Lauantaiaamu Järvenpäässä harmaa, mutta pikkuinen aurinko valaisi päivän.
Taaperoperheessä ei aamuja tuhlata nukkumiseen, vaan ollaan hyvissä ajoin puurolautasten, croissantien ja kahvin äärellä. Ja aikaa on leikeille ja yhdessäololle. Sitä oli sitten illallakin, ja päivälläkin. Ja se kaikki on ollut parasta tänään. Hiljaa, kiitollisena hymyilen itsekseni näistä päivistä, tästä elämänvaiheesta.
Emmiliinin päikkäreiden aikana lähdettiin Tyttären kanssa lenkille, Tuusulanjärven rantatiellä tyventä, ukkosen jyly kuului kaukaa ja ihan pikkuisen ripsutteli vettäkin, mutta rantatiellä oli kaunista, vehreää. Ja meillä juteltavaa…
Iltapäivällä lähdimme koko poppoolla Ainolaan, Aino ja Jean Sibeliuksen museoituun kotiin. Olipä viehättävä miljöö. Eikä vain talo ollut familiääri ja kulttuurikodin henkeä huokuva, vaan myös puutarha, pihapiiri, pieni metsäpolku, hautalehto ja museokahvila olivat tutustumisen arvoisia.
Museokauppa oli ainoa vaatimattomaksi jäänyt kokemus. Tällä oli hyvä aloittaa Emmiliinin ja mummin toivon mukaan yhteinen, monien museokäyntien sarja.
Illansuussa taas yhteisen ruokapöydän ääressä, mutta tänään en keittiössä viettänyt aikaa; sain olla pienen kanssa.