Aamut on parhaita.
Senhän toki tiedän, mutta miksi se on tahtonut unohtua viime aikoina. Jotenkin lusmuillen olen aamut usein tuhlannut, lukenut netistä uutisia, vatuloinut jonkun pikku asian parissa (pyykkiä, kauppalapun tekoa, sähköposteihin (niitä on joinakin aamuina ehkä monikko, siis kaksikin samalle aamulle!!, jonkun laatikon siivous…). Tänään en vatuloinut. Sen että kahvit ja puuro oli keitetty ja nautittu, sadekartat netistä vielä tarkistettu, pukeuduin sateen pitäviin vermeisiin ja lähdin ulos.
Aamuöisten ja aamupäiväisten sadekuurojen välissä oli puolitoistatuntinen hämärää, happirikasta, aika hiljaista ja edelleen keltaista ulkoilmaa saatavilla.
Ja sen jälkeen koko päivä reipas ja aikaansaapa olo. Väistämättä tuli vannotettua itseä, että ”pidä tämä”. Lupasin yrittää.