Kesäfiilis. Tänään on Oulussa ollut oikea kaunis, lämmin, melkein helteinen kesäpäivä. Aamulenkille ei mitään pitkähihasta tarvinnut, ei edes pahasti tuullut. Täyteläistä vihreää. En ole onko ´vihanta´oikea sana, mutta se tuli mieleen monta kertaa. Ja kesä.
Kesäfiilikseen kuuluu myös viili. Syön sitä nykyisin hyvin harvoin, mutta tänään oli kesäviilin aika. Ja se toi muistoja, oikeastaan aika ikäviä muistoja, hyökynä. Niistä muistoista on jo 35 vuotta!
Mutta viiliin liittyy myös hyviä muistoja. Lapsuusmuistoissakin viilillä on sijansa.
Perheellämme oli Kiimingin Nurmijärvellä mökki, jonne minä, veljeni ja äiti, sekä usein myös kotiapulainen, muutimme kesäisin ainakin muutamaksi viikoksi, isä tuli kaupungista viikonloppuisin mökille. Olin silloin alle kouluikäinen, ja mökkipäivistä on paljonkin ihan eläviä muistikuvia.
Tykkäsin ihan hirmu paljon olla siellä. Sain uida, onkia, minulla oli leikkimökki, jossa oli kirjoja (en osannut vielä lukea, mutta kirjoja kuitenkin), sain käydä apulaisen kanssa hakemassa läheisestä Järvelän talosta maitoa ja munia. Lehmät kyllä pelottivat tosi paljon. Käytiin marjassa, sadepäivinä pelattiin Mustaa-Pekkaa. Joskus mukanamme oli myös ystäväni Ookku, joka asui silloin tästä meidän nykyisestä kodistamme muutaman sadan metrin päässä.
Ja mökillä kävi varsinkin äidin sukulaisia, – ja Perniön pappa.
Kuvassa verkoilta tai katiskalta tultua savustellaan saalista. Oikealla puolellani ovat Järvelän isäntä, isäni mökkilookissaan ja pappa, josta muistan paremmin isot kädet kuin solmion ja valkoisen paidan.
Yllä oleva kuva on eri illalta, mutta sama kesä. Mökki oli kai toista kesää olemassa? Laituri ei ole tässä vaiheessa vielä ihan viimeistelty? Siis 1962? Arvelen, että tämä on 4-vuotiskesästäni. Joka tapauksessa olin isompi kuin suuri hauki, joka on kai katiskasta vastikään nostettu. Se oli aina mukavaa ja jännää puuhaa. Isä ja äidin vanhin sisar ovat mukana riemussani.
Mutta siis, mökkiin liittyy myös viili. Siellä äiti teki itse viiliä, ei – ei ainakaan muistaakseni – koskaan kaupungissa. Ja jo silloin söin viiliä kanelin ja sokerin kanssa. Ilman niitä en sen jälkeenkään ole viiliin koskenut. Mutta joka tapauksessa, mökin muistot iltapalasta viilikupin äärellä, ovat mukavia.