Palasin juuri elokuvista: Tie sydämeen…
Sisareni siitä hoksautti tässä joku aika sitten, kun Cannesissa oli palkittu parhaasta ohjauksesta. Tänään sitten mentiin kimpassa katsomaan, ja kyllä oli ansaittu palkitseminen. Meistä myös äänisuunnittelija, tai se joka elokuvan äänimaailmasta vastaa ja ehkä sen luokin, oli tehnyt erinomaista työtä. Myös hiljaisuutta oli käytetty hyvin.
Ranskalaisen klassisen keittotaidon ja gastromian ylistys ja rakastamisen vaikeus olivat tämän elokuvan kantavat teemat. Tekee mieli puhua taide-elokuvasta, paljon hyvän ruoan tekemistä ja nauttimistakin tässä oli, mutta ei voi toimintaelokuvaksi luokitella. Eleetön, tai ei sittenkään, vaan siinä oli paljon oleellista, paljon eleitä, jotka kaikki kertoivat tarinaansa. Se oli myös visuaalisesti hyvin kaunis, – keittiö! 💗
Tykkäsin. Très bien.
Ja kun nyt kerran on puhe viihteestä, tai katselukokemuksista, niin kerronpa myös koukuttumisestani telkkarin ääressä.
Telkkari/Netflix/Katsomo -sarjoja etc. en juuri seuraile, en varsinkaan mitään saippuasarjoja, mutta toki esim Downton Abbey, Virgin River, Anna, a lopussa ja jotkut kotimaiset sarjat (Onnela, Sunnuntaibrunssi etc.) on tullut ilolla ja nauttien katsottua.
Kun esikoisemme vuosikymmen sitten asusteli ja eli Meksikossa yhteensä reilut puolitoista vuotta, kuulin eka kertaa käsitteen ”telenovela” – siellä seurasivat jotain saippuasarjaa, joka kuulemma oli sellaista. Telenovela tarkoittaa Etelä- ja Väli-Amerikassa 1950-luvulla kehittynyttä espanjan– ja portugalinkielistä saippuaoopperatraditiota. Ja tällainen telenovela on nyt minunkin elämässä.
La Promesa – salaisuuksien kartano löytyy YLE Areenasta. Jaksoja on kai jo yli 300. Ensimmäisessä tuotantokaudessa on 122 jaksoa, ja meillä ei siitä ole enää kuin 98 katsomatta. 😂 Ehkä ei katsotakaan, mutta nyt tuntuu, että jokapäiväiseksi ”ruokalevoksi” on tullut yhden, viikonloppuna kahden, jakson katsominen.
Tässä kuukausi sitten kun norjalaispaidan kutominen Vävylle oli saatava valmiiksi, vähän etsiskelinkin jotain katseltavaa ja/tai kuunneltavaa kutomisen oheen, ja sattuipa juuri siinä vaiheessa Instagramissa Minna Kuukka kertomaan, kuinka hän, joka ei mitään telenoveloita katsele, jääneensä koukkuun espanjalaiseen La Promesaan. Niinpä sitten sanoin Pehtoorille (joka todellakin katselee yhtä sun toista sarjaa säännöllisesti) että katsotaanpa, millainen se tämä tämmöinen kartanosarja oikein on.
Villapaita on valmis, jo viety valmistujaisiin Järvenpäähän, eikä mitään uutta ole aloitettu, mutta sarjasta en ainakaan vielä luovu. Luulen, että haluan ainakin niin kauan roikkua mukana, että yksi tietty pahis (kuinka hienosti osaakaan roolisuorituksensa tehdä!!) saa palkkansa. 🙂
En voinut hakea netistä tähän oikein tietoa sarjasta, sillä pelkään, että sieltä tulee juonipaljastuksia – ja sitä en todellakaan halua!
Seuraako joku muu? Älkää vaan spoilailko mitään. 😀
Seuraan tätä sarjaa. Jotenkin kuitenkin nyt kakkoskauden noin 60:en jakson kohdalla toivoisi jonkun asian ratkeavan. Katsomatta ei kuitenkaan voi jättä, kun ei tiedä milloin joku mehevä paljastus tulee :).
Kakkoskaudella jo puolivälissä! Tässä maratonin alkuvaiheessa kyllä tuntuu, että enemmän ilmenee salaisuuksia kuin tulee paljastuksia. No mutta, salaisuuksien kartanohan se on.
Mistähän arvasin, että sinäkin ( ihme kyllä) olet jäänyt tähän koukkuun… niin varovasti asian ilmaisit muutama päivä sitten. Minäkin liityin seuraajien joukkoon paljon myöhemmin, areenastahan kaikki löytyi. Ja kyllä, ei siitä eroon pääse, muutamia tosi hyviä näyttelijöitä esim. nämä keittiön kaksi jo vähän ikääntyneempää naista, heillä on sellaista tilannekomiikkaa joskus että oksat pois. Ja heinäkuullahan alkaa kolmas kausi………..
Hyvin siis arvasit. Ja totta! Mainiota sarjassa on koukuttava salaisuuksien vyyhti, mutta nimenomaan muutamat ”tyypit”.
Kyllä, keittiön Simona ja Candela ovat sarjan parhaan dialogin ylläpitäjiä! Oi että tykkään heistä. Ykköslempparini on kuitenkin María Fernandes – Janan kämppis ja kaveri – pulputtava luonnonlapsi, uskollinen ystävä. Ja kyllä, Manuelin oikeasti lämpimät silmät! Taisin jo sanoakin, että olen koukussa. …
Koukussa ollaan.. Päivittäinen lepohetki ja areenasta la Promesaa. Aina tulee mutkia matkaan ja salaisuuksia jokaiselta.
Elokuvan aion käydä myös katsomassa Tie sydämeen.Ruokaa ja rakkautta.
Juuri noin: sellainen päivittäinen lepohetki: antaa La Promesan väen touhuta ja voi vain katsella miljöötä, ja ehkä vähän pohtia aikakauden ja tuon ajan ihmisten maailmankuvaa – ja moraalikäsityksiä! Antaa sarjan vaan soljua …