Voi kunpa olisi kuva. Ei ole. Mutta linkki reseptiin on. Pakastimessa oli pussillinen isoja katkoja, jotka joskus olen Aasia Marketista ostanut, ja unohtanut pakastimen uumeniin. Tänään vain kuukauden yliaikaisina ne sulattelin, ja meille perjantai-illan päivälliselle valmistelin. Toki oli muutakin. Mutta ei yhtäkään kuvaa… Mutta netistä löytyneeseen erinomaiseen ohjeen on linkki! Siis isoja katkoja voikastikkeessa! Voisin elää tuollaisilla ainakin viikon, ellen jopa kuukauden.
Tarkoitus oli hakea, ohimennen, päivän kulkujen ohessa, noille hyvä leipä – jostakin. Eipä sattunut kauppaa kohdalle, tai oli sen verran muuta …
”Muuta”? – Noh, parasta oli, että hain muksut iltapäiväksi meille. ”Muksut”-sanasta tuli autossa puhetta; kyselin, että mikä olisi heille paras ”yhteisnimitys”. Millaisilta heistä tuntuu olla, kun tulevat mummilaan? – Tovin pohdittuaan Eepi totesi, että ”sinähän oo sanonu, että me ollaan lellipentuja. Haluan olla lellipentu!” ja sitten Apsu, tosin harkittuaan, kuten hänelle on ominaista, sanoi, aika vakavana, että ollaan lapsenlapsia. Ja lellipentujaki. Se on hyvä. 🙂 Niin minustakin.
Lellipennut saivat sitten välipalaksi paitsi lämpimiä voileipiä, myös minilaskiaispullia. Nämähän on ihan mainioita pikkuherkkuja. Pågensin pienet Små Semle-pullat on ihan hyviä, varsinkin jos laittaa väliin vähän NUTELLAA! ja kermistä. Mielellään ihan ite! Mielellään – lapsenlapset, lellipennut, muksut, whatever – olisivat täyttäneet vatsansa niillä!
Ehdittiin piirrellä, värittää, käydä pikaisesti Rajakylän kirjastossakin (You know, siellä oli kolme, KOLME!, Neropatin lukematonta päiväkirjaa!) ja jutella koulusta, hiihtämisestä, serkusta, Lapista…
Mummin elämään kuului myös ladulle pääseminen. Otsikkokuva Auranmajan tienoilta. Aamupäivällä helmikuun vaakasuora valo ei tuntunutkaan pahalta. Ilolle ja valolle on nyt tarvetta!
Ajattelin sinua ruokakaupassa, ja nappasin pari reseptiä. LOL Toivottavasti jotain uutta kokeiltavaa.
Toivottavasti tuli makoisia kokeiluja. 🙂