Kipakkana pakkaspäivänä olen ollut liikkeessä ja kaikenmoisessa touhussa koko päivän.
Sentään puolelta päivin hyvä tauko: pitkä lounaskahvittelu cappuccinon ja croissantin sekä hyvän keskikouluaikaisen ystävän kanssa. Tämä joulunalustreffaus on meillä jo perinne, – taisi tänään olla viides peräkkäinen vuosi kun tapasimme Roberts’ Coffeessa.
Tänään ensimmäinen päivä kun minulla Espanjan koronan jälkeen ääni ´oma normaali´, oma matala soundi koko päivän. Joten oli hyvä rupatella. Ja meillähän kyllä riitti puhumista, kuulumisten vaihtamista.
Muutoin päivä mennyt paljolti huomisia pikkujouluja valmistellessa. Kaikenmoista roudattavaa on ollut, ja valmisteluja on tullut tehtyä. Ja kaiken tohinan keskellä tonttuovikin on taas ilmestynyt paikalleen. Ehkä Eepi sittenkin näkee huomenna tonttuja, vaikka viime viikolla arvelinkin, ettei niitä ”todennäköisesti enää näe!”
Päivän menussa on riisipuuroa lounaaksi (varalla lämpimiä leipiä) ja päivälliseksi puikulamuusia ja paistikäristystä, torttuja, pipareita ja toscakakkua. Aikas hyvä pikkujoulumenu – soppii myös itsenäisyyspäivään oikein hyvin.
Olen keräillyt rohkeutta kommentoidakseni blogiasi. En ole varma muistatko minua, mutta olen vanhoista kandi-ohjattavistasi se kaikista yltiöromanttisin höpäkkä. Jouduit aina toimimaan minulle Leelian lepotuolina. Haluan vain kiittää kaikesta kannustuksestasi ja siitä, että sanoit, että mikäli en jatka kandiaihettani graduksi asti, et anna ikinä anteeksi. Lapsikatraan äitiys vei vuosiksi päähuomioni, mutta keväällä graduni valmistui ja nyt minut on hyväksytty jatko-opiskelijaksi. Kilvoittelu kohti väitöskirjaa alkaa nyt saman jo kandintutkielmasta tutun aihepiirin tiimoilta. On haikeaa, etten enää voi tulla työhuoneeseesi sydäntäni vuodattamaan, mutta tulen aina lämpimästi muistamaan kannustustasi. Terveisin K. R-H.
Voi, Katri! Kiitos sinulle – rohkeuden keräämisestäsi ja kommentistasi. Totta kai muistan sinut – olit yksi niistä opiskelijoista, joista tuli minulle lähes ystäviä; en koskaan ole ajatellut sinua höpäkkänä, ylitöromanttisena kylläkin. 🙂
Kannustukseni kuulostaa kyllä olleen aika tiukkaa, mutta ehkä se tosiaan on auttanut. MInulle opiskelijat olivat tärkeitä, työni parasta antia – minulle oli haikeaa teistä luopua.
On kyllä ilo kuulla, että olet jatkotutkijaksi asti jo edennyt. En epäile, ettenkö väitöstilaisuuteesi muutamien vuosien jälkeen pääse. (Etsin gradusi Jultikasta, ja siinähän on paljon väikkäriä kirjoitettuna.) Kiitos vielä muistamisesta, kaikkea hyvää sinulle, S:lle ja koko perheellesi.