Näin heinäkuun 2024 lopulla tapahtunutta….
Pääsiäisretriittini jäi tänä(kin) vuonna pitämättä ja kotimaan Grand Tour (1 – 5 vrk), jollainen monena kesänä on tehty, ei tänä vuonna edennyt aiottua ja/tai suunnittelua pidemmälle, mutta ja siksi: minä halusin kuitenkin jonnekin. Vaikka sitten yksikseni.
1990-luvun lopulla ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana kävin yksikseni Helsingissä useammankin kerran vuodessa (ja lisäksi kerran vuodessa opiskelijaekskursion opena). Vaikka noilla reissuilla olin päivät pitkät, pitkät päivät arkistoissa tai kirjastoissa, joskus seminaareissa tai konferensseissa, niin silti olin reissuissa yksin. Eikä minulla ollut mitään yksin reissaamista vastaan. Päinvastoin.
Tarvitsen sellaista joskus. Yksinoloa. Nykyisessä elämäntilanteessa yksinoloa on vähän. Yleensä vain lenkillä, hiihtäen, kävellen tai pyöräillen pari tuntia päivässä, siinä kaikki. Mutta ei se ole ihan sama, mitä joskus toivon ja tarvitsen.
Pelkkä Haaparannan reissu tai pyöräily Liminkaan, tai vaikka Iihin, eivät tunnu riittävän, Järvenpäähänkään ei kannata lähteä, koska Emmiliinin poppoo on edelleen Hangasojalla, joten… Viime viikolla tarkistin Finnair Plus -pistesaldoni ja Scandic-hotellien jäsenyyspisteet ja niitä oli riittävästi eestakaiseen lentoon ja yöpymiseen Helsingissä.
Täällä olen.
~~~~~~~~~~~~~~~~
Lentopalkintolennot ovat usein vähän ”vaikeaan” aikaan, mutta nyt minulle sopi tämmöinenkin hyvin. Reilu vuorokausi yksin oloa piipahtaen kesäisessä Helsingissä.
Puolineljän lento lähti vähän etuajassa, ja kirjauduin Grand Centraliin jo viiden aikoihin.
Aika paljon olen yhden Helsingin vuorokauden osalle toivonut ehtiväni, tänään kävelyä Espan puistossa ja tietysti Kauppatorin rannassa, meren lähellä. Lämmintä ja paljon meitä maalaisia … Samalla piipahdin Kapteenskassa, Kämpin putiikeissa ja tietysti Stockalla ja Akateemisessa.
Jo kotona päätin: yhden hengen illallispaikka olkoon Bistro Bardon (Kluuvikadulla). Ranskalaisen keittiön klassikkoruokaa… Olin seitsemän aikaan Bistron terassilla pienessä jonossa kyselemässä ”olisiko yhdelle pöytää?” Vähän hassulle sellainen tuntui, mutta rohkeasti annoin ohjata itseni ulkoterassin pöytään.
Ja ”Skagen Bardonin tapaan” oli mahdottoman hyvä, ravut tuoreita, ei mitään sitkeitä, pieniä pakasterapuja, muikun mätiä oli tarpeeksi, uppomuna juuri oikeanlainen ja briossinen leipä aika täydellinen. Lasillinen Loiren cremantia sen oheen ja lopuksi espresso. Ja mukava, tärkeilemätön tarjoilija.
Olin tyytyväinen. Ja ”viihdykettä” sain naapuripöydästä, jossa kaksi ikäistäni naista keskustelivat lapsistaan ja lastenlapsistaan, kehuskelivat kilpaa näitä toiselleen, samoin kuin omaan varallisuuttaan. Huoh!
Nyt olen tutussa hotellissa, viileässä huoneessa, huomista odotelleen. Järnefelt ja ehkä Cajsa heti aamupäivällä.
Kuvia on, liittelen niitä kotosalla.
(Artikkelikuva aamun pyörälenkin satoa.)