Uusi vaihe ruoan äärellä

Tänään oli hyvä päivä lähteä kaupungille syömään.

Olimme syömässä uudessa ravintolassa: georgialainen ravintola Marani on Pakkahuoneenkadulla Viinibaari Voxin ja ravintola Olimpoksen välissä, pastisseria Mon Chou´ta vastapäätä. Pikkuisen arvelutti, että onkohan sittenkään meidän mieleen. Nettisivut ja julkisivu eivät välttämättä anna kuvaa etnisen ravintolan tarjoaman kulinaarisen nautinnon korkeasta tasosta [huh, mikä (kierto)ilmaus!!!], mutta moni kakku onkin parempi kuin päältä näyttäisi. Siis hyvä valinta.

En ollut tehnyt pöytävaraustakaan, mikä oli virhe, mutta pääsimme kuitenkin sisälle. kun lupasimme olla vain 1½ tuntia. Siis vain alku- ja pääruoka; totta puhuen jälkiruokalista oli niin vaatimaton ettemme olleet ollenkaan pahoillamme, että meidän oli hakeuduttava toisaalle jälkkäreille.

Onneksi oli puolitoista tuntia sillä ruoka oli todella, todella hyvää! Mausteista, lämmintä, täyttävää, ”paikallisista” astioista ystävällisen palvelun kera tarjoiltua.

Alkupaloista kuvissa munakoisokääryleitä pähkinätäytteellä ja (erinomaisesti kypsytettyjä) sieniä tryffeli-juustokuorrutteella.

Pääruokana Harcho (= mausteinen kanapata pähkinäkastikkeessa) ja Lobio (papupata, joka tarjoiltiin kauniissa saviruukussa, mutta kuva julkaisukelvoton 🙁 ) .

Olimme tyytyväisiä, kylläisiä. Hyvin tyytyväisiä. Myös viiniin. Kolmisin nautimme pullollisen Saperavia. Siitä on viinikerhon kanssa sekä hyviä että huonoja kokemuksia, – tänään hyviä. Se lämmitti ja maistui. Suunmyötäistä annostemme parina.

Jälkkäri oli ”pakko” lähteä nauttimaan jonnekin muualle. Tovin pyörimme Rotuaarilla, vielä kuudelta oli valoisaa, siitä iloitsimme ja sitten päätimme vetäytyä Laplands Hotellin Oula-ravintolan baariin. Baarihenkilö järjesti meille mukavan nurkkauksen, jossa nautimme Irish Coffeet ja portviinin. Ja jatkoimme jutustelua.

Oli hyvä kolmisin muistella, – olimme ensimmäistä kertaa yhdessä ilman M:oa. Ikävä iso. Muistot hyviä. Mutta oli hyvä hoksata, että voidaan me kolmisinkin käydä yhdessä syömässä, yhdessä jakaa surua ja suunnitellla tuleviakin tapaamisia.

Voisin kirjoitella, että hyvä ruoka, parempi mieli. Onhan se niinkin, mutta lopulta – taas – muistan, että ystävyys kantaa.