Huolimatta siitä, että tänään on ollut pakkaspäivä, on nyt melko vahvasti tunne, että olemme todellakin olleet Italiassa. Tai ainakin hienossa italialaisessa miljöössä, italialaisen ruoan äärellä.
Opiskelukaveri, joka 40 vuotta sitten lähti Roomaan kaivauksille, halusi juhlistaa tätä merkkivuotta tarjoamalla meille italialaisen illallisen, jonka lomassa katselimme kaivauskuvia, – ja muistelimme menneitä muutenkin. Olemme samalla poppoolla olleet Roomassa muutaman päivän lomasella, ja niin paljon muutenkin kaikkina näinä vuosina kokeneet ja eläneet.
Menu oli – taas kerran – aika kunnianhimoinen. Ja oi että! Molto bueno!
Minullehan kattaukset ovat ilo, ilo on tehdä niitä, saatikka päästä nauttimaan tällaisista.
Kaikki oli hyvää, mutta kyllä jälkkäriksi tarjottu suklaakakku on nyt se, jonka reseptin pyysin ja jota aion piakkoin kokeilla. Mahdottoman hyvää oli tuo.
Kaikki oli, myös tarjotut viinit, joihin niihinkin liittyi joku tarina, muisto menneestä. Tykkään tarinoista. Ja hyvistä viineistä.
Eikä suinkaan vain ruumiin ravintoa. Kyllähän liki elämänmittainen ystävyys on hyvä peruste lokakuisen lauantai-illan juhlalle. Näin on hyvä jatkaa!