Pikkuisen on taas sellainen olo, että tämä on lopun alkua…
Olin tänään(kin) kameran kanssa liikkeellä, kaikenmoista kuvauksellista sattui reitin varrelle, mutta enpä vaan viitsinyt pysähtyä kuvaamaan, koska! Koska oli hyvä vauhti, äänikirjassa juuri menossa Uuden-Seelannin maorikulttuurin ja irlantilaisten lammasfarmareiden elämänmenon yhteentörmäys ja polarisaation kipupisteiden kaunokirjallinen (vahva) kuvaus, joten jatkoin pysähtymättä kuvaamaan.
Sitten kun pysähdyin mun vakkari-jäkälänkeräyspaikalle, en tietenkään nähnyt mitään syytä ottaa pyörän satulalaukusta kameraa ja ryhtyä kuvailemaan kuivaa mäntymetsäkangasta, joka pilvisenä, tosin varsin lämpimänä, päivänä ei todellakaan järin kuvauksellinen ollut.
Joten: olisipa edes kuvia, joista voisin postausintoa ammentaa… Ei ole. 🙁
Kahden hengen sunnuntaipäivällisellä rääppiäisiä ja eilisen punaviinin rippeet, joten eipä niistäkään mitään ilosanomaa jaettavana.
Yhä useammin käy näin: illan tullen ei ole mitään tarvetta purkaa tuntoja, ei iloa jakaa, ei nähtyä tai kuvattua vinkata muidenkin iloksi ja ihmeteltäväksi, ei mieltä miettiä mitään julkaistavaksi.
Mutta kuten huomaatte, en minä vielä luovuta: ainakin vuodenvaihteeseen asti yritän joka päivä jotain mielekästä, ehkä jopa merkityksellistä, tänne keksiä. Ainakin ”Luettua”-kategoriaan olisi itseänikin varten tehtävä päivitys. Tänään tuli täyteen 700 kuunneltua äänikirjaa, joista viimeisestä puolestasadasta on vinkit jakamatta. Ehkäpä tulevalla viikolla…
