Täysikuu
Uni loppui, lopullisesti ennen seitsemää: jatkoin siitä, mihin illalla jäin. Tarpeeksi vaatetta, monta kerrosta, vinkkelit jalkaan ja ulos. Eihän se täysikuu ollut yön aikana mihinkään hävinnyt, päinvastoin näkyi vähän selvemmin kuin illalla, jolloin pilviverho oli paksumpi.
Nyt mökkipiha oli kuin satumetsä. Meidän uusi nili ja sen vieressä korkealle nouseva (15 – 20 metriä?) aihki, meidän valaistu voimapuu, olivat vaikuttava pari tummaa taivasta vasten. Talven ihmemaa, jossa ihan ilman Eepin avustusta näin tonttuja palaamassa etelän jouluretkiltään. Tai oliko metsän katveessa sittenkin vain meidän mökkitienoon omia maahisia? – Pehtoori ei näitä minun arvelujani kommentoi.
Kirjojen parissa – uusi haaste ja ladullakin
Tänään keskipäivällä julkaistiin lukuhaaste vuodelle 2024: viisikymmentä kirjaa ensi vuonna luettavaksi. Tämä on nyt neljäs vuosi, kun aion osallistua. Ja nytkin, kuten viime vuonnakin, aion himmailla, hissuksiin edetä, enkä suorittamalla suorita. Ei väliä, vaikken pääsiäiseksi saisi valmiiksi. Toivottavasti tällä kertaa onnistun tässä aikeessa – kolmena edellisenä vuonna viimeistään vappuna on kaikki haasteen 50 kohtaa tullut täytettyä. Jos laittaisinkin itselle haasteen, että ennen juhannusta EI SAA olla valmis?
Edellisten vuosien haastevastaukset ja jonkinlaiset kommentit (edes tähdet) niistä on täällä: 2021, 2022, 2023
Viiden Bookbeat-vuoteni aikana olen kuunnellut liki 600 kirjaa. Tämä kulunut vuosi on – yllättäen – ollut kaikkein ”runsaskirjaisin” (140 kirjaa), varsinkin kun näiden lisäksi on vielä ”oikeita” paperikirjojakin, ja aika paljon leikki-ikäisen kirjoja. 🙂
Ja milloinhan olen viimeksi tehnyt ”Luettua”-postauksen? Joskus elo-syyskuussa? No sen jälkeen olen sentään edes maininnut joistakin vahvimmin vaikuttaneista (Jeninin aamut, Minne katosi Antti Järvi?, Annikin sota ja rauha, Neuloosi, Oi niitä autoja (Jake Nymanin mainio opus, jonka ostin joululahjaksi sekä Pehtoorille että sisaren miehelle) … monista muistakin hienoista kirjoista olisi täällä mainittava, muutama suositus esiin nostettava. Ehkäpä tulevina pakkaspäivinä sen teenkin. Jos vaikka tarvitset kirjasuosituksia tätä uutta haastetta varten?
Tänään iltapäivällä, Sivakkaojan – Kakslauttasen ladulla, kuuntelin loppuun eilen aloittamani Sirpa Kähkösen ”36 uurnaa”. Se sopisi ensi vuoden haasteessa vaikka kohtaan ”37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita”. Minä vain en voi käyttää, kun tänään jo luin loppuun. Viime tai toissa vuonna näinä vuodenvaihteen viikkoina en ehkä olisi pystynyt tätä lukemaan. Nytkin se oli hyvin vahva kokemus, nuorempana tämän olisi varmaan kokenut toisin. Kirja on kamala, se on hieno, raastava, ymmärtävä, ymmärtämään auttava, huikean hienoa ja vahvaa kieltä, murretta käytetty vahvasti, viisas, vahvasti osa Suomen historiaa, helpottavakin, erilainen sukupolviromaani, autobiografia. Viimeistään nyt Sirpa Kähkönen on Finlandiansa ansainnut.
Saariselän turisteista
Ensinnäkin Hangasojan varressa on kovin harvassa mökissä valoja, mutta kylillä Kuukkelissa käydessä tuntui aasialaisia, varsinkin japanilaisia, olevan ihan tungokseen asti. Ja olen ennenkin tätä ihmetellyt: miten japanilaiset, jotka tulevat miljoonakaupungeistaan tänne Lapin suht pieneen tunturikohteeseen, ovat tientukkona, hölmistyneinä ja jämähtäneinä hyllyjen ja varsinkin hevi-vaakojen edessä ja ääressä. Tokion suurimmilla metroasemilla miljoonat päivittäiset matkustajat soljuvat sujuvasti eri linjojen välillä mutta Kuukkelin muutaman sadan neliön kaupassa tai talvikävelyreiteillä tunturissa he tukkivat kaikkien kulkuväylät! 😀
Meillä oli sitten läheisempikin kohtaaminen parin hollantilaisen nuorehkon naisen kanssa. Oltiin vasta menossa autolla kauppaan ja juuri kun oltiin kääntymässä Hangasojantieltä kohti pohjoista, hoksattiin pari naista seisomassa lumipenkan päällä ja viittoilevan meitä pysähtymään. He kyselivät reittiä porotilalle: ”Mistähän löytyisi ”reindeer farm” , pitäisi olla ihan tässä lähellä”.
Selittivät kävelleensä jo kolme tuntia, ja totta puhuen, olivat kyllä jo aika punaposkisia ja väsyneen näköisiä, luonnollisesti avopäin huolimatta kymmenen asteen pakkasesta, mutta niinhän ”kaikki” muutkin ulkomaalaiset täällä ovat. Kännykästä näyttivät olevansa menossa Aholammentien päässä olevalle farmille, ja sinnehän on matkaa: ensin nelostietä jokunen kilometri etelään ja sitten metsätietä kolme-neljä kilometriä keskelle ei-mitään. Sitä paitsi hämärä oli vaihtumassa umpipimeäksi. Päätettiin viedä heidät. Kun hoksasivat matkalla, kuinka pitkästi sinne vielä oli matkaa, ihmettelivät kovasti, että noin vain heidät vietiin perille. Onneksi farmilla näytti olevan sekä poroja että porukkaa, joten jätimme tyytyväiset turistit kohteeseen. 🙂
Hellurei puron toiselta puolen, ja mukavaa joulun aikaa! Taisivat olla samat turistit teidän kyydissä, jotka bongasin tien varrelta eilen. Meillä matka oli toiseen suuntaan ja kyydissä rinteeseen matkaavia kärsimättömiä lapsia. Samalla reissulla joku turre tuli liikenneympyrässä vastaan väärällä puolen :D. Tarkkana saa olla näinä aikoina.
-Riikka
Hei sinne eteläpuolelle! Ja mukavaa vuodenvaihdetta sinnekin!
Eilen mekin nämä hollantilaiset kohdattiin … Tarkkana saa olla näillä kairoilla näinä päivinä. Saattaa nähdä monta ihmistä yhtenä päivänä. 🙂 Silti: onhan taas niin hyvä. Hangasoja on hyväksi laajalla alueella.
Hyvin välittyy pohjoisen kaamostalven tunnelma tuosta aamusella ottamastasi kuutamokuvasta. Mutta on varmaan vielä hienompaa seistä tuon hämärän ja lumisen maiseman keskellä.
Kiitos, Jarin. Kyllähän täällä lähes aina on mukavaa ulkosalla olla ja kuvailla, mutta olihan tuo kuutamoaamu aika taianomainen.