Veneretki Limoneen

Buongiorno hyvin nukutun yön jälkeen ja hotellin vallan monipuolisten aamiaistarjoilujen äärelle. Reippaasti lähdimme kohti patikkaloman ensimmäistä etappia.

Oltiin puolikymmeneltä patikkakamppeet päällä, reput selässä jonossa Funiviaan ja valmiina suunnitellulle ja odotetulle patikkaretkelle Monte Baldolle  (korkein huippu yli 2200 mpy). Ventrar-lenkki oli toiveissa päästä kulkemaan, ehkä vielä muutakin – jos vielä iltapäivällä jaksettaisiin ja sää suosisi.

[Kuvan alareunassa meidän hotelli, ja siitä suoraan ylös funivian reitti. Monte Baldon huippu pilvien peitossa.]

Tovin jonotettuamme, saatuamme jo liputkin ostetuksi, tuli tieto, että gondoleille ei ole sähköä! Eikä tilanteen  korjaantumisesta ollut tietoa: ehkä puoli tuntia, ehkä kolme. Eihän me patikkakengissä, paksuissa vaatteissa (ylhäällä oli aamukahdeksalta + 6 C) ja reppujen kanssa mihinkään lähelle haluttu jäädä käveleskelemään ja odottelemaan.

Siispä hotellille (vajaa kilometrin matka) vaihtamaan vermeet ja päätettiin, että lähdetään sitten tänään Limoneen: Gardajärven vastarannan pieneen ”sitruunakaupunkiin”.

Tutustuminen siihen on myös ollut tämän reissun toivekohteena, ja myös se vaatisi sateetonta keliä: ei innostaisi lähteä laivakyydillä järven yli ja kulkemaan sitruunalinnassa, La Limonaia del Castel.

Siispä vaihdetaan patikointi vuorilla venematkaan naapuriin, järven yli Venetosta Lombardiaan. Raja näiden alueiden välillä kulkee keskellä Gardajärveä.

Ja sehän olikin mukava retki. Ihan turistikylä, paljon saksalaisia kuten täällä kaikkialla.

Ei olla montakaan italian sanaa täällä kuultu, kun ravintoloissakin tarjoilijat puhuvat meillekin automaattisesti  saksaa. Tänään kyllä lounaalla (piadineja ja lasilliset paikallista Luganaa) pääsimme muutamia osaamiamme italian  fraaseja käyttämään ja tulimme jopa ymmärretyksi.

Mutta turistejahan mekin, joten hyvin mahduimme mukaan.

Käveleskeltiin, syötiin sitruunagelatoa, käytiin kirkossa (muistokynttilät sytytimme, tällä kertaa myös ystävälle), ja ihasteltiin sitruunapuita ainutlaatuisessa sitruunapuutarhassa, joka on tehty vanhaan linnaan.

”Puolenpäivän proseccon” sijaan nautimme puolenpäivän jälkeen limoncellospritzit. Ja juuri Limonessa ne olivat todella raikkaat  ja hyvät, auringon paistaessa, Gardan aaltojen liplattaessa venesataman rantaan.

Kylässä oli putiikkeja, joissa oli kaikkea mitä saattaa kuvitella sitruunasta. Saippuaa, keksejä, pastaa, ihonhoitotuotteita, monenlaisia alkoholeja, herkkuja, vaatteita, kyniä, kaikkea. Ja niinhän siinä kävi, että sitruunasuolaa ja iso sitruunakuvioinen pöytäliina on nyt kotiinviemisinä. 🙂

Kolmen tunnin kiertelyn jälkeen venekyyti takaisin Malcesineen, – varttitunnissa takaisin Porto Vecchiossa.

Jäimme lounaalle yhteen sataman monista ristoranteista, nautimme lämmöstä, valosta, sunnuntaista… Epätodellisesta olosta.

Iltapäivän lopulla hotellin parvekkeelle, uimassakin kävimme.

[Kuvassa hotellimme. Huoneemme alakerrrassa, neljäs ikkuna vasemmalta. Ja etualalla uintipaikka. Eipä olla vielä nähty muita uimareita. 🙂 ]

Illan tullen ei maltettu pysyä pois ulkoa, Pehtoorilla vähän nälkäkin, kävelimme taas keskustaan. Trattoria Scalieri oli familiaari, pieni idyllinen ravintola, jossa Pehtoori söi – lemppariannoksensa ulkomailla – ”seabassia”, minulle riitti antipastiannos paistettuja sardiineja. Hyviä olivat.

”Kotimatkalla” hieno auringonlasku. Vielä siis aurinko ilonamme. Järvi liki tyyni, aika hiljaista rantapromenadilla. Sää samettinen. Hyvällehän se tämmöinen tuntuu.

Nyt toivotaan, että  huomenna ainakin vielä aamupäivä olisi sateeton: kohti Monte Baldoa!