On pohjoisen Suomen koululaisten (ja päiväkerholaisten) syyslomaviikko. Vielä kesälomien loppuessa oli kalentereihimme merkitty, että vietetään tämä viikko mökillä, jonne Juniori poppoonsa kanssa tulisivat myös. Kun se hiihtoloma kevättalvella jäi yhdessä Lapissa viettämättä, niin päätettiin, että vietetään sitten syysloma kimpassa. Mutta eihän se tämäkään sitten onnistunut. Onneksi sentään oltiin yhteinen viikonloppu (pe-su) Helsingissä/Järvenpäässä pari viikkoa sitten.
Tällä kertaa mökkiloman peruuntuminen EI johtunut kenenkään sairastumisista, eikä edes kovin yllättävistä syistä, vaan jo syyskuussa tämä suunnitelma haudattiin. Juniori kun vaihtoi työpaikkaa, jätti Alkossa kouluttajan ja myyjän hommat sikseen, jätti vuorotyöt, jätti kaikkien juhlapyhien aattojen työvuorot, pääsi säännölliseen kuukausipalkkaiseen itsenäiseen hommaan ”keskolaiseksi”. Ja aloitti uudet hommat tämän kuun alussa uutena työntekijänä, joten vuosilomat menivät siinä samassa. Ei siis mökille.
Koska minä olen suunnilleen kolme vuotta toivonut, että Juniori saisi kahdeksasta neljään duunia, jotta isäpäivinä lapset saisivat olla mahdollisimman paljon isänsä kanssa, olin tietysti iloinen tästä. Kun tieto uudesta työstä ja lasten mummilapäivien väheneminen oli tosiasia, en sitten ollutkaan pelkästään iloinen ja tyytyväinen: ”Nyt minua ei tarvita enää mihinkään!” -fiilis oli tosiasia.
Kun juttelin lasten kanssa asiasta, ja siitä, että miten nyt kun meillä ei ole enää yhteisiä perjantai-iltapäiviä ja/tai lauantaiaamupäiviä joka toinen viikko, entäs kun mummi ei enää tulekaan hakeamaan teitä äidiltä isin luo, ja entä kun enää ei olekaan meidän yhteisiä rauhallisia lauantaiaamubrunsseja, niin suunnilleen yhdestä suusta molemmat muksut totesivat: ”Kyllä me silti voidaan tulla.”
Ja totesivat, että humputtelemaan ja mummilaan voivat tulla milloin vaan. No nyt kun puolet syyslomaviikosta ovat isällään, niin mummille ja papalle on taas ollut käyttöä, koskapa isillä ei olekaan lomaa.
Vaikka ”perhepäivähoidon” tarve parin viikon välein, ja satunnaisesti muulloinkin, ei nyt juuri enää meidän (mökki)reissuja ja muita menemisiä aikatauluta entiseen tapaan, niin on meille edelleen luvattu yhteisiä päiviä ja brunsseja.
Tänään vietettiin päivä askarrellen, piirrellen, kirjoitellen, hyvin syöden, vähän kilpaillenkin ja sitten kirjastoon. Kaijonharjun kirjasto todettiin parhaaksi ikinä. Tai siis Apsu totesi: KOLME Neropatin päiväkirjaa oli lainattavissa samalla kertaa. Kassi tuli kyllä täyteen kun muitakin uusia kirjoja löytyi.
Ja huomenna Halloween kokkailua ja päivällinen! Toiveissa tuntui olevan myös museo, kasvitieteellinen, HOPLOp, leikkipuistokierros, ja ties mitä. Ehkä me vaan touhutaan ja luetaan täällä…
