Melkein puolille päivin oli maltettava, odotettava, pysyttävä mökissä siihen asti, että pakkanen laskisi aamun -17 C pakkasasteista alle kymmeneen.
Pitkän pohdiskelun jälkeen reitiksi valikoitui Kakslauttanen – Sivakkaojan vartta kohti Kiilopäätä, jossa kahvilaan pissalle ja pillimehulle – paluumatka pohjoispuolta poronaidan vartta takaisin Kakslauttasen parkkipaikalle.
Ei tullut uutta nopeusennätystä, eikä tyylipisteitäkään ollut jaossa, mutta voin ylpeänä kertoa, että osasin nauttia joka ikisestä kilometristä, jokaisesta auringonsäteestä, kaikista hiljaisista hetkistä (äänikirjakin tuolla tauolla), liikkumisen ilosta, jaksamisesta, terveydestä, mahdollisuudesta olla täällä.
(Vielä kun olisin viitsinyt ottaa oikean kameran mukaani, kuvat eivät olisi tällaisia vähän oudon värisiä yms., niin olisipa ollut hyvä. Nyt on tyytyminen näihin. )
Minä sivakoin Pieranvaaran ympäri, tarkoitus oli hiihdellä VPK:n kahviteltalle mutta jo alkumatkasta huomasin, ettei ollut minkäänlaisia maksuvälineitä tullut mukaan. Jäi menemättä ja jostain syystä karvapohjatkaan eivät oikein luistaneet, hiihtäjiäkin oli aika lailla. Aikaa suttaantui ja tyylipisteitä ei täälläkään kertynyt. Maisemat ja sää oli kyllä kohdallaan.
Ajatukseni hiihdon jälkeisestä lumikenkä/liukulumikenkä retkestä jäi myös tyngäksi, kunhan vähän mökin ympäri kiertelin, kuvittelin itsestäni liikoja. Aika paljon myös vielä upotti.
Eihän se ei eilen mikään lentävä keli ollut. Pakkasyön jälkeen ladut ja karvapohjat eivät ole oikein paras yhdistelmä. Ei luistanut minullakaan, eikä taida tänäänkään luistaa: aamukuudelta mittarissa – 28 C.
Taidan silti tuonne Neljän ladun risteykseen, – pitänee muistaa ottaa muutama lantti anorakin taskuun… 🙂
Kylläpä olisi lahjakkaalle muotoilijalle inspiraation aihetta ihanissa lumikuvissasi !!
Kyllä näissä maisemissa on inspiraatiota moneen. Ja todellakin Muumilaakson talvi -maisemat olisivat varmasti muotoilijalle näkemisen arvoisia.