Harvoin olen kastunut niin totaalisesti kuin äsken.
Iltapäivällä, mennessä, melkein paistoi. Hiljalleen yhdessä Pehtoorin kanssa poljimme parinkymmenen kilometrin matkan kaupungin läpi Oulunsaloon. Odotuksia, ja jo etukäteen iloa toi ajatus nähdä ystäviä. Tieto siitä, että puutarhasssa meitä odottaisi rupattelu, kuulumisten vaihtelu, samppanja, monien kukkien paljous, lintujen laulu (ja tunnistus).
Orangeriessa oli sitruunoita! Niitä jaksoin ihailla.
Oli viininkerhon kokoontuminen. Juurikin Oulunsalossa sen kuuluu näin kesällä olla.
Teemaa ei tiedetty etukäteen, eikä tunnistettu vaikka sekä valkoviinit että punaviinit olivat samaa teemaa…. Jotain olimme tunnistavinamme – kuten tavallista. Mutta että olimme Espanjassa, Prioratissa!
Kovin paljon juttumme taas yliopistomaailmassa, onhan meistä puolet siellä ainakin puolet elämästään ”viettänyt”, mutta onneksi myös muuta.
Ruokaa, viiniä, kesää, luontoa, lomaa, elämää jutuissa. Ja viiniä. Ja puutarhaa! Kesäkurpitsan kukkia! Niitä olen ´tottunut´ 😂 näkemään vain Roomassa, vain lautasellani fritattuna. Nyt Oulunsalossa puutarhan takapihalla – tuosta noin vain.
Melkein nelituntinen vierähti ruoan ja juoman parissa, paljon puhellen. Kahdeksan aikaan totesimme Pehtoorin kanssa, että on aika lähteä pyöräilemään kohti kotia, mikäli mielimme 20 km:n matkan kulkea kastumatta. Lähdimmekin. Mutta heti kohta lähdettyämme alkoi sataa, – kunnolla.
Vasta jokisuistoon päästyä sade taukosi. Mutta no hätä. On vielä kesä. Tämäkin päivä yksi tämän kesän parhaista. Nyt vähän palelee. Mutta illan ilo ja muistot lämmittävät.
