Eilisestä (keskiviikko) vielä
Eilen illalla keskustaan syömään, Pehtoori oli etsinyt ruokapaikan Paradiso Perduto , ja hyvähän se oli. Söimme lyhyen kaavan mukaan, vain ”primin” eli annokset pastaa. Siellä(kin) olisi ollut monipuolisset antipastot, secondot, dolcet, pizzat — kaikkea mitä toivoa saattaa, mutta meille riitti iso lautasellinen erinomaisen hyvää Maccheroni-pastaa ankkakastikkeessa ja mustilla tryffelilastuilla viimeisteltynä.
Tryffeli on kyllä sellainen sieni, että sen käyttö on hallittava, ettei mene överiksi ( = melkein syömäkelvottonta) mutta että sen hienostunut maku tekee ruoasta hyvän. Tuolla tämä hiuksen hieno raja hallittiin. Perfetto!
Syötyämme käveleskeltiin vielä kujilla ja rannoilla, muutamassa putiikissakin piipahdettiin, mutta sitten hotellille ja unille. Oma retkipäivä oli tienossa.
Riva del Garda -päivä tänään
Ja tänäänkin. Aamulla jännityksellä avaamme hotellihuoneen pimennysverhot vähän ennen seitsemää: ja pouta! Aurinkokin. Ymmärrämme olla iloisia – tästäkin!
Kun eilen emme päässeet Rivaan (järven pohjoispäässä, Trenton puolella) päätimme yrittää vielä tänään. Sielläkin muisteltavaa ja tiedossa oli, että patikkareittejä olisi valittavaksi asti. Toisin kuin minulla tapana on, en ollut tehnyt kiveenhakattua 🙂 ohjelmaa, enkä ollut ottanut kunnolla selvää, vaan mentiin ajatuksella, että ”mennään ja eiköhän me löydetä”. Löydettiin. Enemmän kuin oli toiveita. (Insta-stooreihin tein paluumatkalla pienen videoklipin – koetan siirtää tänne jossain välissä)
Tänäänkin bussi oli myöhässä, melkein puoli tuntia, mutta me jaksoimme odottaa, ja mahduimme kuin mahduimmekin kyytiin. Reilun puolen tunnin matka täpötäydessä haitaribussissa sujui katsellessa maisemia.
Perillä katseltiin kaunista Rivan kaupunkia, vähän jo tuttuakin (2012 huhtikuu). Sää suosi, ei hellettä, mutta mitä parhain käveleskelyyn, patikointiin. Aurinkoakin, sopivasti.
Erinäisten vaiheiden jälkeen olimme polulla, jota mainostetaan yhdeksi kauneimmista reiteistä missään, koskaan. Kaunis se olikin, ei kovin vuoristoinen, ei me oikeastaan sellaista nyt haluttukaan (Monte Baldo edelleen tutisuttaa polvia 😊). Mutta Gardajärvi koko ajan vierellä, jylhät vuoren seinämät toisella puolella, leveä, aidattu polku, jonka varrella unikkojakin!
Minulla on paljon kuvia, ehkä kerrottavaakin, mutta nyt on todettava, että ei jaksa, ei pysty. Kello on paikallista aikaa puolikymmenen, tulimme vajaa tunti sitten syömästä (lämmöllä voin suositella! Pinkki tortelloni ja tomaatit! Molto bueno!!) kaupungista.
Ja kun käveltyjä kilometrejä tälle päivälle on reilut 20, on vanha jo väsynyt. Ja kun huomenna on ennen kahdeksaa oltava tienvarressa, sillä ollaan lähdössä järjestetylle reissulle Veronaan, joten tämä postaus jää vajaaksi.
Jos kiteytän tämän päivän, että totesin voivani ihan hyvin olla toisenkin viikon ja että niinhän se on, että Italia on vaan mulle just sopiva, niin siinä se ydin! Vaikka ollaan näinkin turistipaikassa kuin Malcesine ja Riva. Palaan asiaan.
Tässä muutama kuva pikaisesti editoituna, ilman selityksiä.
Mutta ehkä ne kertovat jotain. Mainitsemisen arvoista on, että juuri kun olimme neljän aikoihin bussipysäkillä palaamassa Rivasta Malcesineen, alkoi pienoinen myrsky, sade ryöppysi, kaksi tuntia satoi kaatamalla ja ukosti toden teolla, mutta me olimme jo pois patikkapolulta. Ja tänään oli ensimmäinen päivä kun en käynyt järvessä uimassa… Seuraava ”uinti” ehkä reilun viikon päästä Hangasojassa. 🙂
Nyt ’buona notte’ – huomenna Verona!
