Tänään meillä oli Apsun (9 v.) ja Eepin (pian 6 v.) kanssa yhteinen pitkä iltapäivä. Ajelimme kohti Nallikaria toiveissa päästä uuteen leikkipuistoon liikkumaan ja ulkoilemaan ja matkalla Apsu kertoi, että oli saanut uuden avaimenperän kaverinsa äidiltä: ”Siinä on semmonen yliopiston merkki. Onko sulla semmosta?”
Minä: Ei ole, ei ainakaan enää. Mutta olin viime viikolla pitkästä aikaa yliopistolla vähän niin kuin opettamassa, – olin pitämässä esitelmää siellä. Ja oli mukava, kun näin mun entisiä opiskelijoita ja työkavereita, että ne oli kuuntelemassa siellä.
Eepi: No mitä ne oppilaat sano, kun oot ope, vaikka oot noin vanha?
Enpä osannut vastata? – Naurua en voinut pidätellä!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Nallikarin uusi leikkipuisto oli taas suljettu; rakentaminen taitaa olla siinä vielä kesken. Kuljetttiin rannalla, juostiin majakalle, heiteltiin kiviä mereen, pojan kanssa ihmeteltiin meren synkkää pintaa, mutta ihastellen katseltiin muuttolintujen parvia, jotka järjestäytyivät matkalleen. Niitä oli paljon. Eepi ihmetteli, että miksi lähtevät… Yllättävän lämminkin oli tuulisella rannalla, tai sitten meillä oli tarpeeksi vaatteita. Lastenkin kanssa on ihana kulkea ulkona, merenrannassa. Jutella ja kertoa.
Ulkoilun jälkeen mummi-papalle. Pelaamaan ja syömään, ja sitten se olikin Eepi jolla oli juttuja. Tyttö on mahdoton höpöttäjä, ja nauraa hersyvästi päälle. Kirjastossakin poikettiin vielä kotimatkalla. Kirjastossakin lasten kanssa mukava käydä. Molemmat ovat oppineet kirjojen ystäviksi. Osaavat kertoakin kirjoista.
Hyvä päivä tänään. Mumminelämää.
