Meidän päivässä tärkeysjärjestys tänään juuri noin: ensin E:n päivä ja sitten Martinpäivä. Ja tänä vuonna siihen kuului rauhan presidentin Martti Ahtisaaren hautaan siunaamisen päivä.
Juhlan valmistelu, synttäreiden puuhaaminen rakkaalle on mieluista, vähintään yhtä mieluista kuin juhliminen. Jo eilen hankin ongintaan kaikille pienet saaliit, pienet lahjat. Suklaakalenterit ja kirjat ovat varmoja juttuja – kun ne ovat mieluisia, on niitä ilo antaa.
Tänään sitten sivusilmällä iltapäivän seurasin Ahtisaaren hautajaismenoja ja laittelin perhepäivällistä. Mietin, että olisipa maailmassa, vaikka naapurissa, sellaisia suurisydämisiä, ihmiseen uskovia presidenttejä enemmän. Olisi tulevaisuus siten turvallisemman ja valoisamman oloinen, eikä vain oloinen. Olisipa.
Ja olihan tänään vähän myös isänpäivän juhlintaa. Juniori ja Pehtoori saivat tosin olla aika lailla sivurooleissa, koska Eepi oli kuitenkin päätähti. Ja kuinka hän olikaan ylpeä kaikista viidestä vuodestaan.
Tortillat jauhelihalla ja nyhtöpossulla runsaine tykötarpeineen, joita oli aika moniakin, ehkä siksikin kului kolmisen tuntia simppelin sapuskan tekoon, kelpasivat. Ja Nutella-kakku! Sankarikaan ei sanonut sanaakaan kun kohtuullisen suuri palanen upposi. Mutta hyvissä ajoin ennen kakun tarjolle laittamista Eepi kävi supattamassa, että ei tarvi sitten laulaa. Mutta kun hiljaa hyräilimme, oli kuitenkin ihan mielissään. Ja parasta oli, että viisvee halusi ja istui paljon sylissä. Ja että Apsu jo suunnitteli omia synttäreitään (toukokuussa).