Helsingissä Canonin kanssa

Helteinen päivä on tullut vietettyä enimmäkseen ulkona.

Eilen Helsingissä ei ollut näin kuuma, vaikka lämpötila hellerajalla iltapäivällä olikin.

Eiliseen postaukseen laittelin kuvia ja vähän niiden yhteyteen vielä tekstiäkin. Joten kannattanee vilkaista sinne.

Ja tähän vielä jotain eilisestä…

Ensinnäkin, vielä kerran on mainittava Grand Central -hotelli. Tämä taisi olla nyt neljäs vai jo viides kerta kun siellä yövyin. Parasta siinä on sijainti. Elielin aukion reunassa – kaikki on lähellä. Sinne on helppo mennä ja sieltä on helppo lähteä. Se on tyylikäs, huoneet korkeita, käytävät hiljaisia, kylppärit putipuhtaita. Aamiainen vähintäänkin kaikille sopiva, runsas, monipuolinen, hyvistä raaka-aineista tehtyä. Ei se edullisimpia ole, mutta kun me on oltu reissussa ei-niin-pahimpaan-sesonkiin, niin siedettäviä ovat hinnat olleet.

Eilen käveleskellessäni Töölössä ja matkalla Hietaniemeen kuljin parinkin muistoja herättäneen rakennuksen ohi.

Ensinnäkin Pohjoisella Hesperiankadulla on sairaala Mehiläinen. Siellä kävin lapsuudessani aika useinkin, kerran jäin sinne vähäksi aikaa ”töihin”. Äitini vanhin sisar oli siellä puhelinkeskuksessa ja vastaanottoaulassa töissä. Olimme äidin kanssa piipahtamassa hänen luonaan ja äiti halusi käydä jossain lähellä olevassa vaateliikkeessä ja tätini sanoi, että voisin jäädä hänelle apulaiseksi siksi aikaa, että äiti voisi piipahtaa parin korttelin päässä. Olin ehkä 8-vuotias, muistan, että osasin kuitenkin jotain kirjoittaa, ja sain jäädä sen keskushuoneen sivupöydälle piirustelemaan ja kirjoittamaan toviksi.

Toinen rakennus, jonka muistot ovat vielä paljon elävämmät, on alla. Joka sekin on Pohj. Hesperian kadun varrella,

Tuossa rakennuksessa oli ennen kasarmi, nyt kai Attendon hoivakoti ja loft-asuntoja. Kasarmialueella oli vielä parikymmentä vuotta sitten  mm. Helsingin Autokomppania, ja siellä isäni suoritti asevelvollisuutensa vuonna 1951. Ja siellä oli autokomppania ainakin vielä kesäkuussa 1983. Tuossa kuvan keskellä alhaalla olevassa matalassa siivessä oli silloin varusmiesten tiloja ja katu siinä edessä on aika kapea.

Oltiin Pehtoorin ja veljeni kanssa linja-autonkuljettajakurssilla (touko-kesäkuu 1983) ja ajotunnilla oli minun vuoroni ajella. Tulimme kuvan oikean reunan risteykseen (Mechelininkatu?) ja ajo-opettaja keksi että ajellaan Hietsun rannalle, joten hän pyysi kääntymään juuri tuohon edessä näkyvälle kadulle. Käännyin, ajelin varovasti kielin keskellä suuta sillä kadunvarsipysäköinti teki ajoradan kapeaksi onnikalla ajettavaksi. Ajelin menemään ja kuulin kun ope selitti että oikealla on autokomppania  … enpä piitannut moisesta, koetin päästä kunnialla kadunpätkän toiseen päähän. Pääsinkin. Ja siellähän oli sitten pikkuautot parkkeeranneet niin, ettei ollut puhettakaan, että onnikalla olisi päässyt kääntymään seuraalle kadulle. Mikä avuksi?

Ei muuta kuin oli peruutettava takaisin, koko korttelin mitta, kapeaa kaistaa pitkin. Eikä auttanut sanoa, etten halua, sillä oli kuulemma oikein hyvä harjoittelupaikka. Ja minähän peruutin. Ja jossain välissä minulle kerrottiin (en itse uskaltanut edes katsoa), että kaikissa ikkunoissa roikkui varusmiehiä siniset autokomppanian laatat kauluksissaan ja kannustivat minua vilkutellen ja taputtaen, kannustushuutoja hihkuen!

Eihän se mikään mallisuoritus ollut, peruutus kesti kauan muutaman sadan metrin matka, olin kädet märkänä ja tuskaisena. Mutta niin vain pääsin pois autokomppaniayleisön edestä  ja kapoisen katupätkän perukoilta. Tuskin unohdan tätä enää myöhemminkään!

Eilen kuljin siis turvallisesti kävellen ohi tuon paikan ja menin  Hietaniemen hautausmaalle melkein pariksi tunniksi.

Tässä muutama kuva taitelijakukkulalta, jossa hyvinkin erikoisia hautakiviä, ja vähemmän taiteilijoiden hautoja kuin olin luullut.

Yllä harmonikkataiteilija, säveltäjä, musiikkineuvos Lasse Pihlajamaan hauta ja oikealla näyttelijä Leif Wagnerin hauta.

Kauppatorilla kävin sekä tiistai-iltana että eilen jossain välissä. Ja siellä taas hoksasin, että enää en osaa olla ilman kameraa, en ottamatta kuvia. Kun tiistaina lähdin kotoa, harkitsin pitkään, otanko koko painavaa Canonia raahattavaksi.

No en vakavissani miettinyt, sillä tiesin, että kärsisin, jollen ottaisi. Enkä toisaalta oikein tiedä, miksi se nytkin oli oltava mukana. Muuta kuin blogin kuvittamiseksi! 😂 😂

Joten Ateneumin seinällä ollut Järnefeltin lausahdus kolahti:

Ja onneksi oli järkkäri kaulalla. Taidemuseo Amos Rexin aula (otsikkokuva) on aina niin kuvauksellinen! Kännykkäkamera ei olisi riittänyt!!

Taidemuson pihapiirissä on Kim Simonssonin Sammaljätit. Isot sympaattiset hahmot.

”Valontuoja” oli lähes hellyyttävä. Kaksi muutakin kannattaa käydä vilkaisemassa…