Kaupunkijuhannus – kuten niin monina edellisinäkin vuosina. Aurinkoinen, tuulinen, ei niin helteinen juhannusaatto. Ja jos joulu on minulle ruokajuhla ja perhejuhla niin on myös juhannus. Saan sydämeni kyllyydestä tehdä ruokaa, tarjota sitä rakkaille.
Näin tämä päivä on mennyt. Aamupäivällä kävin sentään parin tunnin pyörälenkillä – kuten jo perinteeksi on tullut ajelen Kellon Kiviniemen kalasatamaan meren äärelle toviksi. Matkakahvi mukanani, pieni hetki ihan yksikseni. Tällaiset ovat tärkeitä hetkiä. Vuodenkierrossa toistuvat juhlat tuovat muistoja edellisistä, ehkä on hyväkin tavallaan paaluttaa kuluneita vuosia ja panna niiden muistot kohdilleen. Ja niin kuin tänään: huomata, että asiat voivat muuttua myös paremmiksi.
Muutoin päivä ruoan ja perheen ympärillä ja ääressä. Osasinpas olla lunkisti, ei mitään kummoisia tänään.
Nämä me tehtiin Eepin kanssa, eivät ihan sitä mitä aiottiin, mutta hyvin upposivat…
Hyvää yhdessä oloa, yhdessä tekemistä, Eepistä on mukava kattaa pöytää, Apsusta ei. Välillä ehdimme pelata pihalla. Ja ”vaaaauuuuu”. Se on jäänyt parin viikon takaisen Kalajoen reissun jälkeen lähtemättömästi meidän keskinäisen kanssakäymisen perusilmaukseksi. 😀
Nyt oli ensimmäinen vuosi, jolloin Eepi sai papan kanssa nostaa lipun salkoon. Se on lapselle jännä juttu.
Tänään olimme kuudestaan (me + Juniori, Miniä ja muksut), huomenna saadaan tänne Emmiliini vanhempineen. 🧡Brunssipöytä on jo katettu.