Kalajoelta kotiin

Uni loppui Kalajoella kuuden jälkeen, siirryin makkarista olohuoneen sohvalle lueskelemaan ja vähän ennen seitsemää viisivuotias heräili toisen makkarin kerrossängyn yläpedillä, tepsutteli avojaloin olkkariin ja käpertyi kainalooni. Supateltiin, oltiin, levättiin vielä. Ja jotain suolaista minulla silmänurkissa. Liekö kylpylän vesi kirvelsi aamullakin vaiko vielä flunssan jälkiseurauksia?

Hotelliaaminen oli aika perus, mutta muksut arvostivat kovasti vohvelin paistomahdollisuutta – ja Nutellaa!! Tarvittiinhan sitä energiaa, kun me kolme  aioimme mennä vielä aamupäiväpolskinnoille kylpylään ennen huoneen luovutusta. Reilu tunti ehdittiin laskea vesiliukumäkeä, uida pitkässä virrassa, harjoitella sukeltelua, lillua porealtaissa (”ollaan niinkuin makaronit kattilassa”). Pehtoori & poika lähtivät lenkille.

Lounaalle ajeltiin Tapion tuvalle, ja sen puodista molemmat lapset löysivät mieleistään osteltavaa papan antamilla lomarahoilla: Eepille pehmokissanpentu ja yksisarvislehti, Apsulle EM-jalkapallon erikoislehti. Risto Räppääjä -äänikirja kuului autossa ja matka taittui nopsasti alle kahdessa tunnissa. Ja aika monta kertaa kuulin, että ”sitten kun me ens kerralla mennään Kalajoelle”, ”milloin me mennään uudestaan”, ”kylpylä oli kyllä hyvä”, – ja vaaaauuuuuu. Se oli tämän lomasen hokema joka suusta, yhteen ääneen ja erikseen, moneen kertaan, illalla ja aamulla ja vähän joka asiaan: vaaaaauuuuu-uu. Kyllä oli yllin kyllin wau-efektiä parissa päivässä!

Siinäpä ne mun rakkaat vuoren valloituksessa.