Synttärietkot

Tälle päivämäärälle 33 vuotta sitten oli laskettu aika meidän Juniorille. Kesti toista viikkoa ennen kuin poika oli valmis tulemaan maailmaan. Tästä ”viivästyksestä” huolimatta juuri tänään oli hyvä päivä viettää synttärietkoja.

Otin ihan asiakseni järjestää lahjaksi kunnon dinnerin koko perheelle: kuudestaan söimme ykkös-, kakkos- ja kolmosruoan  — kuten Eepi sanoi. Ja isoveljensä kysyi, miksi täällä melkein aina pitää olla kolme ruokaa! Mutta eipä hänelläkään sitten ollut mitään niitä kaikkia kolmea vastaan. Varsinkin ykkös- ja kolmosruoka sekä kakkosen liharuoka maistuivat pojanpojalle oikeinkin hyvin.

Tämän päivän menussa parasta oli kastike. Sehän se yleensä liharuoan kruunaa.  Ja kalaruoan, ja pastaruoan, ja jälkiruoan ja … Miten se menikään: ”kastikkeistaan kokki tunnetaan”. Tämän päivän perusteella voisi luulla, että olen oikeinkin hyvä kokki!  😀

Mustapippuri-lakritsikastike

1 litra lihalientä (fondista)
1 litra kanalientä (fondista)
2 dl punaviiniä
½ dl punaviinietikkaa
½ dl tummaa balsamicoa
1 porkkana
1 palsternakka
1 sipuli
1 valkosipuli (solo)
pala juuriselleriä
2 rkl oliiviöljyä
mustapippureita (kokonaisina noin 20)
laakerinlehti
5 katajanmarjaa
12 kpl turkinpippureita (karkki)
timjamia ja rosmariinia
valkopippuria
1 rkl voita

Pilko juurekset ja kuullota ne kattilassa (saavat saada vähän väriäkin).
Lisää etikat ja punaviini ja keitä hetki.
Lisää liha- ja kanaliemet ja mausteet.
Keitä hiljalleen kokoon niin, että jäljellä on reilu puoli litraa.
Siivilöi ja suurusta kastikkeeksi.
Lopuksi voinokare kastikkeen kiillottamiseksi.

Voisikohan kulhollinen kastiketta olla pääruoka – ja jälkiruoka? – Onhan tämä hyvää.

Tänä vuonna (toisin kuin viime vuonna) perheen klassikkojuhlakakku (Italialainen suklaakakku) oli sellaista kuin kuuluikin. Sopivan kosteaa, sopivan kuivaa, sopivan tekeytynyttä, sopivan yksinkertaista, sopivan kaikkea. Ei kovin häävin näköinen – tälläkään kertaa – mutta sitäkin parempi.

Toinen kakku, joka oli enemmän lasten mieleen, oli viikolla tekemäni appelsiini-rahkakakku.  (Laittelen molempien reseptit pääsiäisruokapostaukseen – ensi viikonloppuna, luulisin.)

Päivän viinin valitsin kellaroiduista punaviineistä. Ainakin puolenkymmentä vuotta jemmattu Barolo (vuosikertaa 2010) pääsi vihdoin pöytään, mikä oli kyllä Juniorille ja toki meille muillekin  mieleen. Barolohan vaatii aikaa kypsyäkseen. Tämä oli kypsynyt. Nyt Alkossa on myynnissä vuosikerta 2019, joten vaatisi ehkä kymmenen vuoden kellaroinnin, jotta viini olisi yhtä hyvää kuin meillä tänään.  Kymmenen vuoden päästä Juniori on jo 43 vee, ja minä ehkä, varmaankin, innostumaton kokkailemaan synttäripäivällisiä?

– Olin Juniorin ikäinen kun hänet sain. 33 vuotta sitten en edes yrittänyt ajatella, millaista elämä, maailma, kaikki, on 33 vuoden kuluttua. Nyt en oikeastaan edes halua ajatella 33 vuoden päähän.

Tänään oli ruoanlaittopäivä, perhepäivä. Nyt hyvä.