Syksyllä suuret tuulet! Sellainen tuli mieleen tänään keskipäivällä kulkiessa Rajakylän ja Mustasuon liukkailla teillä. Ilma tuntui tuulenpuuskista huolimatta jotenkin väljähtyneeltä, niinkuin tänään joulukin. Tunnelma on hailakka, tosin illan tullen vain kaipaileva. Ikävähän se jo…
Lämpöasteisessa, eilisen vesisateen jälkeen, lumipeitteet menettäneessä lähiömaisemassa tepastellessa (ja jälkikasvua vielä aatellen) tuli väistämättä miettineeksi muutakin kuin nastakenkien jälkiä jalkakäytävillä. Mielessä olivat hiilijalanjäljet, vesisateiset joulut ja lastenlasten elämä silloin kun he joskus mahdollisesti ovat isovanhempia… ehkä juuri sää teki tapaninpäivästä vähän ”vesittyneen”.
Toisaalta kun takana on viiden päivän juhlaruokakokkailu brunsseineen – olkoonkin että hyvin paljon olin tehnyt puolivalmiiksi – niin tänään jo ihan mukava kaksistaan omiin ”asetuksiin” järjestelyssä kodissa elellä ja kokata. Semminkin kun viimeöinen uni oli piiiiiitkästä aikaa riittävä. Sellaista osaa arvostaa kun on ollut vähän aikaa ilman.
Tavallaan jouluruokaa vielä tänäänkin: pizzaa, johon tein tomaattikastikkeen luomusti, itse, ja sitten kaikkea rääppiäistä: graavilohiviipaleet, savuporoa, katkoja, juustojen jämiä… Tuli ehkä parasta – oikeasti – kotipizzaa ikinä.
[Otsikkokuvassa kotipiha aattona. Enää ei todellakaan ole noin kaunista, kimmeltävää.]