Maaliskuun ensimmäinen, vallanvaihto Suomessa, ilmastonmuutoksen todellisuus matkalla läpi melkein puolen Suomen, uutisissa hautajaiset Venäjällä, kotiin hyvä palata kun saa viestin, että Eepillä on ollut ikävä.
Niin on ollut mummillakin. Liekö meillä koskaan ennen ollut kuukauden eroa? Tämä ikävä oli hyvä syy palata kotiin.
Yhden sortin retriitti, suruaika, pohdiskelujen aika pohjoisessa oli tarpeen. Vaikka olisi siellä toki vielä voinut ollakin, joten tuntuu hyvälle, että oli syy palatakin. Ennen, usein, sieltä oli palattava esimerkiksi yliopistonlehtoriksi tai viime vuosina huolehtivaksi tyttäreksi, ja vielä nytkin joku syy: paluu mummiksi. 🙂 Tämä hyvä, paras syy.
Pian nähdään. Nautitaan ulkona olosta, käydään ostamassa Hallista kalaa, tietysti käydään kirjastosta hakemassa yhdessä luettavaa, ehkä leivotaan ja ihan varmasti istutaan pitkään brunssilla. Ja veljensäkin on enemmän kuin tärkeä, tässä kaikessa mukana. Semminkin kun lumilinnan rakentaminen on vielä mahdollista.
Olisihan se tietysti hulppeaa liitellä tähän vielä aurinkoisia hiihtolomakuvia parilta edelliseltä viikolta, mutta kun sellaisia ei ole. Mutta entäs auttaisiko kuvakansio hiihtolomalta 2018? Sellaista siellä on usein ollut kymppiviikolla: pic.fi/6HKPMEYZ47