Tälle päivälle suunniteltiin edellisiä päiviä lyhyempi lenkki; ”sellainen sunnuntaipatikka, – – – käydään vaan Kiilopäällä.”
Niin tehtiin, mutta tulipa siitä aika ikimuistoinen.
Tänään siis kavuttiin – taas kerran – Kiilopään huipulle. Ei koskaan ennen marraskuussa.
Ehkä siksikin ikimuistoinen:
”Kohti ääretöntä ja sen yli!” – tunne pitkästä aikaa.
Kuinka kaunista ja vaikuttavaa siellä oli marraskuisena pyhänä: näkyvyys oli huikea, aurinko oli puolenpäivän jälkeenkin, yhden aikoihin, vielä melko korkealla ja kaamos tuntui ainakin tuolla olevan kaukana, lumi ja puiden oksat kimmelsivät kristallisina.
Kulkijoita vähän, aika tyventä, vähän epätodellistakin. Lapin luonto! 💙
Tänään ei yhtään haitannut latujen puuttuminen, ehtiihän tuota taas ensi vuoden puolella hiihdellä.
Näiden kuvien myötä vielä FB:n Saariselkä-ryhmään kalenterimainos, tilauksiin vastatessa ja niitä kirjatessa onkin sitten iltapäivä mennyt, mitä nyt tehtiin myskikurpitsasoppaa ja vähän muuta ravitsevaa nälän karkottamiseksi.
Viikko on täällä jo vierähtänyt ja nyt kiitollisena siitä, ettei tarvitse kohti Oulua vielä lähteä.
Oi kuinka kauniita lumi- ja maisemakuvia ! melkein kuin olisi itsekin kavunnut tuonne ( tuskinpa 79 v. olisi ?! ) mutta kaunista oli eilen myös täällä Kymenlaaksossa, pumpulilunta tuli muutamassa tunnissa yli 10 cm, pihoissa paljon kausivaloja, näytti aivan joulumaisemalta.
Mukava jos kuvistani on ollut iloa, ja melkein patikkakokemusta. PAtikoinnissahan ei ole kyse matkasta eikä edes korkeuseroista vaan vauhdista: omalla vauhdilla jaksaa kavuta yllättävänkin korkealle.
Kymenlaaksossahan on ollut enemmän lunta kuin täällä! Varmastikin kaunista. Mukavia talventulon päiviä sinullekin!