiväys huhtikuu 2012, siis kohta 13 vuotta sitten, ja jo sitä ennen olin seurannut monta vuotta blogiasi, jonka löysin sattumalta etsiessäni jotain ruokaohjetta. Muuten voin yhtyä tuohon heini-susannan kommenttiin syistä miksi seuraan blogiasi päivittäin. Siksipä ilo uutinen että jatkat edelleen, kauniita päiviä sinne Hangasojalle !!
Ilokseni voin todeta, että kuulut ”kalustoon”. 🙂 Kyllä minä jatkan: omaksi, ja toivottavasti myös muiden iloksi. Täällä on kaunista, ja tänään kovin kylmää!!
Kauniita ja muutenkin hyviä päiviä tähänkin vuoteen sinulle.