Purot ja porot jäivät taas pohjoiseen
Aamuvarhain lähdimme mökiltä kotimatkalle: Buorre matki. Kymmenen päivän mökkileirijakso taas ohi. Aina liian nopeasti.
Mutta nyt lähtöä helpotti kun oli jo päätetty, että tullaan pian uudelleen: ”ruskalle”. Vaikka ruska oli kyllä jo nyt hyvällä alulla, mikä ei suinkaan johdu viilenevistä säistä, saatikka pakkasöistä, vaan kuivuudesta, puron pinta on alhaisin koskaan. Sodankylään asti oli pitkiä pätkiä tienvarren koivuja keltaisena.
Ensi kerralla opetellaan taas luppoilemaan, sillä nyt saatiin kaikki aiotut hommat tehdyksi, joten voidaan vain retkeillä tai makoilla mökissä. No ehkä ei ihan sellaista osata, mutta yritetään olla enemmän jouten, – siis vietetään luppoaikaa. Sellaisessa merkityksessä, mitä sillä nykyisin pohjoisessa Suomessa käsitetään.
Luppo ja joutilaisuus – Miten liittyvät yhteen
Luppo tarkoittaa naavaa muistuttavaa, etenkin kuusissa kasvavaa jäkälää, murteissa myös kuusen naavaa (joka sekin kuuluu jäkäliin).
Luppoajalla on tarkoitettu aivan konkreettisesti aikaa, jolloin porojen on täytynyt turvautua lupon syöntiin. Näin on ollut esimerkiksi kovan hangen aikaan kevättalvisin, kun porot eivät ole saaneet kaivettua maasta jäkälää.
Porojen luppoaika on ollut mallina myös ihmisten luppoajalle. Sanaa näytettäisiin alkuaan käytetyn siitä ajasta, jonka tukkijätkät ym. tilapäistöitä tehneet joutuivat olemaan ilman työtä. Sinä aikana he joutuivat porojen tapaan turvautumaan vähäisempään ravintoon, kun ei ollut rahaa, millä hankkia parempaa. Luppoaikaa pidettiin siis hyvin kielteisenä ja huolia tuovana asiana.
Vuosikymmenten mittaan luppoaika näyttäisi saaneen myönteistä sävyä. Elintason nousu on vaikuttanut siihen, että väliaikainen joutilaisuus voi nykyisin olla toisinaan jopa tavoiteltava asia.
Lainaus Kotuksen sivulta
