Eilen luin/kuuntelin pitkästä aikaa Mma Ramotswe-kirjan (Laiskanlinnan laulu); olen ostanut ja lukenut kaikki 10 ensimmäistä Naisten etsivätoimisto nro 1 -sarjan teosta ja useimmat seuraavatkin. Kepeää kesälukemista, mutta Botswanan dekkarit eivät enää juuri hymyilytä kuten ennen, niissä ei juuri uusia oivalluksia, satiireja tai afrikkalaisia elämänviisauksia. Hyvin ennalta-arvattavia ovat nämä uusimmat. Mutta kelpo välipalakirja oli tämäkin.

Kirjan jälkeen hoksasin, etten taaskaan, huolimatta lupauksestani ja aikomuksestani, ole muistanut (lue: viitsinyt) juurikaan kirjata lukukokemuksiani ja -tuntojani niistä tänne blogiin sen jälkeen, kun tämänvuotinen Helmet -lukuhaaste tuli valmiiksi.

Huhtikuun jälkeen nämä äänikirjat ovat laduilla ja pyöräteillä, siivotessa ja neuloessa soljuneet tajuntaani. Osa hyvin huolimattomasti kuunneltuna, mutta muutamaa kirjaa säännöstelin itseltäni: kuuntelin vain silloin kun tiesin varmasti paneutuvani tekstiin. Kirjan kieli, tekstin vaikuttavuus, koskettavuus, kiinnostavuus, sanonnan taituruus oli annosteltava, palasteltava, jotten ohittasi mitään olennaista, että kirja koskettaisi. Kaikki ne olen tainnut arvostella viidellä tähdellä.

Kuten tavallista elämäkerrallisia on paljon (10/31), naisten kirjoittamia tavallistakin enemmän (20/31), historiallisia romaaneja vain muutama ja ”feelgood-hömppä-regina-sarjaa” (ei hyvässä eikä pahassa) tällä kertaa juuri ollenkaan.

Jos olen kuunnellut/lukenut kirjan loppuun asti ja se on tässä listassa, on se merkki siitä, että se oli vähintäänkin hyvä. Tässä vaiheessa elämä on jo liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen. Tähditetyt ovat antaneet paljon muutakin kuin taustaa muulle tekemiselle. 

Alexander McCall Smith, Laiskanlinnan laulu

Sheila O’Flanagan, Elämä voi alkaa

Kauko Röyhkä, Miss Farkku-Suomi
Kirjailija oli kanssani samassa koulussa, rinnakkaisluokalla, samassa Kuusrockissa kävimme, tiesin monia kirjan henkilöitä, tapahtumia, joten minä ”näin” tämän kirjan tapahtumat ja ihmiset, kuulin opettajien äänet, tiesin, miten kadut ja tiet risteävät, samat Suosikit ja LP:t olivat omassakin kirjahyllyssäni. Siis nostalgiaa lukiovuosiin… Leffaa en ole käynyt katsomassa, enkä haluakaan nähdä.

Johannes Lahtela, Yksinäisen miehen poika ****
Tämä on rankka kirja. Suomalaisen sodanjälkeisen, puhumattoman, (post)traumaattisen suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kapea läpileikkaus. Sotaa ja puhumattomuutta vastaan, rauhan ja avoimuuden puolesta.

Milly Johnson, Kaiken keskellä elämä

Anu Kolmonen, Taapelitaivas *****

Tämä kirja ansaitsisi kokonaisen oman postauksen, – mutta pelkään, etten kuitenkaan onnistuisi kertomaan, miksi. Yritän kuitenkin edes vähän: ensiksikin kirjan kieli on kaunista, rikasta ja elävää. Se, että Anu Kolmonen sanoittaa pieniä hetkiä ja pieneltä vaikuttavaa tekemistä tarkasti, voisi olla tylsää, turhaa arkisen elämänmenon kuvailua, mutta jollain tavoin nämä tuokiot ovatkin kauniita, valoisia ja hyvän näkeviä. Näin siitä huolimatta, että kirjassa eletään raskaita vuosia, jolloin työväestön ja erityisesti naisten asema on heikko, luokkayhteiskunnan kriisit ja sota tekevät arjesta pelottavaa, kurjaa, nälkäistä.

Se, kuinka Anu Kolmonen hienovaraisesti, elävän tuntuisesti ja tunnistettavasti Friidan ja hänen lähipiirinsä tuntoja myötäelää ja esimerkiksi vanhemisen vuosia sanoittaa, on vakuuttavaa, mutta myös herkkää. Jopa niin, että voisin uskoa kirjan olevan autofiktiivinen elämäkerta, siis, että kirjailija olisi itse elänyt nämä vuodet Kemin Karihaarassa. Ja vaikka Friidan ja hänen läheistensä elämä ja arki eivät ole helppoja, on heidän päivissään toivoa, kauneutta ja voimaa. Ja ehkä se on juuri tämä, joka kantaa.

