Eilen illaksi oli luvattu revontulia (4/5) ja oli kirkas pakkasilta/yö. Jaksoin – juuri ja juuri – odotella ja piipahdella mökkipihassa yhteentoista asti, sitten annoin periksi ja vetäydyin unille. Ja aamulla näen somessa toinen toistaan hienompia reposkuvia sekä Saariselältä että pitkin Suomea. Mutta sitten: haitanneeko tuo?
Olenhan minä niitä nähnyt ja kuvaillut. Kymmeniä kertoja.
Ja kuin korvauksena näkemättömistä revontulista tänään on paistanut aurinko. Täysin siniseltä taivaalta, koko päivän. Aamuvarhain auringon noustessa pakkasta oli taas pitkästi yli 20 astetta, mutta äkkiä pakkanen hiipui. Hanget kimmelsivät, houkuttivat ulos.
Tänään valitsin ladun niin tasaiselta kuin tällä latuverkostolla on mahdollista: Iiskonlompolon parkkipaikalta, laskettelurinteiden sivuitse Luttojokivartta kohti Vellinsärpimää – eestakasin.
Metsän siimeksessä, paljon paljakkarajan alapuolella, kulku nopeampaa kuin tunturissa, toki myös jotenkin vaisumpaa. Mutta lunta ja aurinkoa riittää. Niistä iloinen.
Laskettelurinteiden ohitse hiihdellessä mietiskelin, jotta joko vihdoin ensi viikolla mäkeen? Mun lempparirinteet ihan tyhjillään, hyvässä kunnossa, eikä hissijonoja. Kutkuttais kyllä…
Eikä sitten juuri muuta ole ehdittykään. 🙂 Mainitsemisen arvoista on, että perjantairuokana ollut toissapäiväinen korvasienipiirakan loppu paistettuna voissa pannulla, sekä tomaatti-balsamicosalaatti ja vähän muita ”saidereita” sekä Lu Rappaio -viiniä olivat vähintäänkin ravitsevia – ja hyvä kaikki tyynni.
Hngasojalla kaikki hyvin.
Hangasojalla kaikki todella hyvin. Minun latukiintiöni taisi tulla täyteen, liikaa ihmisiä, siirryin jo eilen liukulumikenkiin ja omille laduilleni. Nyt on lähimetsät kierrelty.
Liukulumikenkiä ei täällä ole nuorten lähdön jälkeen kokeiltukaan. Ja tänään jää murtsikkakin väliin. On hyvä pitää välipäivä, semminkin kun sataa lunta. Hyvä päivä lähteä käymään Ivalossa – ja saada ruokavieras. 🙂