”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” – Merimaskulainen sananlasku, joka luki nimipäiväkortissani syksyllä 1976. Reilu kuukausi sen jälkeen aloin seurustella kyseisen kortin antajan kanssa. En tänä päivänäkään, 47 vuoden jälkeen, oikein ymmärrä, miksi juuri tuo kortti! Nyt kortin antaja nukkuu tuossa vieressä. Malagan erittäin viehättävän Axul-hotellin huoneessa, jonne iltapäivällä majoituimme.
”Suuri Andalusian kierroksemme” jäi torsoksi, ympyrä sulkeutui hyvin eri lailla kuin oli ollut toive ja tarkoitus. Se sulkeutui monta päivää liian aikaisin, mutta sen oli nyt määrä mennä näin.
Hotellimme ”takapihalla” on Il Pimpi -ravintola, jossa tasan viikko sitten olimme Olympian mukavaksi matkaseuraksi paljastuneen porukan ja oppaamme H:n kanssa viettämässä tervetuliaisillallista: edessä tusina yhteistä päivää. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että me olimmekin porukan heikoin lenkki, joka tänään erkani muusta seurueesta kokonaan. Emmehän me enää eilenkään, emme kumpikaan, osallistuneet mihinkään yhteiseen, edes aamiselle meistä ei ollut.
Tänään kun ryhmävaraus Sevillassa päättyi, muut lähtivät kohti länttä, kohti sherryä, kohti uusia maastoja ja luontonäkymiä, kohti merta ja Gibraltaria – ja Rondaa! Senkin olisin halunnut nähdä! Todella. Mutta en enää ajattele, missä olisimme VOINEET olla. Se bussikyyti meni jo, ja meidän junakyyti sulki meidän Andalusian kierroksemme – vähän sellainen kurttaamisen meininki kylläkin. Ympyrä sulkeutui aika pieneksi. Kuljimme lähtöruutuun!
Mutta me olemme edelleen 40-vuotishäämatkallamme, kimpassa, matkalla kohti kotia, enemmän vähemmän tautisina, mutta emme palasina, ja 50-vuotisseurustelun juhlamatkalle on varmasti aihetta ja kohdetta muutaman vuoden päästä..
Mieheni valtuuttamana matkanjohtajana (kuten meillä tavallisestikin 😀 ) johdattelin meidät junalle Sevilla – Malaga (oltiin tuntia ennen asemalla, mutta silti meni aika lipalle saada jostain tarvittavat paperiset tiketit eilen ostamalleni matkalle). Puolen päivän jälkeen lounasta (mangoasmoothie on hyvää kurkulle!!) Santa Justan rautatieasemalla. Ja sitten pari tuntia junakyytiä kohti etelää.
Tässä alla muutama kuva Setas se Sevillasta, (Metropol Parasol), jossa kävin aamupäivällä. Kävelin läpi vanhan kaupungin, katselin turistikaupunginosan pikku liikkeiden ja kahviloiden ikkunoita, ihania lastenvaatekauppoja, koruja- ja artesaaniputiikkeja. Sekä Apsulle että Eepille löytyi pikkuiset jutut joululahjapaketeiksi. Sää lämmin ja aurinkoinen kuten koko viikolla.
Valtava rakennelma, jonka muotokielessä paljon Oodia, oli hieno nähtävyys, jonne hoksasin mennä kun siitä hoksautti retkiporukkamme T. , jonka kanssa tunsimme tunteneemme toisemme jo paljon ennen reissua. Olisihan se ollut meidän mukava tutustua huittislaisiin ja koko reissusakkiin vielä paremminkin, mutta … No niin.
Hyvä että tuonne pääsin vaikka sitten vasta päivän virallisen osuuden jälkeen. Siellä on myös ”Feeling Sevilla” -panoraamaesitys; 180-astetta digitaalista taide-esitystä. Valokuvia, tanssia, näin siis pienen pätkän myös Andalusian flamengoa, joka sekin putosi pois meidän matkaohjelmasta, musikkia. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.
Malagaan ja hotelliin saavuttuamme, tovi lepoa, Pehtoori jäi päikkäreille ja minä lähdin kävelylle. Rantaan! Madame Pompadour -kompleksin lämmössä oli hyvä kulkea, katsella, hengittää.
Meren äärelle, kun se täällä kerran on!! Teki hyvää, hiljalleen askelsin, hengittelin, ja muistin, että ollaan edelleen etelän lomalla.
Illan pimennettyä (kuuden aikoihin) hain Pehtoorin hotellilta syömään: tänäänkin ulkoilmapöytään, ja nyt molemmille maistui, – oli hyväätekevää paellaa.
Ja mahdottoman hyvää vettä! Tähän sitä me konössöörit, ruokafriikit, maailman viinitiloilla kiertäneet, ruokahifistelijät, kaiken uuden testaajat on tultu: jaetaan turistiravintolassa pannullinen paellaa ja juodaan ISO, tavattoman komea pullollinen vetttä. Hyvä ruoka, parempi mieli.