Anu Kolmosen kirja kertoo niistä ihmisistä, joista minäkin kirjoitin kirjassani. Väitöskirjani Matilda ja poikansa Lauri, olisivat voineet olla Taapelitaivaan Friidan naapureita. Lapin leivän isä (Kemi-yhtiö) ja arki (arjen historia) ovat minunkin kirjassani. Meidän näkökulmamme on tietysti eri, mutta – ja juuri siksi – Kolmosen kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Eleonoro Holmgren, Britta-rouvan perintö
Vaatimattomampi kuin sarjan eka osa.

Susanne Päivärinta, Kaikki tämä elämä ****
Toinen kirja, jossa kirjoittaja on elänyt nuoruutensa (tosin minua myöhemmin) samoilla ”huudeilla” kuin minä, vähän samanlaisessa ”kontekstissakin”. Tämä ei ollut sellainen itsekehu ”vaalikirja” kuin usein näkee, joita ei ole kyllä tullut luettuakaan. Yllätyin monesta asiasta, monessa kohtaa arvostin.

Antti Heikkinen, Baarijakkara

Liz Fenwick, Joen erottamat

Tom-Kristian Heinäaho, Saatanasta seuraava: Kaksoiselämäni Jehovan todistajana

Tommi Kinnunen, Kaarna *****

En ole varsinaisesti Tommi Kinnus -fani. Tosin olen lukenut kaikki hänen kirjansa, ja tykännyt niistä aika paljonkin (poislukien Pintti ja Lopotti). ”Pimeät kuut” ja ”Ei kertonut katuvansa” ovat edelleen mielessäni erinomaisina. Siis lähtökohtaisesti vähän ristiriitaisesti aloitin.

JA? – Kyllä Kaarna on minun mielestäni paras Kinnunen. Tärkeä aihe tässäkin. Tässäkin sotien jälkeisen Suomen yhteiskunta- ja sosiaalihistoria sekä puhumattomuuden juonne vahvana. Ja tässäkin toivo. Onhan.

Donna Leon, Muistoja matkan varrelta
Donna Leonin viime vuosien dekkarit ovat olleet vähän pettymys, mutta tämä omaelämäkerta fragmentteina olikin mukava. 

Jari Järvelä, Aino A.
Jokaisen menestyneen miehen, myös Alvar Aallon, takana on nainen. 

Marika Lehto – Laura Lepistö – Voittava mieli
Positiivinen yllätys. 

Anna Soudakova, Mitä männyt näkevät

Anna Soudakova, Varjele varjoani *****

Tärkeä aihe: inkeriläistaustaiset Suomeen muuttajat. Ei ole evakkokirja, joita olen viime vuosina lukunut kymmeniä, – tai on sittenkin. Ja tämä on maahanmuuttajakirja. Tässäkin kirjassa arki, arjen ”erilaisuus” ja monenlainen toiseus ovat tarkkanäköisesti ja huolella ajankuvan välittäen tutkittu ja romaaniksi kirjoitettu. Tämä toi ainakin minulle paljon uutta tietoa inkeriläisistä, heidän ylisukupolvisista traumoistaan ja kokemuksistaan. Ja äidinkielen merkityksestä. 

Hanna Brotherus, Äitini, tyttäreni

Enni Mustonen, Kartanonrouva

Kaj Korkea-aho, Äitiä etsimässä

Saara Turunen, Hyeenan päivät

Elina Hirvonen, Rakkauksien lokikirja ****
(Tästä olen kirjoittanut aiemmin. Voisin kuunnella uudelleenkin.)

Glendy Vanderah, Valoa lehtien lomasta

Sarah Lark, Tulikukkien aika

Inga Magga, Puolikas *****

Tämä sekä Ann-Helén Laestadiuksen kirja Varkaus kuuluvat niihin saamelaisuudesta kertoviin kirjoihin, joita mielelläni etsiskelen kuunneltaviksi nimenomaan mökillä. Kuten Halla Helle (Niillaas Holmbergin kirja) nämäkin koskettivat, hämmästyttivät, opettivat monin tavoin. Saamelaisuudesta, suvuista, identiteetistä, kielen ja perinteen merkityksestä. Ja ”tarinoina” kiehtovia, antoisia lukukokemuksia molemmat.

Ann-Helén Laestadius, Varkaus *****

Kirjan lieveteksti: ”Varkaus on villi ja kaunis joiku poronhoitajien elämäntavasta, ja vetävä romaani siitä mitä pohjoisessa todella tapahtuu. Poroja varastetaan ja tapetaan kylmäverisesti eikä poliisia tunnu kiinnostavan. Saamelaisten ja muiden asukkaiden väliset jännitteet voivat olla peräisin sukupolvien takaa.”

Salla Leponiemi, Firenzeläiset elämät

Anne Tyler, Kellotanssi

Aino Leppänen, Odottamattomin terkuin ope

Sanaka Hiiragi, Unohdettujen muistojen valokuvaamo
Japanilaisia romaaneja aina koetan lukea. Niissä on joku merkillinen tunnelma. Ehkä vähän sellainen toden ja kuvitellun välimaastossa leijuminen. En oikein osaa niihin kiinnittyä.

Jokainen kommentti on ilo!