Jo aamuyön tunteina uni loppui. Muistoja, muistoja, muistoja…
Houkutti jäädä kotiin, siirtää mökille lähtöä päivällä.
Mutta silloin emme olisi Emmiliiniä nähneet.
Läpi tuulen ja tuiskun ajelimme kohti pohjoista.
Vielä eilisessä, menneissä vuosissa olivat meidän juttelumme. Enimmäkseen kyllä hiljaa…
Iltapäivällä mökin lattialla tyttärentytär sylissä valaisi maailman. Unohtui suru ja ikävä.
Kuinka paljon pieni olikaan joulun jälkeen täällä kuuden viikon mökkielonsa aikana kasvanut.
Hyväntuulinen, reipas, rakas pieni.
Joka lähtee huomenna kohti etelää.
Taas ikävä.
Elämä on.